Aurinko on härnännyt lämmöllään monena päivänä. Tänään tuntui jäätävältä, kun auringolla oli vapaapäivä. Sää on oikukas, kuin ’miehen’ mieli. Moni vaihtoi kevyempään vaatetukseen - ja potee nyt vilustumistaan. Kevät on tulossa, mutta odotukseen on hyvä varautua. Pääsiäiseen on reilusti aikaa. Silloin onkin varmaan ihan kevät. 

Nami-hiiren kaapissa on ollut jo pitkään 3D lammasvuoka odottelemassa käyttäjäänsä. Hiiri oli omaansa niin tyytyväinen, että hankki riemuissaan pari lisää. Toinen niistä on jäljellä. ( selän kohdalta kork. 8 cm, leveys 7 cm ja pituus 17 cm )

Paistokset onnistuivat ja lammaskakkua on paistunut usein. Toisinaan se on joutunut valmiiksi siivutettuna pakkaseen odottamaan kahvihetkeä ja toisinaan kakkulahjaksi. Kakun muotoa ei tietenkään voi muuttaa, mutta makua sitäkin enemmän, jos taikinaan lisää – karpaloita, suklaata, pähkinöitä, Marianne murua tai monen muun paitsi hiiren rakastamaa turkinpippuria ! Ja koristelussa on vain mielikuvitus rajana. Lammas voi olla väriltäänkin vaalea, tumma tai suklaan ruskea. Vuoka ei ole todellakaan nami-hiiren mielestä kertakäyttötarvike.
Arvotaanpa tämä ylimääräinen 3D lammas kaapista pois !
Kerro lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi haluaisit sen ja muista s.postisi osoite - hiiri ei tällä kertaa huhuile !
Aikaa vastailuun on kuluvan helmikuun loppuun.
1. Voit osallistua arvontaan, jos sinulla on oma blogi!
Hiiri pahoittelee tätä, mutta joku raja on vedettävä osallistujien määrään - ja onhan hauska tietää myöhemmin, miten ’lammas’ jakselee tai onko vuoka oikeasti niin kiva, kuin nami-hiiri on antanut ymmärtää omien kokeilujensa tiimoilta?
2. Osallistut arvontaan kahdella ’arvalla’:
- jos linkität arvonnan blogiisi
- tai jos mahdollisesti olen jo listallasi, jolloin tulkitsen sinut lukijakseni ja kannustajakseni leipomusten makeassa maailmassa!
3. Kolmea arpalipuketta ei saa kukaan.
Kuvia lammaskakuista on täällä ja täällä.
Vuoka näyttää varsin kivalle, niin kuin kakkukin ! Moisia muotovuokia en ol päässy testaamaan, vaikka monen monta muotoa kakuista olenki ehtiny veistellä ja jatkossakin tulen ne oletettavasti veittellä tekemään... MUTTA... nyt kun olen taas ahkeralla dietillä, niin palkintona ittelleni voisin tuon vuuan vuorata suklaalla (ehkäpä jopa sinisellä), seuraava sisempi kerros vois olla valkosuklaata, sen sisälle jotain nougat tyylistä, miksei tofkiikin (se keitetty kondensoitu maito) uppois sekaan kivasti... jajos onttoa osaa sattuu jäämään, ni sinne vois ujuttaa muutaman pääsiäismunan, koska sihen juhlaan asti nyt ainaski mun diettini taas jatkunee :)
Lapsille ehkäpä saattaisin antaa kokonaisuudesta pienen siivun ;)
Hauska vuoka kertakaikkiaan!
Itse suklaata rakastavana tekisin suklaayllärilampaan, eli taikinan joukkoon kätkisin suklaapaloja, jotka mukavasti yllättäisivät kakkua leikatessa, valkosuklaamousseturkinkin tekisin lampaalle.
Kahvinen suklaakakku taitaisi tulla minun tummasta lampaasta ensimmäiseksi. Turkki tehtäisiin pätkiskuorrutteesta. Mutta ei lammasta yksin pidä jättää. Tehdään monta lammasta ja niitä voi sitten vaikka pääsiäiseksi viedä naapuriin ja kavereille.
Olen muuten eilen linkittänyt blogisi (toki se linkityslistalla on ollut kauemmin) eilen päivittämääni juttuun :)
Muutama vuosi takaperin meillä oli ihan oikea tuollainen pikkukaritsa. Parin tunnin ikäinen hontelojalkainen jo yritti kovasti nousta pystyyn kun näin sen ensikerran. Ja oli se vaan niin suloinen että! <3 Lunta oli vielä silloin maassa, mutta ei tätä määrää kuin nyt. Lapset varmasti kuolaisivat, jos näkisivät ja haluaisivat ehdottomasti tälläisen kakun itselleen... ;)
Pääsiäisenä olis kiva tehdä aiheenmukainen kakku ja tuollahan se onnistuisi ja ihan tyytyisin Nami Hiirtä matkimaan.
Linkkilistallani jo oletkin :D
Pääsiäisen aikoihin meillä juhlitaan meidän "Sveitsin tuliaisen" ristiäisiä (tuolla se viikon ikäinen tuhisee), ja lammaskakku olisikin kiva ja erilainen lisä kahvipöytään :)
-ja eipä tuo suklaalammaskaan tosiaan pahalta kuulosta, toisaalta jos saa ehdottaa niin vuoan soisi rouva V:lle menevän kun noin mahtavan idean keksi!
Luulen että meille tulisi tummaverinen suklaakakkulammas ensimmäisenä pöytävieraaksi. Villa sillä saattaisi olla suklaista kermavaahtoa. Lammasvuoka olisi siksi niin ihana, että se on nähtävästi sopivan kokoinen pienemmällekin porukalle nautittavaksi.
Ja kahdella arvalla, seurattavissa jo oletkin:)
Lammasvuoka pitäisi tulla minulle koska.... olen ollut hyvin ahkera koulussa ja nyt kun koulu on loppunut minulla taas olisi aikaa kokeilla ja leipoa kaikenlaista uutta kivaa.
Linkitin blogiini joten kaksi arpaa kiitos :)
Minunkin linkkilistalla olet ollut jo pitkään, eli mukana arvonnassa minäkin.
Voi kuinka suloinen lammasvuoka onkaa.
Tyttäreni synttäri on ens kuussa tulossa, joten lammas pääsisi heti töihin.
Laitanpa kuitenkin yrityksenä kympin tähän! :D 3D-vuokia olen ihastellut jo pitkään ja lammas pieni voisi olla blogini "tervetuloa uuteen blogiin" kakku! ;)
*wink wink*
Kahvikakkuja teen todella harvoin, mutta jos tuo suklaa-juttu toimisi tässä kuin suuressa konvehdissa, voisin turkin tehdä valkosuklaalla ja sisään täytteeksi jogurtista, vaniljakreemijauheesta, valkuaisvaahdosta, vispikermasta sekä vadelmista ja lemon curdista tehdä
kevye(hkö)n täytteen, jäädykkeeksi. Ja kun täyte on vähän jähmettynyt, sulkisin sen valkosuklaalla lampaan sisään kuin valtavan lampaan muotoisen suklaamunan! Yllätys sisällä..
Täällä on jo niin keväistä, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Tänään näytti mittarikin +5 astetta! Aurinkoista kevättä Nami-Hiirelle! :)