Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
07.11.2009 - 22:47

Ihan tavallista suomalaista leipää eri muodoissaan on joskus kieltämättä oikein ikävä. Kaapista löytyy kyllä leipää, hyviä, mutta erilaisia. Vaasan hapankorppujakin on saatavilla. Tietenkin Ikeasta saa ruotsalaista näkkileipää, mutta se ei ole sama asia - ja ei ainakaan tuoreen leivän vastine.

Catharina Henrika Antell myi omasta kopastaan leipää Oulun torilla. Paremmin hänet varmaan tunnettiin nimellä Katri Antell, koska tälle nimelle hän oli hakenut luvan kotileipomolleen. Käsiensä taitoon uskoen, suuri kauhallinen rohkeutta ja velaksi hankittu jauhosäkki, siinä olivat yhden naisen yrityksen elementit vuonna 1880 Oulussa. Tänään puhutaan  konsernista, Suomen toiseksi vanhimmasta leipomosta osioineen, joka työllistää monta sataa ihmistä ja tekee upeaa muutaman kymmenen miljoonan tulosta vuositasolla. Menestyksen salaisuus piilee ahkeruudessa, sinnikkyydessä ja hyvässä palvelussa, jotka höystävät monia hienoja, perinteisiä tuotteita. - Tuo menestystarina ei mitenkään liity omaan isoisääni. Hän leipoi omassa leipomossaan leipätuotteita ja vesirinkeleitä aivan toisella paikkakunnalla. Tämä yhteys syntyi vain ajatuksissani pyörivästä suomalaisesta 'leivästä'.

Ja siinä vaiheessa, kun isoisää ei enää ollut, sain tutustua Oulussa leivottuihin Katri Antell Oy:n herkkuihin, joita ilmestyi hyvinkin usein lapsuuden kodin keittiönpöydälle tuliaisten muodossa. 

    

Oi, ne pienet Boucheet, Galettit, Aleksanterin leivokset! Leipomo oli tunnettu suussa sulavasta omenahyveestään, mutta varsinaiseksi herkukseni se tuli 'sympatian' kautta. Erään kerran pitkällä junamatkallaan kakku oli pudonnut penkiltä tai 'piippuhyllyltä', koska se oli aivan lintallaan ja ympäri laatikkoa perille tullessaan. Jotenkin se vain oli pienen tytön suussa parempaa valmiiksi hajonneena!

          

Aivan samoin, kuin puhutaan Äitienpäivästä, niin puhutaan Isänpäivästäkin. Mutta kuuluuhan joukkoon ne isovanhemmatkin! On ainakin hyvin kohtelias tapa opettaa lastenlapsia muistamaan heitäkin, siitäkin huolimatta, että on uusperheitä ja jo uus-uusperheitäkin. Siispä isoisä, ukki tai vaari saakoon hänkin pientä ja hyvää tarjottavaa. Siirretään kiemuraiset perhesuhteet hetkeksi nurkkaan ja aletaan syödä herkkuja !

       

     Suklaaruusu                                      Syklaasydänleivos

      

      Mazarin                                            Perhonen

Vai olisiko sittenkin paikallaan juhlistaa Isoisänpäivää 'Josefinella', suklaan ruskealla, konjakilla terästetyllä kermahyydykekakkulla? Koristeena valkosuklaata ja kaakaota ja tekijänsä sinetti. Lastenlapset saisivat tyytyä silloin omenahyveeseen ja pikkuleipiin. Vai olisiko parempi valinta 'Lakkapavlova' ? Laitetaan molemmat !

  

Onnellista päivää kaikille Isoisille !

Tämän kirjoituksen kaikki tuotteet ovat perinteitä vaalivan, oululaisen Katri Antell -leipomon herkkuja!

Tarjuska S kirjoitti 08.11.2009 - 00:58
Minun hyvän ystävän kummityttö on muuten Oulussa Antell:lla töissä kondiittorina. Sukujuuret sulla siis pohjois-pohjanmaalla, ookko nä käyny sielä pitkään aikaan? Mulla oli opiskelukaveri Limingasta elikkä ihan siitä Oulun kupeesta ... opiskelimme siis Turussa ja kyllä meän murteita ihimeteltiin. Joka päivä talviaikaan ko koulusta lähettiin sanottiin yhteen ääneen: "Kyllä pittää olla kauhia ilima".
Eeva-Liisa/Juhlatar kirjoitti 08.11.2009 - 08:40
Meillä on iänkaiken juhlittu aamusta oman (perheen) isän kanssa ja sen jälkeen siirrytään juhlimaan pappoja ja isopappoja . Nyt kun ollaan jo aikuisia ja on omat lapset niin ollaan siirretty perinnettä suoraan lapsille. Omatekemät kortit ja pikkulahjat mukanamme saamme tänäkin isänpäivänä onneksemme juhlistaa 2 papan ja 3 isopapan kanssa.
Meidän isänpäivä perinteeseen kuuluu vahvasti myös itse tehty täytekakku ja hirvikäristys :) ei siis yhdessä nautittuna tietenkään :D , pottumuussia käristyksen kanssa. Muistan sen kun eilisen päivän kuinka pikku tyttönä kiepuin keittiön jakkaralla kun meillä isä vuoli puolijäisestä hirvenpaistista ohuita suikaleita, ja sen tuoksun mikä keittiössä leijui kun käristys hiljalleen hautui tunteja hellalla. Odottavan aika oli pitkä. Tänäpäivänä minä olen se joka vuolee terävällä veitsellä ohuita suikaleita hirvenpaistista ja omat tytöt vuorostaan notkuvat keittiönjakkaralla ihmettelemässä :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat