Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
31.01.2010 - 12:59

Mitä muuta, kuin muistoja mahtaa ulkosuomalainen kantaa laukussaan? Maailmalta löytyy paljon suomalaisia tuotteita, enemmän, kuin arvaammekaan, mutta jotain jää aina kaipaamaankin. Mielihalut tekevät meille myös mielellään kepposiaan ja vesi herahtaa kielelle yksinkertaisesti vain siitä syystä, että tuotetta ei  ulkomaan lähikaupoista saa. Sitä mitä ei ole, sitä juuri tekee mieli! Toisinaan myös saattaa käydä niin, että jotain 'kaipaamaansa' tuotetta tai uutuutta ei ole vain  huomannut markettien tavarapaljoudesta asiakasvilinässä. Oikeasti en ole mikään himo-shoppailija, vaikka ehkä teksteistäni voisi niin päätellä. - Osaan palata kaupoista kotiin ihan tyytyväisenä ilman pienintäkään ostosta. Laitan sitten vain mukana olleen taitetun pienen, mutta kauniin paperikassin kainalostani odottelemaan seuraavaa kertaa. Muovikasseihin en ostamiani 'aarteita' koskaan laita. En edes maitoa tai leipää. - Katselen ja tutkin tuotteita hieman muista syistä hyvinkin ahkeraan. Eikä niitä tutkiessaan välty ajatukselta, että kaikki tarpeellinen on jo keksitty vuosien saatossa ja minullekin mieleiset asiat löytyvät kaapeistani. Toisinaan kuitenkin kokee positiivista yllätystä astuessaan kauppaan tai pieneen puotiin. Näin kävi mm. siellä Porvoossa poiketessani 'Skafferiin' houkuttelevan näyteikkunan innoittamana. Eikä kauppa suinkaan ollut pettymys. Hyllyillä oli siisti järjestys ja hienot valikoimat laadukkaita tuotteita, joita ei saa tai ei löydy isoista liikkeistä. Selvästikin ystävällinen kauppias oli panostanut erikoisuuksiin. Puodin nostalgista tunnelmaa on mahdotonta kokea tai tavoittaa millään luxus-herkku-osastolla ollessaan! Pienet puodit vetävät minua magneetin tavoin puoleensa.

Kotona kuvatulla lautasella on pehmeitä karpaloita, samoin pomelon siivuja, italialaisen Venchin 'Chocaviar', pieniä suklaasydämiä vihreällä karamellikuorella, toinen pussillinen karpaloita, peltipurkissa on ruotsalaista, marjoilla maustettua sokeria, sekä tomaatilla maustettua 'sormisuolaa'. Kuvan tasokkaat mini-suklaapalat ovat Valrhonan konseptiliikkeestä, Helsingin Kämp Galleriasta.

  

Tässä lisää matka-askista purettuja ja ennenkin 'mielitietyiksi' mainittuja asioita.  - Tuo suklaata halaava hiirulainen on erityisen rakas syntymäpäivälahja ! - Aallon matalat ja korkeat muotit olen jaellut lahjoiksi, joten hankin iki-omat Esplanadin i-Shopista.

Ruokalautasella on uskomattoman hyvää suomalaista leipäjuustoa, maukasta Rosalan limppua, jota oli ostettava Stockmannilta kotiin, maistettuani sitä hyvän ystävättäreni tekemällä lounaalla. Ensikosketus leipään oli niin vaikuttava, että pyrin myöhemmin esittelemään annoksen omassa keittiössäni! - Juuri nyt ei muuten ole aavistustakaan missä Rosala mahtaa olla ?* - Vihreä, salvialla maustettu, Sage Derby, on moni vuotinen tuttavuus, jota Sveitsistä ei saa. Pidän sen mausta oikeasti, vaikka aikoinaan ostin ensimmäisen, hyvin pienen palasen värin takia juustosalaattiin.

Sääntöjä noudatan tosi mielelläni. Syön kaiken paikanpäällä, mitä 'käsilaukkuun' ei saa lentomatkalle laittaa, ja  jään niitä sitten'kaipaamaan'.....

  

...kuten mini runebergintorttuja, sekä Chjokon pieniä herkkuja. Kauniin vihertäviä macaronsseja ja.....ja...hups, se nimi unohtui sittenkin. Macaronsseja oli useissa  makuväreissä,  mutta pieni kiva ja poikkeava erikoisuus -  ne  kaikki olivat täytetty  suklaalla!

Tämän digestive-pohjaisen juustokakkupalan nautin kahvin kanssa Fazerilla yksikseni, oikeana merkkipäivänä. Kaivoin laukustani kameraa, kun valpas kahvila-apulainen pyyhälsi pöydän viereen, kumarsi kohteliaasti ja sanoi, että pyyhitäänpä vielä varmuudeksi, ettei kuvaan tule tahroja. Olen aina ollut ja edelleenkin, hyvin tyytyväinen suomalaiseen palveluun. Parin kuvan jälkeen muistelin jo taas ihanaa teatteri-iltapäivää lauantaina ja sitten sunnuntain koko perheen lounasta kakkuineen. Pieni puna nousi poskille, kun muistin syöneeni enemmän, kuin puolet yksikseni. Pienempi Kultani istui parhaillaan koulunpenkillä. Hän viettäisi 'Hannah Montana' -teemajuhlaa luokkatovereiden kanssa koulun jälkeen - minä illastaisin 'Karmassa'. Kun syntymäpäivä on vain kerran vuodessa, niin kyllä sitä pitää juhlia kolme päivää joka vuosi!

Strindbergillä nautittu ruotsalainen punssi**rulla toi taas mieleen ajan, jolloin söin sellaisen joka päivä! Nykyää saatan joskus jo ohittaa Ikean herkku-osaston leivospakkaukset, mutta niinkin on käynyt, että olen palannut pienen matkan päästä takaisin! On muistissa sellainenkin kerta, jolloin punssirulla oli ainoa syy ja ainoa ostos matkata tunti Ikeaan. 'Reuter&Stolt' valmistaa myös punnssirullia yksittäispakattuina.

Kamera on taas täys' ihania muistoja, joita printtailen oikeiksi valokuviksi, joita voin katsella myöhemmin....Jotain kirjoitettavaakin varmaan vielä löytyy, sillä ei tässä suinkaan olleet kaikki kohtaamani 'makeudet' Helsingissä !  

* Vuoden elintarvike vuonna 2004 - Rosalan limppu !

**Hieno Arrakkipunssi on perinteinen likööri, jota on valmistettu jo vuodesta 1933. Helmi Arrakkipunssi valmistetaan suomalaisesta viljaviinasta ja maustetaan arrakilla, rommilla sekä konjakilla. Punssin nimi johtuu vanhasta intialaisesta juomasta, joka valmistettiin viidestä raaka-aineesta: viinasta, sokerista, sitruunamehusta, vedestä ja mausteista (pantscha = viisi). Skandinaviassa punssilla tarkoitetaan arrakilla maustettua likööriä. Arrakki on Itä-Intiasta, lähinnä Jaavalta kotoisin olevaa, rommin tapaista tislattua juomaa, jonka raaka-aine on riisikakuilla höystetty sokeriruokomelassi.

Arrakkipunssi sisältää arrakin ja rommin lisäksi konjakkia. Näitä yhdistämällä on saatu loistava arrakkipunssi joka on keltainen, tuoksultaan rommiin vivahtavan hedelmäinen ja maultaan pehmeä. 

Tarjoiluehdotus: Arrakkipunssi nautitaan kylmänä kahvin tai teen kera sekä perinteisesti lämmitettynä hernekeiton kanssa tai drinkkinä. 

Alina kirjoitti 31.01.2010 - 22:20
Voin aistia herkkujen tuoksun tänne ruudun toiselle puolelle asti ;)!
Hanna kirjoitti 31.01.2010 - 23:32
Ja mikä herkkupostaus, vesi herahti kielelle! ;D
Kyökkipiika Kati kirjoitti 01.02.2010 - 16:59
Niin Luettavanihana tarina taas!! Jännää tuo juusto, erittäin mielenkiintoinen väri:) Ja serviettejäkin näemmä on löytynyt oikein urakalla, kiva♥ Ja mikä tiskiriepupalvelu juustokakkukahvilassa, wau!!!
SS kirjoitti 02.02.2010 - 12:53
idea että runebergit tarjoillaan muffineina kiitän 8-9lk kotitalouden opea (ja hänen iän kaikkista turkilaista jugurttia jota laitoimme ihan kaikkeen)
esmeralda kirjoitti 02.02.2010 - 19:48
Rosala on saari Turun saaristossa, Kemiönsaaresta vähän lounaaseen... erinomaisen mukava paikka, suosittelen muutenkin kuin limpun merkeissä! :)
nami-hiiri kirjoitti 02.02.2010 - 23:42
Kiitos, 'Esmeralda' tiedosta!
Joka päivä oppii uutta, vaikka mukamas maantieto tuli erinomaisen hyvin luettua aikoinaan. Kartalta olisin hakenut Turku-Toijala väliltä :)
Henna kirjoitti 05.02.2010 - 23:14
Voi kiitoksia. Näyttää sinullakin olevan yhtä sun toista herkua täällä. Olenkin miettinyt tässä joskus tekeväni nuita macaron-leivoksia, ne ovat aivan ihania!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

hm..mmm...ne seitsemän asiaa nami-hiirestä:

1. ystäville aina läsnä - kaukanakin
2. syö suklaata päivittäin
3. painaa 51 kg
4. harkitsee hiusten muodistamista  

5. arvostaa hyviä tapoja

6. uskoo joulupukkiin 

7. pitää kaikesta kauniista

     

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat