Helsingin Kaivopuistossa, joka on nami-hiiren muistin mukaan kaupungin suurin puisto, on Suomen ’Itsenäisyyden kuusi’. Se kasvaa Kaivohuoneen vieressä, jonne  pääkonsuli Rudolf Ray istutti sen siemenistä Suomen itsenäistyttyä  6. päivä joulukuuta  vuonna 1917. Se oli lahja Eduskunnalle. Hän lahjoitti myöhemmin vielä vuonna 1931   Itsenäisyyden kuusen muistokivenkin. Kivi on koristeellisesti veistetty musta graniittinen paasi, johon on kaiverrettu kullatut selittävät ja vertauskuvalliset tekstit.

Etusivun tekstin tunnuslause: "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto".

Takana teksti on pidempi ja omistettu kuuselle itselleen: ”Huokukoon tämä kuusi halki myrskyjen, pilvisäiden, kautta aurinkoisten tyvenien, kautta kutsuvien kuutamoiden, kautta tummuvien öiden, kanssa luonnon suuren kuoron, luonnon suuressa salissa, kanssa laulavien lasten.....“

Nami-hiiri näkee ikkunoistaan kuusia, lumipeitteisinä ja kauniina. Luonto hoitaa niitä hyvin, sillä ne ovat tuuheita ja vihreitä. Vihreys pilkistää lumihuntujen altakin. Kuusi ei ole sininen, paitsi ne kaukana siintävät tietyssä iltapäivän valossa. Ruskeita ovat vain auringon paahtamat. Kuusipuu on ikivihreä, ei siis mikään pupu-jänis . Mutta on ruskea kuusikin kaunis, jos  se on lautasella, eikö vain ?

Olisi ollut ehkä liikaa hiiren taidoille muotoilla kuusen mallinen pieni kakku, joten maisteluavustatjat ehdottivat pitkälaitaista kolmiota. Aika hyvä neuvo . Kakun välissä on kaupan mansikkahilloa ja ohutta mantelimassaa levynä sen alla. Kakun peittää kermavaahto. Koristelu hoitui suklaakiekon  pyörittelyllä ja tomusokerisateella! Muutama marsipaaninen pikku-kukka helmellä - ja kynttiläkranssista lainatut siniset kukat. Ne samat, jotka olivat aiemmissa postauksessakin.

Tein eilen ihan pienen koemäärän vihreällä tomutettua kookoshiutaletta 'Cake Dreamin' innoittamana, joten pitihän sitäkin ripotella vielä kuvaan. 

Nami-hiiri jää odottelemaan mitä taitureiden sivuille ilmestyy !