Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
23.11.2009 - 10:35

Makeiset lahjana on siitä hyvä ajatus, että aina niitä joku syö, ellei saaja itse. Tuli mieleen italialainen Torrone. Se on kyllä niin äkkimakeaa, että pahinkin makeannälkä katoaa pitkäksi aikaa jo parista palasta tai siivusta Torrone kakkua. Italiaan minulla on lyhyt hujaus ja sieltä sitä löytyy pilvin pimein. 

Nougat on yleisnimitys  hunajasta ja pähkinöistä, sekä kuivista hedelmistä tehdylle makeiselle ja kakulle. Nimi tulee latinan sanasta 'nucatum' , joka tarkoittaa 'valmistaa pähkinöistä'. 'Nux' on pähkinä. Nougaata on kolmea päätyyppiä: valkoinen, ruskea ja suklaanougat. Valkoinen on sitä pehmeää ja ranskalaista/italialaista. Ruskea on paahdettua sokeria, hieman nekun tapaista. Suklaanougat on wienernougaata, pehmeää ja sileää suklaavoita.

Italian perinteisin ja tunnetuin nougat on siis 'Torrone'. Sitä on ollut Italiassa jo vuodesta 1441 lähtien. Historian tietoa kyllä olisi tällekin makeiselle, mutta hyppään sen nyt kuitenkin yli. Torronella herkutellaan häissä, juhlissa ja jouluna. Mutta turisteille sitä kaupataan läpi vuoden, joko pehmeänä tai kovana versiona, palana, patukkana tai kakkuna. Kovaa nougatia Italiassa käytetään 'pappilan hätävaran' tapaan jälkiruuissa. Se murskataan ja sekoitetaan vispatun kerman joukkon tai jäätelöön. - Tämä Torrone on siitä ikävää, että siitä todella joko pitää tai sitten ei. Se ei siis sovellu minun mielestä kaikille jaettavaksi siitäkään huolimatta, että sen pakkaisi kauniisti!

Tuosta tuli mieleen omatekoiset nekut. Ne ovat ensimmäinen makeinen, jonka valmistukseen sain osallistua Äidin kanssa. Se oli silloin suuri ylpeyden aihe. Resepti oli vanhasta keittokirjasta ja sivun olin saanut taittaa hiirenkorvalle. Sain olla apulaisena, lähinnä kai pyöriä jaloissa, mutta laittaa myös voipaperista kiepautettuja pieniä tuutteja pystyyn suureen sokerilla täytettyyn laakeaan kulhoon odottamaan täyttämistä. Niitä voisi tosiaan tehdä pieniin tuutin muotoisiin tai pyöreisiin foliovuokiin. 

Resepti n. 50-70 kpl 

2 dl hienoa sokeria 

2 dl vispautuvaa kermaa 

1 dl vaaleaa siirappia

  1/2 dl mantelia tai pistaasia manteleita rouhittuna

Siirappi, kerma ja sokeri keitetään paksupohjaisessa kattilassa. Valmis massa muovautuu veteen kastamalla palloksi. Lisätään mantelirouhe ja seos kaadetaan pieniin karamellivuokiin. Säilytetään kylmässä. 

SS kirjoitti 23.11.2009 - 20:09
ööö tais tuo suomi muotti löytyy anttilasta
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat