I osa 
  Jos saisit käytettäväksesi seuraavat tuotteet: 

 1 suklaalevy 

 1 paketti vadelmakeksejä 

 1 tuubi kastanjaa pyreenä 

 sekä jotain tässä mainitsematonta

                   .....niin mitä tekisit: 

       a) jakaisitko maut perheen/ystävien kanssa ?

        b) söisitkö kaikki yksin pahinpaan makean nälkääsi ?

    c) loihtisitko niiden avulla jotain uutta nautittavaksi ?

Voit miettiä ihan rauhassa, mutta jos haluat osallistua osaan II, niin vastaa - 'mitä tekisit' -  syyskuun loppuun mennessä, kiitoksella !                                                    

II osa 30.09.09   

Olematta mikään kukkahattu-täti, kirjoitin 15 nimeä lapuille ja laitoin ne hattuuni. Poimin  6 lappua: MintChocolate, Aleksi, Insanity, Kaija, Kakkukimara ja Ebe. Teille laitan mainitun tuotepaketin yhtä aikaa postiin, saatuani kaikilta snail-mail osoitteet sähköpostiini. Postipoika juoksee sitten muutaman päivän välimatkasta johtuen. Sitten vain  loihtimaan - tai maistelemaan herkkuja viimeiseen muruseen, kuten minä aina unohdun mm. Macaronssien edessä ! Tuotteita voi käyttää vapaasti joko yhdessä tai erikseen - ja sekoittaa mukaan toteutuksen avuksi ihan normaaleja perustarvikkeita mitä kaapista vain löytyy. Uusia ajatuksia linkityksin osioon 'kommentit' odottelen kuitenkin innolla! Saatan ehkä kysäistä muilta blogilaisilta mielipiteitä, mikäli on vaikean ratkaisun paikka!  

Palkinto on luvassa hyvästä ideasta tai toteutuksesta. 

Mielessäni pyörii hauska, vanha ohjelma 'Kokkisota'!  Unohdetaan kuitenkin siinä ollut kello ja vaihdetaan se 21:en päivään pakettien lähettämisestä.

P.S. Tällä kertaa 'hattuun jääneille' laitan jonkun suklaan sitä mukaa, kun osotteita ilmestyy  vasemmassa yläkulmassa olevaan sähköpostiini !

                                                                  HUOM !

KAIKKI OSALLISTUJAT (6) OVAT ILOKSENI TEHNEET TUOTTEISTA TOIVEEN MUKAAN - OSIN TAI KOKONAAN JOTAKIN UUTTA! MITÄ? Se paljastuu nimiä klikkaamalla.                            

KAIJA hyydykekakku

KAKKUKIMARA  punahattuinen sitruuna muffinssi

MANSIKKAMÄKI hyydykekakkuleivoksia

MintChocolate suklaa-kastanjajäädyke

INSANITY mutakakkua ja 'petterin nenä' vadelmakeksillä

ALEKSI kastanjakonvehdit

TÄSSÄ VAIHEESSA KIITÄN TEITÄ KAIKKIA ! Jään ihastelemaan ja miettimään hetkeksi :D !    Aivan varmasti palkintoa on jaossa!                     

             Terveisin 

"Omena päivässä pitää lääkärit loitolla!" Siihen uskovat kaikki, myös lääkärit itse, syöden omenoita.  Sillä ei ole väliä, mikä omenan nimi on tai mistä lajike on peräisin. Merkitystä on vain sillä, että kädessä on omena, josta haukkaamme, kuorella tai ilman. Itse kuulun siihen 'syntiseen' ryhmään, joka syö kuoret ja pureskelee siemenetkin, pyöritellen lopuksi olematonta siemenkotaa tyytyväisenä sormien välissä. Se mitä hämmästelin oli, että ainoa todella suomalainen omenalajike, jonka löysin pika etsinnällä puutarhakirjastani, oli vuodelta 1895 oleva 'Huvitus'! Luulin kotimaisia lajikkeita olevan enemmänkin. Mutta ei, sillä Kanadasta on tullut 'Melba', hienon makuinen 'Cox Orange' on englantilainen. Kosketusarka 'Valkea kuulas' on kotoisin Balttiasta. Valta osa lajikkeistamme on tullut meille Venäjältä 1850-luvulla. Pietarin kautta on Suomeen tullut 'Syysviirukin.' Valamon Luostarin hedelmätarhaan ensin pysähtynyt 'Antonovka' on matkannut Ukrainasta. Se on yksi tunnetuimmista kotipihojemme ja viljelmiemme lajikkeista talven sietokykynsä takia. Se, kaunis punaposkinen 'Isoäidin jouluomenakin' on muuttanut 'ulkomailta', vuoden 1945 tietämillä Ruotsista. - Hedelmähyllyjemme suur-suosikki, omenan vihreä, kova, mutta mehukas ja iso omena on austraalialainen, 'Granny Smith'. Vuosikymmen tai pari sitten, siinä oli vielä omenan verran hyvää makua,  enää ei ole. 

Ennen EU-direktiivejä kotimaassa kasvatettavia omenalajikkeita suojeltiin ulkomaisilta tuonnin säätelyllä. Ne eivät saaneet lupaa astua maahan asettuakseen kauppojen hyllyille, ennen 5. päivä joulukuuta. Ja milloin matkan ajoitus ei osunutkaan nappiin, niin ne odottelivat kiltisti tullin varastoissa vapautumistaan. - Olihan tarjolla aromirikkaita kotimaan puutarhoissa kasvaneita 12 vanhaa rahaa kilolta maksavia omenoita. Ne tosin loppuivat yleensä marraskuun puolivälissä, mutta varmuuden vuoksi odoteltiin muutama ylimääräinen viikko. - Nämä maahan pyrkijät olivat matkanneet eri puolilta Eurooppaa, sekä Amerikasta ja Kanadasta, josta tietenkin oli kertynyt kustannuksia. Ja kun niille koitti vapautumisen päivä, ne iloisesti vielä kärsivät keskusliikkeiden kiireen aiheuttaman kovakouraisen heittelyn autoihin, autoista ja hyllyille! Mutta kaikesta huolimatta, ne myivät itsensä uskomattoman edukkaasti. Kilohinnat vaihtelivat samassa vanhassa rahassa 1 mk ja 3 mk välillä. Amerikkalaisetkin olivat vain 5 mk kilolta! Saisivat hävetä hintaansa! Siis ulkomaiset vai ne 12 mk maksaneet kotimaan kasvaneet omenat?

Lapsuudesta on hyvässä muistissa, miten varovasti silkkipaperiin käärittiin punaposkisia omenoita. Ja yhtä hellästi ne pakattiin pahvilaatikoihin kellareiden pimeään viileyteen odottamaan joulua! Aina ne eivät päässeet kuitenkaan joulupuiden oksille, sillä hiiret ja muut kellareiden valtiaat pitivät myös omenoista! Vaikka omenia saa tätä nykyään kaupoista ympäri vuoden, niin oman puutarhan satoa vaalitaan, hoidetaan ja sato keitellään lempeästi talven leivontaan, herkutteluun, sekä ruokailuun,  ja nautitaan aina yhtä suurella rakkaudella. Lohkotut omenat puolukoiden joukossa oli yksi suosikeistani. Ja kuinka 'Köyhistäkin ritareista' tuli rikkaita omenahillolla ja kermavaahdolla. Klassikko, jota tapaa edelleen kaikkialla!

Hieman uudempi on tuttavuuteni taikinassa paistetun omenarengas-kakkusen kanssa. Tähän välipalaan tai jälkiruokaan tarvitaan: 

4 isoa, hapahkoa omenaa     

150g vaaleita tai tummia jauhoja

  hyppysellinen suolaa

  2rkl sokeria  

250ml omenamehua, maitoa tai vaaleaa olutta

  2 munaa

  1 sitruunan raastettu kuori

 1rkl voita   

-  öljyä friteeraukseen  -

  -  kaneli-sokeria  - 

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja annetaan levähtää 30 min.  

Omenoista poistetaan siemenkodat. Kuoritut omenat leikataan 1cm paksuiksi renkaiksi.

Renkaat kastetaan taikinaan ja friteerataan öljyssä kullan keltaiseksi. Rasva valutetaan pois.  Ennen tarjoilua sirotellaan kaneli-sokeria pintaan.  

Vinkki !  Taikinaan voi sekoittaa hienonnettua rosmariinia.

             Maistuu myös vaniljakastikkeen kanssa, jossa lisänä hienon                        hienoja persikan siivuja, kuten kuvassani oikealla.

Suomalaista 'Huvitusta' on risteytetty/oksastettu Kanadan 'Melban' kanssa eli Huvitus + Melba. Tämä uusi suomalainen, litteän pyöreä omena, sai nimekseen 'Pirja'. 

Lisäys: Auringonkukkia -kommentista, aivan oikein Suomessa kehitelty ja risteytetty on myös Samo (siinä kanadalaiseen Melbaan on yhdistetty eli oksastettu suomalainen Huvitus).  Pirja ja Samo eivät siis kumpainenkaan ole alkuperäisiä suomalaisia lajikkeita. - Miksi kasvitieteen pitääkin olla niin monimutkaista?

Ja loppukevennykseksi tosi juttu Lohjan torilta:" Omenoita, omenoita, ostakaa omenoita, vain 3mk kilo ja kympillä saa kolme !"

                       Key lime (Citrus aurantiifolia)

ei ole mikä tahansa sitrushedelmä. Se on hienon makuinen limetti paremmassa tuttavuudessa. Se on kotoisin eteläisestä Aasiasta ja muuttanut Pohjois-Amerikkaan mutkitellen ja lopulta asettunut vapaakauppasopimuksen myötävaikutuksella Californiaankin. Se, joka marketin hyllyillä pyörivä vihreä limetti on Persian lime (Citrus x latifolia) ja vanha tuttavuus jo kasviopista. Key limen tarkempi selvitys piti etsiä kirjoista: se on pienempi ja kauniin keltainen kypsänä. Kaupallisiin tarkoituksiin ne poimitaan tietenkin raakoina, vihreinä. Amerikassa tavallista, Persian limettiä kutsutaan yksinkertaisesti vain 'lime', vaikka sillä oikeasti on montakin eri kutsumanimeä eri puolilla maapalloa. Onko tällä haluttu korostaa Key limen erinomaista makua, vai mitä?

Kun tämä lajike-asia oli nyt jotenkin ymmärretty, niin seurasi uusi askarruttava kysymys. Se ei ole oikein selvinnyt vieläkään, kun niin moni resepti väittää olevansa aito ja alkuperäinen. Näihin tuli törmättyä moneen kertaan Macaronsien yhteydessä. 

Tämä viime vuonna kuvaamani 'Key Lime Pie' Miamissa, oli ensi kosketukseni koko limettiseen piirakkaan, josta olin paljon kuullut, mutta josta en osannut sen kummemmin unelmoida. Olinko maistamassa uutta unelmaa ? Tämän palasen päälle oli laitettu nokare kermavaahtoa - ja lisää olisi ollut erillisessä kauniissa astiassa, kauniilla lusikalla ammennettavaksi. Siihen en koskenut. Tiesin vanhastaan, miltä vatkattu kerma maistui. Nyt piti keskittyä edessä olevaan herkkuun ja ottaa siitä selvää. Se oli kaikkien sääntöjen mukaan kylmää, ehkä hieman jäistäkin, ainakin parit ensimmäiset kakkuhaarukalliset. Se lepäsi tutun Digestive-keksipohjan päällä, vaatimattomana ja raikkaana, koristeena vain ohut raa'an Key limen kuoren vihreä kiehkura. Erittäin raikasta ja   oivallinen herkkuelämys, joka suli suussa, hyppien makuhermolta toiselle, ulko-ilman ollessa +30°C ja jotain. Haarukka haarukalta maku viehätti aina edellistä suupalaa hieman enemmän. Pienestä piiraspalasta voisi sanoa tulleensa vain kiukkuiseksi! Se loppui juuri, kun sen makuun oli hullaantunut. Mietin, että huomenna lounaalla, viimeistään illallisella, olisi maisteltava lisää.....

Oli aika hassua huomata, että nyt vain vajaa viikko sitten oli Emerald City valmistanut 'Key Lime Pie'n. Hän mainitsee reseptinsä alkuperäksi Uneliaan kokin , jonka reseptin havaitsin olevan niin samankaltainen, kuin se jonka,  olin saanut Miamista, että jätän nyt reseptin kirjoittamatta. Mutta linkitän Joe's Stone Crab -ravintolan, joka on mainitsemisen arvoinen  hyvästä palvelusta, sekä nostalgisena gourmet-paikkana. Tämän ravintolan 'Key Lime Pie' vei sydämeni!

Vielä en tiedä sitä seikkaa, josko 'aito' makuhermoja kutkuttava limettipiiras kuuluisi sittenkin hunnuttaa marengilla!?

        " Kiitos, mielellään, kunhan siitä  pääsee helposti eroon !"    

Kaunis, nostalginen suklaarasia. Kuka siitä edes haluaisi päästä eroon? Sitä ei saajan tarvitse hoitaa, ei kastella tai kiillottaa. Se ei mene pahasti rikkikään pudotessaan. Ja mikä parasta, siitä voi nauttia, joko ihan itse tai tarjoamalla sen sisältö vieraille. Kaikille ei suklaa sovi. Osa siitä ryhmästä tosin luulee, ettei sovi, kieltäytyy syömästä,mutta maistaa kuitenkin. Mitä se sellainen absolutismi on?

Tämäkin olisi saajalleen loistava lahja, miltein 'katoavainen'. Pauligin Presidentti -kahvia, tiiviissä, aromeista huolehtivassa purkissa, evegreen Fazer vihreät   kuulat ja Mariskooli. Jälkimmäinen on ryhmästä nuorin tuotteena, mutta jo   klassikko moneen käyttöön, jota Iittala on valmistanut Marimekolle 1970-luvulta lähtien, monissa eri sävyissä.

Kaikki olisi liian yksinkertaista, ilman sitä pientä 'mutta' sanaa ja ryhmää, jolla on aivan kaikkea ja joka ei koskaan ole tyytyväinen mihinkään. - "Kuka enää kahviaan keittää tai suodattaa, kun kaikki painavat vain nappia ? Mitä siis kahvipurkilla tekee ?" Mutta yksi pieni askel 'taakse päin' ihan vain kokeilun vuoksi, jotta muistuu mieleen, miltä Suomessa paahdettu oikea kahvi maistuu parhaimmillaan! - Ja onhan joulu tulossa, paketin voi saaja lahjoittaa keräykseen tai joulupataan. Joku tuntematon saisi nautinnollisia kahvihetkiä ja postinkantaja taas tänäkin vuonna suunsa makeaksi Vihreistä kuulista! Tuotteet ovat kuitenkin taattua laatua. Niissä ei ole moittimisen sijaa - mutta samaa ei voi sanoa aina alkuperäisistä lahjojen saajista.

Tai voisiko lahjana olla marsipaaniin kääritty täytekakku? Itse tehty tai Aleniukselta, Fazerilta tai Kakkukeisarilta tilattu. - Kuvien kakut on tehnyt, sokerileipuri, Fabricio Cordeiron, Zürichissä. - Kakku olisi lahjana edellisten kaltainen, makoisiin suihin katoava. Nautittavaksi tai tarjottavaksi toisille, mikäli 'kakkupaketin' marsipaani ei miellyttäisi. 

Taisi olla aika huono vitsikkääksi tarinaksi, kun totisinta totta on se, että lahjan saaja avattuaan kiltisti saamansa lahjapaketin,   ihasteltuaan vuolaasti ja kiiteltyään hyvätapaisesti, miettii samalla kuumeisesti kenelle sen voisi antaa. Hänen mielestä 'väri on ihan väärä', 'koko liian pieni', 'maku ei miellytä' ja ties mitä. - Paluuta ei enää ole aikaan, kun aidosti iloittiin lahjojen saamisesta, joista oli haaveiltu, muttei raaskittu itse ostaa. Samoin iloittiin niiden antamisestakin. Minusta on parempi mennä vierailulle ilman lahjaa, jos ensimmäinen mieleen tuleva ajatus kutsun saatuaan on, että taas pitää ostaa jotain!

Ennen lahjaa mietittiin todella monta päivää, soiteltiin tutuille ja tehtiin huomaamattomia tiedusteluja päivänsankarin toiveista ja mieltymyksistä, jotta onnistuttiin oikein lahjan valinnassa. Nyt saatetaan vilkaista ensin omiin kaappeihin, josko löytyisi jotain itselle tarpeetonta ja käyttämätöntä 'golf-kilpailussa' saatua palkintoa tai anopin tuomaa kulhoa, jonka voisi 'kierrättää'. - Ihan totta! Tällaiseen olen törmännyt ja ihmetellyt.  Mutta hymysuin sitten miettinyt ilkikurisesti, että hänelle ostankin seuraavaksi pienen muistion, että voi pitää oikein kirjaa siitä, kuka oli turnauksessa ja kuka ei, ja keneltä on saanut mitäkin, ettei käy hupsusti ja saatu lahja palautuisikin antajalleen. -  Itse en jakele saamiani lahjoja pois. Aina niille löytyy jotain käyttöä. En myöskään aseta niitä näytille vain, koska antaja on tulossa vierailulle. Mutta tapaan ostella silloin tällöin jonkun lahjaksi tai viemiseksi kelpaavan esineen tai tuotteen odottamaan sopivaa hetkeä. Jouluisinkaan ei tule mitään paniikkia!

Kaipaan niitä aikoja, jolloin kaunis ajatus oli hintaa tärkeämpi !

Tampereen Kauppahallin seinällä on tai ainakin oli ennen kyltti, jossa luki: "Saa juara tassilta." Sehän tarkoittaa, että kahvin saa juoda lautaselta, kohottaa kahden käden varassa huulille ja hörppätä.  Mutta saako ilmasillan syntymään, se on jo taitolaji! Tassihan kohotetaan silloin vain neljän sormen varassa. Onkohan tarua vai totta 12cm ilmasilta !?

'Tassi' tulee ranskan kielen sanasta tasse, joka on matala kulho, pieni liemimalja. Sitä käytetään Ranskassa maitokahvikuppina. Kun juodaa maljasta, se tapahtuu  en tasse.

Aikoinaan kahvikupit olivat korvattomia. Oli mukava lämmitellä sormia kuuman kulhon ympärillä viileässäkin huoneessa tai ulkona ennen kahvin sisäistä lämmitystä. - Aivan äskettäinkin olen nauttinut katukahvilassa kahvia lasista, ilman korvia, käsiä lämmitellen hiljaa hiipivässä syksyssä.

Lämmittäähän kahvi toki heinäkuussakin -  iäkkäämpi suomalainen muistaa, kun pellolla otettiin esille patenttikorkkinen limonadipullo, joka oli sujautettu paksuun villasukkaan - kahvia parhaimmillaan. Tai se termosmukillinen, joka nautittiin syysmyrskyssä, mökin kuistilla,  metsästysretkellä, hiihtoretkellä....

Suomalainen kaffeplörö on sukua irlantilaiselle kahville, johon on ollut tapana lisätä miestä väkevämpää, joko rommia, viinaa tai viskiä. Mutta suomalaisessa kupissa plörön päällä ei kellu kermaa. - Joistain ravintoloista se  löytyy oikein listalta. Tekevätköhän ne  sen muuten oikein? Kupin pohjalle puhdistettu lantti, sen päälle kaadetaan kahvia sen verran, että se häviää näkyvistä. Sitten kaadetaan kuppiin kirkasta niin paljon, että lantti tulee taas näkyviin. - Ranskasta löytyy lisää erilaisia sukulaisia yhdistelmälle 'kahvi ja alkoholi', café arrosé.

Suomalaisen kahvin paremmuudesta en tiedä, mutta se maistuu erilaiselta, hapokkaammalta, kuin maailmalla paahdetut. Ehkä ulkomaisista puuttuu se oikea mitta 'kaksi kukkuraista teelusikallista kupillista kohden'. Siksi kai muutin ulkomaille kahvipurkki kainalossa. Mutta milloin istun kahvilassa tilaan useimmiten espressoa isonkin kakkupalan seuraksi. Espresso maistuu kotimaan rajojen ulkopuolella paremmalta. 

Kaukana Sumatralla, Kingstonin vuorilla viljeltävää 'Kopi Luwakia', josta parhaimmillaan pyydetään 600€ kilolta, en ole tietoisesti juonut. Enkä usko sitä ostavanikaan, perustellen sillä,  että toinen siihen rinnastettavissa oleva lajike, Jamaican 'Blue Mountain', 125€ kilolta, oli pienoinen pettymys. Maku ei ollut niin aromirikas ja laadukas, kuin hinta antoi ymmärtää. - On  selvää, että kallishintaiset laadut seisovat kaupoissa tai kahviloissa pidenpään ja väljehtyvät, vaikka toisin väitetään. Kahvi on herkkä tuoretuote ja sen oikea varastointipaikka olisi pakastin. Tämän niksin olen oppinut Robert's Coffeen Robertilta. - Kahvin maku ei ole sivuseikka. Mieluummin olen ilman ja kärsin puutteen aiheuttaman päänsärynkin, kuin juon kahvia, jossa vettä ei ole säästelty. Tai vastaavasti tervan mustaa kuumaa juomaa, jonka keittäjä on laskuissaan seonnut ja lisäillyt omiaan! - Ja niiden uusien toinen toistaan hienompien 'paina nappia'-koneiden kahvista voi olla mieltä jos toistakin. Mutta kiireisenä aamuna elämä yksinkertaistuu, kun ei tarvitse vahtia kuparipannun vieressä!

Siitä plöröstä en tiedä maistamatta, mutta kahvilla maustetut täytekakut ja jälkiruuat ovat suurta herkkuani, heti suklaan jälkeen!

                                       

P.S.

        ' Suolaisen makea kahvitorttu' vanhan Pauligin reseptin mukkaan:

Pohja:

200g makeita Digestive-grahamkeksejä

1 tl kanelia

100g voita

Täyte:

2 tlk raejuustoa

1 1/2 dl fariinisokeria

1 tl vanilliinisokeria

2 kananmunaa

2 dl kuohukermaa

1 1/2 dl erittäin vahvaa kahvijuomaa

1 rkl liivatejauhetta

Koristeeksi:

pähkinärouhetta, kanelia 

Murskaa keksit, lisää joukkoon kaneli ja sulatettu voi. Sekoita ja levitä muruseos piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Liota liivatejauhe hyvin sekoittaen kuumaan kahvijuomaan.

Vatkaa munat vaahdoksi, samoin kerma.

Sekoita raejuuston joukkoon fariinisokeri, vanilliinisokeri, munavaahto, kahvi-liivateseos, sekä lopuksi kermavaahto.

Kaada täyte pohjan päälle. Koristele pähkinärouheella ja kanelilla ja hyydytä torttu jääkaapissa.

! Huomasithan, ettet tarvitse lainkaan uunia. !

Sen vielä jotenkin sulattaa, että ruusun terälehti hypähtää leivokselle, sokerisen kastepisaran kera, kuten aivan ihastuttavassa, perinteitä vaalivassa, vanhassa konditoria-kahvilassa, Péclardissa, Zürichissä, jossa selvästikin oli panostettu leivosten taiteelliseen ulkonäköön. Leivoksista saa ruusunlehdet pois halutessaan - ja minä haluan tai ainakin luulen niin toistaiseksi. Mutta jos tarjottavaan annokseen on jo keittiössä hämmennetty ruusuöljyä, ruusumajoneesia tai ruususuolaa, niin siellä se on ja pysyy.

Tuo alku on kieltämättä hieman ristiriidassa sen asian kanssa, että kokeilen hyvin mielelläni uutuuksia, antaen niille mahdollisuuden liittyä suosikkilistalleni. Jo vuosia sitten, ehkä 1990 olin Juhannusviikolla lukenut Me Naiset -lehdestä juustokakun reseptiä. Kakku oli koristeltu elävillä orvokeilla. Stockmann Herkku oli mainittu kukkien ostopaikaksi, ja sieltähän niitä kakkuihin soveltuvia pieniä kukkia löytyi. Kakku syntyi helposti ja koristelu tapahtui hymysuin. Mitä mahtaisivat tuumia vieraat kakun kukkasista? Kakusta ei jäänyt murustakaan jäljelle ja orvokkejakin vain parille leivoslautaselle, kakkuhaarukan seuraksi sievästi aseteltuina, ikäänkuin anteeksi pyydellen!

Se oli toukokuussa, kun istuin kutsuttuna arvostetussa gourmet-ravintola Stuckissä, Baselissa. Ravintola koostui hienon Villan muutamasta erillisestä huoneesta, sekä puutarhasta. Ja vaikka niissä oli toisistaan poikkeavat sisustukset ja värisävyt, ne olivat tyylikäs, aistikas ja erityisen viihtyisä kokonaisuus. Ei liian koristeellista, eikä liian vaatimatonta. Sveitsiläinen sanoisi: "Excellent!" Naapuripöytiin salaa silmäillen annokset näyttivät upeilta taideteoksilta.  Tulossa olisi herkkujen kavalkaadi. - Oli tarjolla mm. kalaa ja ruusulla maustettua couscousta. Tässä vaiheessa jo oli pakko vilkaista jälkiruokalistaa, ja sielläkin sattui silmiini ensimmäisenä mansikka-ruusu-sorbetti, mutta seuraava pelasti tilanteen, suklaatakin löytyi ja ihan ilman ruusua. Siispä kalaa ja ruusua......

Ruusulla maustettu couscous:

100 g couscousta

100 ml vettä

suolaa, pippuria myllystä

1 rl ruusunkukkavettä (elintarv.)

1 rl punajuuren lientä

1 rl mietoa oliviöljyä

Kala oli maukasta, vähärasvaista ja hellästi paistettua. - Kalan nimelle en myöhemminkään löytänyt oikein suomalaista vastinetta. Ranskaksi se oli Rouget Barbet, joka on noin 30 cm pituinen ja 500g painoinen arvostettu ruokakala Euroopassa. Se uiskentelee parvissa mm. Välimeressä. -  Alkuun oli jo tarjoiltu ties kuinka ja monta pientä maukasta 'taideteosta' ja loppua kohden, vain parani. Siitä huolimatta, että ruusuinen kokemus oli yllättänyt minut positiivisesti, kruunasin illallisen suklaalla ja saframi sorbetilla. - Vaikka oli toukokuun loppu, niin ulkona satoi hetken luumunkiven kokoisia rakeita. -  Muistoksi tuosta ihanasta ja nautinnollisesta illallisesta, hankin itselleni yhden Tanja Granditsin keittokirjoista kokoelmiini. Sen, josta löytyivät  nämä nauttimani uudet tuttavuudet ja niitä, joita en maistanut, mutta salaa olin silmäillyt. 

Sorbetti:

300 g kypsiä mansikoita

300 ml ruususiirappia

puolikkaan sitruunan mehu

60 g ruusuvettä (elintarv.)

Aineosat sekoitetaan ja jäädytetään.

Ruusuinen Lassi:

180 g luonnonjogurttia

100 g mansikoita

100 ml ruusuvettä (elintarvike)

3 rl ruususiirappia

Aineosat sekoitetaan ja kaadetaan pieniin laseihin.

Mikkelissä, Tertin kartanossa, tehdään ruusunterälehdistä ihanaa hyytelöä . Ranskalaiset päällystävät sokerilla kuivatun ruusun , samoin orvokin  terälehtiä ja nauttivat niitä makeisina tai käyttävät herkkujen somisteina.

Ruusulla on hyvin pitkä yhteinen historia syötävän ruuan kanssa. Siitä on kirjoitettu jo 900-luvulla Persiassa. Ja 1300-luvulla  ruusu oli tärkeä kalan ja riistaruuan mauste. Kuninkaallisille, se on ollut tuttu mauste vuosisadat.