"Se paloi vahingossa päältä. Ja vähältä piti, ettei se pudonnut lattiallekin. Mikä se on ? Se on omin käsin ja salaa tehty äitienpäiväkakku, paras kaikista. Äitienpäiväkakku on joka vuosi odotettu yllätys." 

Lisäisin tuohon, että silloin se kannetaan sänkyyn siinä toivossa, että siitä saisi palan ja luvan jättää aamupuurot väliin.  Itse artikkelissa mainittiin: "Parhaiten äiti tietenkin yllättyy, jos kakku on tehty omassa keittiössä koko muun perheen voimin." Mietin heti, että yllätys olisi kyllä kaksinkertainen, jos keittiö olisi lopuksi siivottukin. Kakku on tietenkin koristeltu ja siinäkin on ollut monta vivahteikasta vaihetta. Näinhän se usein juuri on. 

Muistaakseni se oli Helsingin Sanomien kuukausiliite, josta luin tällaista kakku-artikkelia, ainakin reilut  parisenkymmentä vuotta sitten. Siinä kirjoittaja oli vielä lopuksi todennut: "Posliininen äiti käy koristeeksi siinä, kuin suklaaraastekin." Reseptin nimeen oli kirjoittaja miltei vannonut sen aina onnistuvan. - Kakku ilman tyllan avulla tehtyjä ruusukkeita! Olisiko tuo nykyään enää edes mahdollista? - Minä kuitenkin olisin just' tuon kakun halunnut silloin tehdä ja laittaa kakun päälle jonkun Äitini ihanista posliiniesineistä. Mutta siinä vaiheessa ei ollut enää Äitiä. Hesarista luettu tarina on jäänyt mieleeni. Ja se hymyilyttää aina, kun mietin 'miten iloinen' Äitini olisi mahtanut ollut siitä posliiniesineen sijainnista keskellä kakkua! 

Täytekakku on juhlakahvipöydän kuningatar kaiken muun tarjottavan keskellä. Oikea kakku on kermainen, suklainen, marjainen tai hedelmäinen - ja ne uudet, joskaan ei 'väärät' kakut ovat niitä modernimpia hyytelöitä, juustoisia, koristeltuna valokuvin, maalauksin, kultauksin tai taidokkain spritsauksin sekä taas muodissa olevin paisley-kuvioin. - Mielestäni nuo 1700 ja 1800-luvulta peräisin olevat värikkäät kuviot kuuluvat paremmin vaatemuotiin, johon ne alunperin on keksittykin. - Mehevä täyte, sekä houkutteleva kuorrutus, ovat tae kakun menestykseen. Onko käytetty aprikoteerausta vai ei, sen katsoja havaitsee pinnan sileydestä. Mieleeni ei tosin tule yhtään vaatimatontakaan, saati epätasaista täytekakkua, joka olisi jäänyt kakkuvadin koristeeksi juhlien päätyttyä. Kakuilla on se ikävä puolensa, että ne loppuvat aina tai usein kesken. 

Tuntuu siltä, että täytekakkujen teko on harrastuksena vain lisääntynyt. Kiitos toinen toistaan hienompien välineiden. Silikoni on astunut keittiöönkin, helpottaen työn eri vaiheita, niin kakkujen kuin ruuankin. Taidokkaita luomuksia on todella  ilo katsella. Niissä on silmäruokaa, joka maistuu!

Tämän kauniin, veden kielelle tuovan kirsikka-suklaa-hyydykekakun on valmistanut, taidoistaan tunnettu,  Ebe, ihanalta kuulostavalla Mansikkamäellä. Tässä kakussa hän on käyttänyt koristeina valkoiseen suklaaseen kastettuja tummia kirsikoita, sekä marmoroidusta suklaakiekosta kiepautettuja suuria lastuja. Suklaata ja rommissa uiskennelleita kirsikoita! Luonnollisesti kakkujen ulkonäkö vaihtelee tekijänsä mielikuvituksesta riippuen, mutta tähän maku-kombinaatioon ei kyllästymisellä ole sijaa!

Jotain tämän tapaista vetovoimaa on mm. Keski-Euroopan "Schwarzwaldin Tortussakin" - kirsikoita, kirsikkahilloa, kirkasta kirsikkaviinaa. Lapsiperheissä tietenkin jätetään viina pois ja korvataan se kirsikkavedellä. Aito kirsikkaviina on vahvuudeltaan 38-45°. Kirkkaus johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei sitä valmisteta puuastioissa, kuten konjakkia tai viskiä. Ja kakun 'aromirikkaus' taas on suoraan verrannollinen siihen, onko konditori maistellut   raaka-aineita ja jos, niin miten paljon. Erään sveitsiläisen konditorin mukaan paras kakku häneltä syntyy silloin, kun kakussa on 1 osa ja hänessä 9 osaa yllä mainittua kirkasta ja kirsikkaista ainetta. Hänen kauniista, hieman lintallaan olevista kakuista, tämän kyllä jotenkin myös aisti.