Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
24.11.2009 - 23:56

Musiikikoulussa on konsertti ensi perjantaina. Kolme pientä 'pianistia' toi viime viikolla henkilökohtaisesti minulle konserttiin kutsun. Ihan oikeasti kutsu oli kyllä tyttärelleni, mutta hänen ollessa matkoilla, minä voisin tulla. Ihanaa !

Hieman tarkemmin asiaa selvitettyäni, tilaisuudessa on kahvitarjoilua yms. koulun hyväksi.  Päätin osallistua tilaisuuden järjestämiseen pienellä panoksellani. Joulu on kuukauden päästä - sahramin keltaiset pullat pyörivät mielessäni, mutta päätin tehdä sahramikakun, ihan yksinkertaisen ja vanhalla reseptilläni. Tänään olen varmaan suunnitellut ja paistellut kahta kakkua - ja pientä maistiaiskakkua ainakin kolme, ehkä neljäkin tuntia, mutta se kannatti.

 

Kaapista löytyi kaikki tarvitsemani aineet, joten kauppaan ei tarvinnut sitä varten lähteä. Mutta huomenna pitää mennä hakemaan käyttämiäni aineita tilalle, hyvän tavan mukaisesti - ja samalla yksi metri punaista silkkinauhaa. Muovinen tapulitavara ei tähän kelpaa. Rusetti tulee siis vaihtoon. 

Sahramikakku pyöreässä, 24cm vuoassa, 12-14 palaa

200g voita

0,5g sahramia

2 munaa

3dl hienoa sokeria

2tl leivinjauhetta

1 1/2dl maitoa

4dl vehnäjauhoja

Ainekset sekoitetaan tavalliseen tapaan, paistoaika n. 45min 180°C . Yleensä sirottelen pinnalle vain tomusokeria sihdillä.

Sydänkakkuun kuitenkin tuikkasin taikinan sisälle taatelin ja sokeroidun punaisen kirsikan paloja.  Konserttikakun päällystin ja ripottelin pieniä sokerisydämiä koristeeksi. Hienostelua ? Kyllä !

'Crocus sativus' antaa makua ja keltaista väriä ruokiin ja leivonnaisiin. Yhteen grammaan maustesahramia tarvitaan 600 käsin kerättyä luotia, joita kukassa on vain kolme kappaletta. Maailman kalleimman mausteen titteliä hallitsee sahrami. Aidon sahramin kilohinta on mielenkiintoisaa matematiikkaa. Kilo maksaa noin 10.000€, vaikka tullin tilastot vakuuttavat sen olevan vain 1.000€ kilolta. Jossain vaiheessa Suomen puolella hinta siis kymmenkertaistuu ! 

          

Ensimmäinen historian mainitsema sahramiväärentäjä, Armas J. Pullan mainion maustekirjan mukaan, oli nürbergiläinen kauppias, Jobs Findeker, joka poltettiin roviolla yhdessä väärennöstensä kanssa vuonna 1444, haihtuen savuna ilmaan. Nykyään ei väärentäjiä polteta, mutta markkinoilla liikkuu valtavat määrät sekundalaatuista sahramia.

Claire S. kirjoitti 26.11.2009 - 23:16
Sydänkakku on hienosti tehty ja varmaan ei jää palastakaan. Koristelu on juhlaan asiallinen, ei mielestäni yliammuttu.
sivusta seuraaja kirjoitti 29.11.2009 - 16:12
Ihana lahja kekkereihin. Sahrami kakkua tein jo itsekin. Sun reseptis eivät oo niin konstikkaita.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat