En missään mielessä koe matkustavani ulkomaille, kun piipahdan Suomessa. Se on ikuinen kotimaa. Kotikaupungin muutokset havaitsee, ehkä paremmin ja selkeämmin, kun käy harvemmin. Mutta se ihana tunne astella tuttuja katuja ei katoa minnekkään Euroopan vilinään, joka on oikeasti osa arkipäivääni. Suomi kansainvälistyy, Helsinki etunenässä. Riemastun aina, kun näen suomalaisia tuotteita, suomalaista osaamista, käden taitoa - tai niin kauan, kuin tuotanto on pienimuotoista ja pysyttelee rajojemme sisäpuolella.

Viime käyntini jälkeen oli keskustaan tupsahtanut suklaata myyviä ulkomaisia konsepteja. Kilpailu on aina tervettä, mutta silläkin on rajansa, sillä vaikka suomalainen maku ehkä EU:n tai muiden ilmiöiden mukana tai seurauksena muuttuu, niin suurin osa pysyy entisellään kokeilujen jälkeen.

Vaikka suklaata on Rovaniemeltä, Helsingin kautta Timbuktuun ja takaisin, ei kaikesta pidetä. On tähdenlentoja, syntyy evergreenejä.....trendien lailla mautkin muuttuvat. Uusi puoti on aina kohtaamisen arvoinen, mutta joukossa on vain harvoja helmiä! Kluuvikadulla, sattumoisin niitä on nyt kaksi, ihana jalokivinenTillander ja suklainen Chjoko. Viime mainittu, miltei suuren Fazerin kainalossa on ihan uusi, pieni suklaapuoti, jonne astutaan pari askelmaa ylös kadulta - ja varotaan hupsua kynnystä! Puoti on tuskin enempää kuin 15 m2, mutta sitä vertaa tunnelmallisempi, sisääntulijan katse kohtaa tyylikkään, tumman ruskean takaseinän. Se hallitsee, muttei dominoi niin paljon, etteikö katse kääntyisi vaivatta ihanuuksiin. Kaksi sievää myyjätärtä oli puuhissaan, mutta aivan oikea-oppisesti tervehtivät iloisesti kadulta sisään lämpimissä vaatteissaan kömpijää ja lopettivat oitis kaiken muun keskittyäkseen mahdolliseen asiakkaaseen. Eihän koskaan voi tietää, kuka on  'hyvä asiakas'. Se, tuleeko asiakkaasta 'vaki-kundi' on sitten myyjistä ja tuotteista kiinni, ja juuri tässä järjestyksessä! 

Kuvani ovat amatöörimäisiä, eivätkä tee oikeutta somalle Chjoko-suklaapuodille. Jotain tuli ostettua nytkin, kuten aikoinaan Mika Gröndahlin ensimmäisestä, vielä pienemmästä liikkeestä Korkeavuorenkadulla vuonna 1998. Liike poistui aika pian, mutta hiljaisesti ilman hälyjä. Mika Gröndahl oli muutaman askeleen edellä silloin vallinneista suklaamarkkinoista. Ajatus koettiin 'oudoksi', vaikka laatu mainittiin ylittävän Helsingin tarjonnan. Pienessä yrityksessä menestys henkilöityy vahvasti perustajaansa, omistajaansa, eikä käytännössä ole mahdollista jakaa tuota menestystä edes parhaan ystävän tai ammattitoverin kanssa, vaikka näin kuvitellaan ja vaikka pakolliset käytännön asiat hoituisivatkin kitkattomasti. Onko se jokin kirjoittamaton sääntö, en tiedä, mutta niin vain on - ja sen tiedän kokemuksesta. Mutta lisäisin siihen nyt, kun tiedän Mikan viettäneen syntymäpäivää pari päivää ennen minua, että näin Aquariuksille usein käy. He ovat toimissaan aikaansa edellä ja on sitten itsestä kiinni se menestys. Pitää olla sinnikäs ja odottaa. Toimeton Mika G. ei ole suinkaan ollut, vaan työskennellyt ja ideoinut monet vuodet omassa yrityksessään Liisankadulla, kuten edelleenkin. Ympäri Helsinkiä löytyy kahviloista ja juhlista hänen maukkaita, taidolla tehtyjä kakkuja. Piti vain löytää se oikea paikka, oikea ajankohta pienelle erikoispuodille ydinkeskustaan. Se oli mielenkiintoisa haaste ja aikaa  kului peräti kaksi vuotta, enenkuin kauppapaikka löytyi. Sen kertoivat kaupan iloiset myyjättäret. Uskon, että se etsiskely kannatti! 

Rasiasta löytyy makuina omavalintaisesti mm. Trinidad-suklaa, ruusukonvehti, konjakki, mustikka-kardemumma, kookos, passion-rusina, vadelma-laventeli, lime-basilika, kirsikka...Oikealla vaatimattoman tyylikäs rasia avaamattomana, sekä trendikkäät kaverukset, valkoinen ja tumma levy punaisilla marjoilla. Nuo pienet minilevyt asustavat niille varatussa kassalaatikon lokerossa ja jaellaan asiakkaille vaihtorahan viereen. Asiakastyytyväisyys on tärkeää!

Pieneen puotiin astui sisään nuorehko herrasmies, selvästikin pakkasta pakoon, ilman päähinettä, tietämättä ihan oikeasti minne tuli. Mutta aikansa silmäiltyään tuotteita tarkan näköisenä, hän esitti kysymyksiä, eikä jäänyt nuoren, sievän myyjättären vastauksia vaille. Kuuntelin hetken ja mietin itsekseni, olivatkohan nuoren miehen toiveet nykyisin myynnillisesti kannattavia. Hän etsi vanhaa, iso-isän aikaista herkkua, riisisuklaata. Usein asiakkaat 'keksivät' kysellä juuri niitä tuotteita, joita ei ole tai ei ole 'olemassakaan'. Mutta se oli minulle selvää, että  varmasti Mika G:ltä toteutus onnistuisi. Lähdin takaisin pakkaseen omien ostosteni kanssa, joten en tiedä ostiko nuorimies mitään vai tyhjensikö pienen puodin vitriinit myyjättären sinisiä silmiä katsellessa, kuten laulussa 'Isoisän vanha olkihattu'.

Erityisesti jäi askarruttamaan vasemmalla oleva Tyrni-mansikkakakku. Makea syy palata Helsinkiin !

Pienessä Chjokossa ei ollut 'myytit tai noituus' aistittavissa, kuten Joanne Harrisin kirjassa ja kirjaan pohjautuvassa elokuvassa "Pieni Suklaapuoti", jossa kirjan Vianne Rocherin puodista tuli menestys vanhoillisessa, ranskalaisessa kylässä. Käsintehdyt makeiset, toisinaan höyryävä suklaajuoma saivat kyläläiset, yksi toisensa jälkeen purkamaan sydäntään ja nauttimaan 'kiellettyä' suklaata....

Suklainen tunnelma oli kuitenkin Chjokossa läsnä,  ja se on makean hyvä merkki menestykseen! Huomioin positiivisesti, ettei pieneen puotiin oltu sullottu pöytää, eikä tuoleja. Kahviloita Helsingin ytimessä on jo aivan liikaa.

Onnea ja menestystä !

Terveisin