Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
03.02.2010 - 14:50

Leikillisesti voisi tätä alempana esiteltävää annostani kutsua 'Aino ja Alvar Aallon sveitsiläiseksi visiitiksi', sillä Aino -lautasella on Alvar Aalto -muotilla tehtyä tarjottavaa, sveitsiläisen kiekkosuklaan kanssa.

Arkkitehti, Akateemikko, Aallon (s.1898 k.1976) suunnittelemia taloja löytyy Sveitsistä ainakin Zürichistä ja Luzernista. Arvostetulla ja kansainvälisesti tunnetulla modernin arkkitehtuurin kärkinimellä oli paljon ystäviä täällä. Luennointimatkoiltaan Saksasta tai muualta Eurooppaa, hän koukkasi aina Zürichin kautta. Aallot kävivät talvisin säännöllisesti hiihtämässä ja viipyivät viikkoja. Viimeisinä vuosina arkkitehti Aallon käynnit vain lisääntyivät, syyksi on arveltu terveydelliset syyt ja mahdolliset lääkärissä käynnit.

Tuliaisiksi itselleni hankkimat formut ovat saaneet nyt tulikasteensa. Ensinmmäiset kokeilut on suoritettu. Ne ovat keskeneräisiä ja epätäydellisiä. Makea ei maistu nami-hiirellekään ihan joka päivä, vaikka ei ole kaukana totuudesta. Toisinaan testaan, kokeilen, jotta tiedän mitä kaapissa pitäisi olla ja miten toimia, kun vieraita on oikeasti tulossa. 

  

 Kuvassa oikealla on koristetta liikaa, mutta niitä höyläyksiä piti mahduttaa johonkin.

Muutama vuosi sitten, Ystävä-perheeltä saatu Pentik -kulho, on mieluisa ja monessa mukana.

Puolivalmis annos on suklaakakkupohjaa täytettynä suklaa moussella, johon lisäsin höyläämisestä jääneet harjoituskiehkurat ja muruset. Kermakukkien harjoitukset jatkuivat taas. Kerma on vatkattu vihreän sokerin kanssa. Päälle 'lunta' tomusokeripurkista. . 'Aalto' -annoskakku pitäisi sitten tarjoomuksena vieraalle vielä päällystää. Pieneen kannuun ehkä jotain marjakastiketta, joka pitäisi mahdollisen kuivuuden loitolla tai raikastaisi makeutta. Jäätelökin käy mielessä.

Kahta, isoa samanlaista rullaa/ruusuketta on melkein mahdoton saada suklaakiekosta harjoittelematta. Se onnistuisi kyllä, ellei välillä tarvitsisi siirtää edellistä 'ruusuketta' erilliselle lautaselle pois tieltä. Tämä käden liikkeen muutos aiheuttaa muutoksen käden painossa kahvalla ja katkaisee liikkeen pyörittämisessä yms. - näin uskon. Alkuun oli taas hieman vaikea saada edes kokonaisia ja tarpeeksi paksuja, mutta kauniita höyläyksiä aikaan. Sveitsiläinen säästää ihan joka paikassa, vaikkei mitään säästöä syntyisikään. Keittiöiden lämpötilaa säädellään ees-sun-taas. Ajattellaan, että kattiloissa porisevat keitokset tuovat ja luovat extralämpöä. Uunissa paistaminen on toinen juttu, mutta henkilökohtaisesti olen ihan erimieltä tästä säästöstä, taitaa tuottaa enemmän vain kustannusta.

Sveitsiläiset, sen paremmin, kuin muutkaan suklaat eivät viihdy kylmässä ja osoittavat luonnollisesti mieltään. Lämpömittarin +18°C on liian vähän. Kesällä taas on luonnollista lämpöä liiankin kanssa ja pitää kokata aikaisin aamuyöstä tai hyvin myöhään. Jos suklakiekko on liian kylmä, tulee siitä tikkumaisia rullia tai hajoavia lastuja, eikä niihin kärsi koskea. Ne sulavat sormiin koskettaessa, eivätkä anna makuhermoille mitään nautintoa. Mutta sormet ovat  pestävässä kunnossa. No pienen odottelun ja harjoituspyöräytysten jälkeen, syntyi siedettävää kiehkuraa, jotka sitten nostin lautasella jääkaappiin odotteleemaan mahdollista käyttöä koristeena. Vaikkei jääkaappi ole suklaan suosiossa, niin toki tunti, päivä tai pari ei niitä 'ärsytä'. Koristeet jäykistyvät ja ovat sormin kosketeltavia. Mutta jos ruusuketta haluaa availla mieleisekseen, on se tehtävä ennen jääkaappia. - Kiekoista olen huomannut sen, että pistaasia tai valkosuklaalla marmoroidut ja ns. puolitetut kiekot toimivat parhaiten. Mansikkaisen kiekon valkoisen suklaan koostumus on muuttunut hauraammaksi mansikan takia, vaikka maku on erinomaisen mansikkainen - Jos kuka muistaa Eben voittoisan Barbien, niin siinä on ollut oikeasti tekemistä. - Juuston kanssa on hieman helponpaa, sen joustavamman koostumuksen vuoksi.

Tämän annoksen toteutus on eräässä mielessä nami-hiiren elämässä suurta historiaa tai harppaus tulevaisuuteen ! En näet koskaan, en ikinä olisi uskonut hankkivani itselleni mustaa lautasta. En pidä edes mustaa värinä, sen paremmin, kuin valkoistakaan. Mutta kaikki on mahdollista, mikään ei mahdotonta. Hyvä Ystävättäreni tarjosi viime keskiviikkona lounaan alkupalaa tällaiselta lautaselta, jota suunnittelija ei ole  lautaseksi tarkoittanut.   Annos oli maukas ja ulkoisestikin enemmän, kuin vaikuttava - ja aika hyvin sopi myös tähän makeaan jäätelöannokseen, jota piti hieman tekemällä tehdä. Kokeilun tapaista tulevaan Ystävänpäivään !

- Voisi vaikka laittaa 'kyselyn' pystyyn:"Arvaa, mikä 'lautanen' oikeasti on ?" -

Tyllin ja Tytön Tyttö kirjoitti 03.02.2010 - 19:41
Ihania annoksia! Minusta tuo 'lautanen' näyttäisi jonkin astian kannelta.
piipa kirjoitti 03.02.2010 - 19:47
Oi mitä herkkuja !
Mint Chocolate kirjoitti 03.02.2010 - 23:26
Oi kun on herkullisen näköisiä annoksia. Ja tuo musta "lautanen" on todella tyylikäs. Minäkin veikkaan että jonkun sortin kansi se voisi olla?
Anna kirjoitti 04.02.2010 - 11:48
Heips! Tulin käymää vastavierailulla. Kiva, et olit linkittäny mut;) Linkitän sut kans. Tääl on herkullisia jätskiannoksia...hmm!! Itse jäätelölle perso :P
Tarjuska S kirjoitti 04.02.2010 - 12:22
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut pikku hiirulaiselle :).

Mulla tulee muuten mieleen noista suklaarullista ohuen ohuet kinkku siivut, mutta sitähän ei täällä kysyttykään ;), vaan tuosta astiasta. Kuvasta on hiukan vaikea hahmottaa muotoa, kun valo heijastaa pintaa ... onko siinä reunoja yhtään, onko pöydän pintaa vasten pieni "jalka", onko syvyyseroja pinnassa vai onko ihan litteä ... silti veikkaan astian olevan hedelmävati.
Tuittu kirjoitti 04.02.2010 - 13:29
Kannelta minustakin näyttää...

Mutta onko värejä olemassa itseasiassa ollenkaan - vai onko kaikki vain sähkömagneettisen säteilyn harhauttavia tempauksia...
Elli kirjoitti 04.02.2010 - 14:41
Voih mitä herkkuja ja noista kiekoista saa kyllä upeita koristeita!

Tuo lautanen on ihan silkkaa suklaata ;)
Tuula  kirjoitti 05.02.2010 - 10:03
Kaunista! ja varmasti myös hyvää!
lautanen voisi olla kynttiläalusta...
Kakkukimara kirjoitti 05.02.2010 - 10:54
Ihania annoksia.
Tuo lautanenhan on selvästi jonkinlainen tarjoiluastia, kakkuvati tai vastaava.
Anonyymi kirjoitti 05.02.2010 - 16:37
Kuorrutetulta keksiltä näyttää!
Herkullisen näköinen!
Mielenkiinnolla jään odottamaan, että mikähän oikeesti on.
Askartelua&Elämänmakuja kirjoitti 05.02.2010 - 16:38
Tuo anonyymi olen minä.
Askartelua&Elämänmakuja kirjoitti 05.02.2010 - 21:42
Linkitin sinut:-))
Tuittu kirjoitti 06.02.2010 - 18:45
Sähkömagneettisesta säteilystä puhuu ehkä sellainen, joka taas toisinaan opettaa fysikkaa... Mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan :)
nami-hiiri kirjoitti 06.02.2010 - 21:06
Juuri noin, magneettista säteilyä tai pinnan ja valon heijastusta eli samalla asialla on hyvin usein monta eri ilmausta, riippuen missä, miten - tai kenelle ja minkä ikäisille aiheesta kerrotaan!
TaimiKakku kirjoitti 06.02.2010 - 22:37
Onpas herkullisen näköisiä annoksia taas loihdittu siellä! :) Sain kuningasidean.. Tuo on lampun varjostin!! hahahah :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat