Otsake on pelkkä houkutin
. Nuo mitat olivat poistuneet ennen nami-hiiren kouluaikaa, vaikka paperikaupan kiva setä myikin kirjoituspaperia riiseinä! Opettaja oli tietenkin omaa mieltä siitä, että vanhat mitat pitää jokaisen osata
. Mitään suoranaista yhteyttä otsikolla ei ole tähän postaukseen, vaikka sanaa 'riisi' nami-hiiri tulee alempana viljelemään. Hiirellä kävi aihe mielessä jo vuosi sitten, mutta unohti kuvata ruokansa ja sen myötä aihe unohtui.
Riisi – se on Suomessa astunut ohran ’saappaisiin’ jo varmaan 1950 luvulla, ellei aiemmin. Riisi, tuo pitkä vedessä kahlaava ’heinähujoppi’ on maapallon tärkeimpiä viljalajeja. Sitä viljellään melkein kaikissa lämpimissä maissa. Ihan tässä nami-hiiren lähistölläkin eli Espanjassa, Pohjois-Italiassa ja Etelä-Ranskan Camarguessa, Arlesissa. Tietenkin Intia ja siellä viljelyksen kannalta otollinen monsuuni-ilmasto tulevat automaattisesti mieleen aina riisistä puhuttaessa – ja luonnollisesti Aasia.
Riisistä on moneksi, niin ruokalautasella, kuin jälkiruokamaljassakin. Eri asiat vaativat erilaista riisiä ja niitähän löytyy: tummaa, valkoista, kiillotettua, pyöreää, pitkää, puuroutuvaa, villiä, punaista, jasmiinia (kao hom mali), basmatia......lista on miltei loputon.

Luku sinänsä ovat ne riisit, joiden paketista löytyy kuivattuna laventelia, orvokkia, ruusua , unikkoa, malvaa ja omenaa. Nami-hiiri aloitti aikoinaan kokeilunsa "Riz long et Lavande" paketilla. Rasia oli pitkään koskemattomana, vaikka eksyikin usein käteen asti pyöriteltäväksi. Hyvissä ajoin ’parasta ennen’ umpeutumista, se joutui paistinpannulle. – Keittämisen jälkeen se sai kaverikseen kananmunan ja korppujauhoja ja paistui kiltisti pannulla litteäksi herkuksi kalan seuraksi. - Ranskassa ei tarvitse näitä tuotteita etsimällä etsiä, kuten muualla. Tämän vuoksi hiiri laittoi linkin nettikauppaan, jos joku haluaisi kokeilla. Laventeli on hyvin yleisesti käytetty mauste Keski-Euroopan keittiöissä - eikä ainoastaan tuoksuna liinavaatekaapeissa
.

Kuivilla kukilla maustettu keitetty riisi on herkullista. Uskokaa pois! On sitten makuasia, mille mielituoksulleen haluaa jälkiruokansa tai ateriansa kevyesti tuoksuvan
.

Ei tämä kukin maustettu riisi ole mitenkään verrattavissa Maailman suuriin ihmeisiin, mutta onhan se nyt ainakin pieni ihme, jos lautasella on ruuan joukossa kuivattuja kukanosia
. Ja maljakon kukkien lisäksi ruokakin tuoksuu laventelille, orvokille tai siinä on aistittavissa hentoa malvaa ja ruusua ! Jälkimmäiselle nami-hiiri on antanut luovutusvoiton ihanan suklaaleivoksen syötyään ja maistettuaan ruusutryffeliä!
On suuri kiusaus myös tiputtaa tippa elintarvike ruusuvettä sokerimassasta tehtyihin ruusunkukkiin
.