Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
28.01.2010 - 21:16

Minä pidän tähdistä. 'Maija Poppasen' kuvitteellinen tarina on lähellä tähtiä. Hän lentää suurella sateenvarjollaan Helsingin Kaupunginteatteriin suoraan taivaasta. P.L. Traversin kirjaan pohjautuva musikaali on lumoava, täynnä sadun ihmeitä ja taikuutta, joka tekee siitä kaikenikäisten teatteriesityksen. Istuin katsomossa pojantyttäreni kanssa ja me nautimme Hans Berndtssonin ohjaamasta 'Maija Poppanen' -esityksestä, kuten yhdessä olostakin. Maijaa esittävä nuori, Emmi Kangas, oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta verrattavissa vuonna 1964 ensimmäisen kerran näkemääni 'Mary Poppins' -elokuvan Julie Andrewiin, ellei himpun verran parempikin. Julie A. teki esityksellään Maijasta maailmankuulun. Kaupunginteatterin esitys oli hienosti sovitettu, ohjattu ja esittäjät olivat löytäneet osistaan aitoa hauskuutta. Ja ne 'Maijan' liitelyt näyttämön yllä nykytekniikan avulla! Yleisö oli mukana ja palkitsi näyttelijät ylimääräisestikin 'Bravo' huudoin, sekä taputti tahdissa, aina sopivissa kohdin. Perhe 'Pankin' lapset olivat hurmaavia.  

Kun uskoo ihmeisiin ja kuuntelee iki-ihanaa musiikkia, saa paluulipun lapsuuteen. Se sopi vanhemmalle päivänsankarille oikein hyvin.

Tarinan mukaan nami-hiiri on syntynyt tammikuun 25. päivä, jolloin on ollut pakkastakin huimat -25°C. Aivan samana päivänä, toki paljon myöhemmin ja asteen pari 'miedonpaan' kovaan pakkaseen, on syntynyt mainio pojantytärkin. Syömme samaa kakkua. Puhallamme yhdessä kynttilöitä, joita  kakussa on yleensä hänen vuosiensa määrä. Tällä kertaa yhdeksän. Nami-hiiri joutuisi puhaltamaan omiaan puolipäivää. Hieman ristiriitaista, sillä kukaan ei ole vielä tarjonnut paikkaansa täydessä bussissa !

Ihan oikeasti en ole mitenkään huolissani lisääntyvistä kakkukynttilöistäni. Matematiikka on aina ollut lempi-aineeni jo koulussakin. Ajatelkaa - kun poikani syntyi, olin häntä 24 kertaa vanhempi. Mutta hän on kai juossut vuosiaan ahkerammin, kuin minä, koska  tuo 'kerroin'  on kutistumistaan kutistunut. Voi, miten rakastankaan matematiikkaa!

Tällä kertaa yhteinen kuuden hengen kakkumme ei ollut kotitekoinen, mutta kuitenkin maukas, eikä liian makea. Täyte oli lakkahilloa ja kermaa, päällinen kinuskia ja pursotusta. Koristeena muutama tuore mansikka. Noin hyvää kakkua olisi ollut sääli jättää, joten jätin jo lounaalla hieman tilaa - ja söin sitten kakusta yksin, sen mitä nuorempi päivänsankari ja seurueen kolme muuta aikuista yhteensä.

Tänään, aamupäivällä istuin lähtövalmiissa lentokoneessa Helsinki-Vantaalla, muiden matkustajien tavoin reilun tunnin, kun kone ei saanut lentolupaa kohde maasta, määränpäästä, jossa sää oli lumituiskuinen ja näkyvyys erittäin huono. Kiirettä minulla ei ollut, mutta kieltämättä kävi Maija Poppasen sateenvarjo enemmän, kuin kerran mielessä.

Ebe kirjoitti 28.01.2010 - 23:18
Hyvää syntymäpäivää syntymäpäiväsankareille! Tähtiin on on hyvä kurkottaa ja napata pieniä onnensäteitä iltaa ilahduttamaan :D Toivottavasti matka sujui hyvin!
Pioni kirjoitti 29.01.2010 - 09:14
Onnea päivänsankareille! Herkulta kakku näyttää vaikkei itsetehty ollutkaan ;)
Elli kirjoitti 29.01.2010 - 09:48
Onnea! Kakku vaikuttaa herkulliselta! Maija Poppanen on kaikessa taianomaisuudessaan yksi suosikkisaduistani!
Anette kirjoitti 29.01.2010 - 12:38
Onnittelut minunkin puolesta:-)
Tuittu kirjoitti 29.01.2010 - 14:28
Onnittelut! Omilla syttäreillä saa tietenkin syödä kakkun itselle mieluisina paloina ja valita mieleisensä kakun.
Matematiikka on OK, mutta minä olen aina ollut enemmän fysiikkafani :)
nami-hiiri kirjoitti 30.01.2010 - 17:17
Mieltä lämmittää aina onnittelut - kiitoksella!
Annan toisten leikata kakkulapiopaloja ja minä sitten tasailen reunan......
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat