Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

      HUOMIOITHAN !

         
Kysyn aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

       

       


       
  nami-hiiren 'maistelu'
          -avustaja
07.03.2010 - 13:54

YK:n 'International Women's Day', 'United Nations Day for Woman's Rights and International Peace' on vietetty vuodesta 1975, joka oli Kansainvälinen naisten vuosi. Mutta tämä naisille omistettu päivä perustuu vuonna 1857 New Yorkissa tapahtuneeseen naisten tekstiilitehtaassa toteuttamaan lakkoon. Myöhemmin on tuumailtu, että lakon liittyminen naistenpäivään olisi keksitty 1955, jotta päivän yhteys maailman kommunistiseen liikkeeseen voitaisiin irroittaa ja näin parantaa naisten tasa-arvoa Länsi-Euroopassa ilman siihen siellä liittyviä ideologisia ennakkoluuloja.

Euroopan sosialistisen internatonaalin naisten toisessa, Kööpenhaminassa 26.-27. elokuuta 1910 Norrebron nuorisotalossa pidetyssä konferenssissa, saksalaisen Clara Zetkinin ehdotuksesta, yli sata naista 17 eri maasta hyväksyi yksimielisesti kansainvälisen naistenpäivän. Mainittakoon, että kokouksessa oli läsnä myös viisi suomalaisnaista, silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen eduskunnan naisjäsenistä. Virallinen edustajamme oli Ida Aalle-Teljo, muut mukana olijat: Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää. - Suomeen kansainvälinen naistenpäivä on tullut Yhdistyneiden Kansakuntien kautta. Päivää vietetään siis 8. maaliskuuta, huomenna.

Nami-hiiren mielestä naistenpäivä on joka päivä. Aivan samoin ajattelen äitienpäivästä. Se on minulle ympärivuotinen 'juhla', eikä vain toukokuun toisena sunnuntaina, johon on nyt tullut 'kuokkimaan' Eurooppa-päiväkin. Almanakassa olisi 365 päivää, joskus yksi enemmän ja suurin osa ihan ilman erityismerkintää!

Tällaisia miettiessäni maistui aamulla voisarvet. Muutamassa hillopurkissa oli rippeitä jäljellä, joten päätin syödä useampaa makua, saadakseni kaappiin tilaa.

- sveitsiläinen 'FAVORITE' on mansikkaa, marjaista 53% , makeaa ja tehdas  lupailee, että  100g hilloa antaa maun lisäksi  211kcal eli 880kJ.

- saksalainen 'REWE' on runsas kirsikoista, maku on oikeasti kirsikkaa, eikä kuitenkaan makea, kuten edellinen. Tämä purkki lupaa, että 100g hilloa sisältää 138kcal eli 586kJ. Ahaa,  vähemmän kaloreita ja siksi pienempi hintakin!

- ranskalainen 'BOIRON' on sakeaa aprikoosikastiketta ilman hedelmiä, ilman lisäaineita, ilman kaikkea paitsi makua, joka on raikas ja 100%:n  aprikoosinen. Vaikka pulloa kuinka pyörittelee, niin kaloreita ei löydy kyllä mistään. On vain varoittelua, että lisäaineettomana ei säily kuukausia, ellei pakasta ja tietenkin sopivankokoisina annoksina. Mutta ranskalainen antaa arvoa Euroille, jonka huomaa myös loppukuluttaja tuotetta ostaessaan. Tuote on kuitenkin hintansa arvoinen.

Ymmärtääkseni SLY -ryhmään kuuluu ainoastaan naisia, mukavaa päivää kaikille huomenna ja koko viikoksi! Helmikuussa vastaanotin oman, ensimmäisen SLY10 pakettini. Sisältö oli mieleinen ja erittäin käyttökelpoinen. En ryhtynyt kuitenkaan SLYni toiveista huolimatta leipomaan, vaan tein jälkiruokaa ilman uunia saamistani tuotteista.

- Lautaselle  ripottelin DS mansikanmakuista tomusokeria. Itse mansikan murut ripottelin erikseen sormin. Kokeilin ensin puhdistaa aidot mansikkapalaset  varovaisesti 'tomusta', mutta pehmenivät ja näyttivät hetkessä valokuvaan kelvottomilta. Se oli sääli, koska sokeri todella sisältää aitoa mansikkaa, jonka olisin mieluusti tuonut julki.

- BB Cappucinomoussen tein ohjeen mukaisesti. Se onnistui hyvin.

- Punaiset vadelmapikkuleivät omasta kaapistani murustin moussen kaveriksi niiden lähestyvän viimeisen käyttöpäivän vuoksi. Vuorottelin niitä annosmaljaan hieman kerroksittain.

- Oikeastaan tein tämän annoksen SLY - 'rakkaus & koristelu' - kilpailuun, mutta onni ei suosinut jatkoon. Sen takia on kuvassa useampikin sydän. Suklaa 'huipulla' on oikeasti pieni sydämen muotoinen suklaakuppi, johon yleensä laitan maidon kahvia varten. Nyt käänsin pohjan katsojaan ja koristelin tietenkin  t a a s  kermaruusuilla, mutta huomaattehan, että toisenlaisella tyllalla! Lopuksi laitoin vielä joka kukkaan yhden SLYni lähettämän Dr. Oetkerin vaalean punaisen sokerihelmen.

Terveisiä tuntemattomalle SLY10 -ystävälle! 

 

PuolukkaPoski kirjoitti 07.03.2010 - 17:52
Upea tuo malja-annos! Olisi ehdottomasti jatkopaikan ansainnut!!

Hyvää Naistenpäivää nami-hiiri <3
Pioni kirjoitti 08.03.2010 - 08:52
Tosiaan upea annos. Aurinkoista naistenpäivää!
Mint Chocolate kirjoitti 08.03.2010 - 09:14
Herkullisen näköinen annos! Oikein hyvää naistenpäivää!!!
Nina kirjoitti 08.03.2010 - 10:54
Houkuttelevan näköinen jälkkäri ;)
Ihanaa naistenpäivää <3
Ewelyn kirjoitti 08.03.2010 - 22:58
Herkullista Naistenpäivää Sinulle =)

Ihanan näköinen herkkuannos!!!!
Hanna kirjoitti 10.03.2010 - 12:44
Todella herkullisen näköinen jälkkäri! =)
Anette kirjoitti 10.03.2010 - 12:55
Virossa (kuin myös koko entisen NL alueella) naistenpäivä on aina ollut tosi suosittu ja suuri juhla . Jo lapsesta lähtien muistan ne mielettömät kukkien määrät ja täytekakut...
Kyökkis-Kati kirjoitti 11.03.2010 - 14:43
Jostain syystä mä en noteeraa tuota naistenpäivää mitenkään...tänäkin vuonna huomasin vasta kun sain ensimmäisen tekstiviestin:) En siis ehtinyt suunnitella leipomuksiakaan:) Onkohan syy siinä, ettei sellaista ole koskaan meillä kotona vietetty, ja asia on "kuin uusi"? Saattaapa siis olla, että kymmenen vuoden päästä asia on jo sisäistetty!
Ihailen taitoasi koota kivoja, maukkaita, erilaisia ja Kauniita jälkiruoka-annoksia!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Locations of visitors to this page 

2. vuosi  2nd year 

1 st Aug 2010 ->

.........................................

Note ! 1. vuosi    1st year   

  30. Aug 2009- 31.Aug 2010      

                  20,741  

'klik-click' alk. 03.09.2010  

web-counters.org

 

 ...ja juuri nyt lukemassa 

   web-counters.org 

You can write a comment in Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA
SANASTOA & TIETOA

  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola

Ruokatietoa päivittäin

IDEOITA ULKOMAILTA
RUOKALEHTIÄ
ERILAISTA tietoa leivonnasta, matkailusta, harrastuksista, ajatuksista

Porvoon Skafferista

löytyy kotiin tai kylään ihania herkkuja, paljon erikoisuuksia, teetä, kahvia ja  sokerimassaa ! 

    

...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin löytyy  

 www.ravintolatarvike.fi  

-  suuri suklaaputous -

Saatuja tervehdyksiä! 

Tämän ilmestyi 24. elokuuta blogista 'Askartelua & Elämänmakuja'

                    

Helmi-tytön 'Hannah Montana'-syntymäpäiväjuhlat