Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
01.12.2009 - 01:41

Puhdasta, ihanaa lunta on satanut koko päivän ja edelleenkin. Aamun vihreät nurmikentät ovat vuoroin olleet valkoiset ja vuoroin nurmen vihreät. On ollut niin lämmintä, että lumen oli taisteltava paikastaan pihoilla ja niityillä. Kaduille märkä lumi on kerääntynyt sohjokasoiksi. Ihanteellinen ilma tehdä jouluisia harjoitelmia. Uskon vakaasti siihen, että yksi kuva kertoo enemmän, kuin sata sanaa. Niinpä etsin Eben arkistosta, kerran näkemäni muffinssit, jotka hän oli laittanut sinisiin 'kuppeihin'. Ne ovat niin kauniita ja tähän uuteen talveen hyvin soveltuvia.

   

Sinisiä 'kuppeja' olin varannut kaappiin jo aiemmin syksyllä tulevaa juhlapäivää, Suomen Itsenäisyyspäivää, silmällä pitäen. Päätin nyt hieman harjoitella, jotta voin sitten ilahduttaa naapureitani ja lähitalojen asukkaita. - Ja nythän minulla oli peräti kaksi kuvaa - kaksisataa sanaa käytettävissäni. Olen hyvä lukemaan reseptejä ja kuvien katselu onnistuu sekin. Tuppaan hieman laitella omia sävellyksiäni joukkoon, mutta mitään surempaa haittaa sitä ei ole ollut. Ei ainakaan usein. Keräsin aineet eteeni:

110 g voita, 1 ras. maustamatonta Philadelphiaa, 450g pölysokeria ja aitoa vaniljaa.

Kukaan ei käskenyt, mutta laitoin pohjaksi pieniä kaurakeksejä, joita kaapista löysin. Vieraille sitten leipoisin kyllä muffinssit oikeaoppisesti. Koristelisin ne hienosti juustoseoksella tai niin ainakin aiemmin tänään arvelin. Ohjeessa pyydettiin käyttämään tähtityllaa käden tehdessä spiraalia. Tässä kohdassa sitten kohtasivat  teorian helppous ja se käytännön vaikeus !

Maku oli mieleinen. Ulkonäön pelasti vain kaupasta hankitut, koneellisesti leikatut muffinssikupit. Kuviosaksia olisi pari erilaista ja kuvioreijittäjiäkin muutamat, joten tätäkin osiota voisi harjoitella, jonain toisena lumisade-päivänä !

Suuresti arvostamani Mansikkamäen herkut tekivät sen taas -  saivat haukkomaan henkeä. Eben sivuille oli näet tällä välin ilmestynyt ihan helppoja, herkullisia leivoksia syntymäpäivään.

Minun 'helppo' oli kyllä tänään vaikeaa !

 

Prinsessan keittiön Marjo kirjoitti 01.12.2009 - 20:35
Aivan ihana blogi sinulla, vastavierailulle tulin ja saanhan linkittää sinut. nyt alan toden teolla päivittämään linkki sivustoani.
Marja Tarja kirjoitti 02.12.2009 - 13:05
Olet kyllä aika mainio 'hiireksi'. Mielenkiinnolla aina seuraan mtä kivaa seuraavaksi keksit :D
On myös hienoa arvostaa toisten osaamista. Se on aina kannustavaa !
Kyökkis-Kati kirjoitti 02.12.2009 - 19:55
Äläs nyt, eipäs saa olla noin vaatimaton, tontut suuttuu liiasta kursailusta...
Sä olet ihan loistava, juttusi ovat niin virkistävää luettavaa! Kiitos päivän piristyksestä taas tänäänkin!
Helena kirjoitti 04.12.2009 - 19:05
Ei sinun yrityksesi :D mikään huono ole. Ensi kerralla menee 'nappiin' .
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat