Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta, mutta ei kuitenkaan ihan mistä tahansa suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 


     HUOMIOITHAN !

         
Kysyn itse aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

Bannerin 'makeispuut' ovat mm. luvallisesti lainattuja sivulleni !
11.09.2009 - 17:19

Mistä moinen sanayhteys on edes syntynyt? Suklaa valuu kyllä helposti leukaa pitkin, mutta ei kai sentään tätä tarkoiteta. Ei todellakaan! 

Ranskan sana ganache tarkoittaa, paitsi hevosen alaleukaa, myös typerystä - ihmistä, joka roikottaa alaleukaansa tyhmän näköisenä. Italiassa sana on ganascia tarkoittaen leukaa ja auton jarrukenkää. Sanan alkuperä on kreikan kielestä gnathos = leuka. 

Palataanpa Ranskaan ja Pariisiin. Siellä joku 1800-luvun sokerileipurin kisälli kaatoi vahingossa kuumaa maitoa sulaan suklaaseen, jolloin pomo tietenkin moitti poikaa typerykseksi. Uteliaisuus on usein läsnä ja niin tälläkin kertaa. Uutta vahingossa syntynyttä sekoitusta päätettiin kaikesta huolimatta maistaa.  Kaikkien suureksi yllätykseksi, se oli erittäin hyvän makuista. Toinen tarina samoihin aikoihin kertoo ganachen syntyneen Sveitsissä, tryffelien täytteksi. - Ensimmäinen tarina miellyttää minua enemmän, ehkä se johtuu sanasta Pariisi! 

Millään kielellä menu ei tarjoa leukaa tai jarrukenkää kahden tähden ruokapaikoissa, saati viiden tähden gourmet-ravintoloissa. Tämän päivän ravintolakielessä ganache tarkoittaa enemmän tai vähemmän pehmeää suklaamassaa. Sitä voidaan ohentaa miltein millä tahansa nesteellä, kuten kermalla, hedelmäsoseella, viinillä, liköörillä ja käyttää erilaisiin kakkuihin ja leivonnaisiin. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että 1 osa kermaa + 3 osaa suklaata, niin saadaan hieno suklaapäällinen. Miinustamalla yksi osa. suklaata, syntyy hyvää tryffelin täytettä ja kun kulhossa on 50/50 kermaa ja suklaata niin se on se kevyt, sileä ganache täyte.  Lopputulokseen vaikuttaa aina itse suklaan laatu - ja kakkusten menestykseen ne käytetyt mausteet.

                                                          

sirpa-lisa kirjoitti 24.09.2009 - 20:01
Sinähän hauskasti kirjoittelet. Tullaan toistekin sivuillesi.
Kyökkipiika Kati kirjoitti 03.10.2009 - 19:47
Kirjoitat kivasti!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

MISTÄ LUKIJAT TULEVAT ?

             Locations of visitors to this page

You can write a comment in  Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

klikkaukset alk 24.09.09

  

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA

- keittiöön -

- leipomuksiin- 

FLORA -tuotteet

Skafferi

Kitchen Krafts

- kattaukseen -

Kynttiläkamari

-vinkkejä kaikkeen mahdolliseen - 

LOISTOVINKKI 

Nukkekotien maailma 

RUOKASANASTOA

 -  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola