Eilen oli sana kiirinyt, että 'Suomi-täti' on tullut kotiin. Päättelin tämän siitä, että summerini soi illalla poikkeavan  moneen kertaan !

Olisin ollut pulassa ja tuottanut pienille, hyvin 'pelottaville' olennoille suuren pettymyksen, jos kaapistani ei olisi löytynyt mitään makeaa tai yhtään karkkia. Onneksi on aina jotain. On eri pinot mistä popsin ja mitä 'hieman' säästelen yllättävien tilanteiden varalle. Nyt oli yllättävä tilanne. Ilo ja riemu loisti itsetehtyjen naamareiden takaa, jotka poistettiin hetkeksi kohteliaisuudesta ! Muutamat olivat opetelleet sanomaan suomeksi 'Kiitos paljon!". On ihanaa katsoa, kun pienestä makeisesta syntyy noin suuri ilo.

Iloinen on nami-hiirikin pitkän aikaa. Ei kukaan kysynyt tumman suklaan perään. Ei kukaan pienistä haamuista tai luurankomiehistä kurkistanut kaappiini, josko sieltä löytyisi hieman tasokkaampaa, ehkä oikein mitalein palkittua suklaata tai makeisia. Kukaan ei edes moittinut makeisten erilaista kokoa. Kaappini on siitä ihmeellinen, että siellä on kyllä paljon makeisia, mutta montaa samanlaista on turha etsiä 'yllättävissä' tilanteissa. Sitä varten on tehtävä erityinen inventaario ja täydennys. En ollut mitenkään Halloweenia unohtanut - se olisi ollut jopa täysin mahdotontakin menneinä viikkoina. Mutta olin useamman viikon pois kotoa. - Onneksi tuossa iässä, esikouluissa ja koulujen alemmilla luokilla olevat kelpuuttavat kaiken mikä on makeaa. Se, jos mikä tuntuu mukavalta. Kaikki makeiset ovat minustakin hyviä, paitsi........

Luonnollisesti on makuasia mistä pitää erityisesti ja mitä syö, vaikkei ihan tykkäisikään. Kukaan ei  tarjoa minulle esimerkiksi salmiakkia !

Ja ne viimeisetkään illan pienet hämähäkkiset vierailijat - kaksi pikku-poikaa - eivät olleet pahoillaan, vaikka jäljelle oli jäänyt vain tyttöjen Hello Kitty -tikkareita. Silmät iloisesti loistaen 'kiitos ja syvä kumarrus' irtosivat aivan yhtä helposti, kuin aiemmin vierailleiltakin ! Rapussa kaikui iloisia vihellyksiä, poikien astellessa kipin kapin kotiin.

Ghosts ringing the Doorbell ! 

Yesterday word got around that 'the Finnish aunt' had come back home. I could tell because my doorbell rang with unusual frequency this evening.

I would have been in trouble and caused the "very scary" small beings, a great disappontment, if I would have not found anything sweet or any candy in my cabinet. Luckily there is always something. There are separate piles from where I nibble, and a special "little" stash that I save for special occasions. Now it was a special occasion. Happiness and joy beamed from behind the self-made masks, which out of courtesy, were momentarily removed. Some of the kids had learned how to say in Finnish, "Kiitos paljon" (Thank you very much). It's wonderful to see how such a small candy can bring such great pleasure. Nami-hiiri was also happy for a long time.

Nobody was after the dark chocolate. None of the small ghosts or skeleton kids peaked into my special cabinet to see if there were perhaps slighly classier candies or gold-metal winning chocolates. Nobody complained about the differet sizes of the candies.

My cabinet is wonderful because there are many candies, and no two are alike. There is always something there for an unexpected situation. And for that I have to make a special inventory to refill the cabinet. I didn't intentionally forget Halloween - it would have been comletely impossible given the amount of the med decoration around town - but I was away for a few weeks from home. Luckily, children that age seem to accept anything that is sweet. That, if anything, feels nice. I myself accept all candies too, except....

Naturally, it's a matter of taste, what one especially likes and what eats even if when one doesn't exactly like it. No one, for example, offers me "salmiakki". - And those last little spidery visitors of the evening, two little boys, weren't disappointed even when there was only girly 'Hello Kitty' lollipops left to give. Eyes lit up, with that "thank you" and a deep bow came as easily as the previous visitors. The stairwell echoed with happy whistling as they skipped away back home.

Musiikissa italialainen termi da capo tarkoitaa 'alusta uudelleen'. Sen löytää usein oopperoiden aarioista.

Tämän päivän lööppeihin tämä ihana suklaa on päässyt humalluttavan vaikutuksensa ansiosta. Autoa ei saa ajaa humalassa, ei tietenkään. Töihinkään ei pidä mennä alkoholin vaikutuksen alaisena. Fazerin suklaapatukkako minustakin on tehnyt 'kaappijuopon' tietämättäni ? Itse varsinaiset alkoholijuomat eivät ole vielä tähän pystyneet. Da-Capo suussa olen kyllä ajellut. Pitäisikö rangaistukseksi repiä ajokortti ? Kortillahan autoa ei kyllä ajeta, mutta se taskussa on oikeutettu siihen.

Säilytän suklaata suuressa kaapissa, jonka ovi avautuu vain avainta kierrettäessä. Ne humalluttavat pullot, jotka ovat samaisen kaapin alemmilla hyllyillä ovat olleet siellä vuosia, joku varmaan kymmenenkin. En ihmettelisi lainkaan, vaikka olisivat homeessa. Mutta suklaa, useimmiten joukossa myös Da-Capo, viivähtää vain hetken ylimmällä hyllyllä. Ihan aina eivät edes ehdi kaappiin asti.

On olemassa DaCapo-pikkutuolikin. Sen on suunnitellut arkkitehti-designer, Yrjö Wiherheimo, vuonna 2008. Se ei ole minun makuuni. Siinä en haluaisi istua, kun nautin Fazerin Da-Capoa. Mutta hyvin mieluusti, da capo aaria, jostain oopperasta saa soida taustalla ! Mikä hieno termi 'alusta uudelleen' !

26.10.09  Tämän hämärtyneen maanantain ehdoton yllätysuutinen: "Eben tummat tuulihatut on bongattu Mansikkamäellä Fazerin Da-Capon kanssa."

 Kaunis kiitokseni teille kaikille

KAIJA, KAKKUKIMARA, INSANITY, MINTCHOCOLATE, ALEKSI JA EBE !

Oli puhdasta iloa saada 'työskennellä' hetki teidän kanssanne. Hauskaa vaihtelua myös allekirjoittaneen 'makeaan' arkirutiiniin !

Kilpailu oli pienimuotoinen monesta eri vaiheestaan huolimatta. Yhteinen nimittäjä löytyi paketeista ja murustuneista vadelma-pikkuleivistä, jotka tavalla tai toisella olivat löytäneet kuitenkin tiensä ideoihinne. Mukavaa ! Joku oli käyttänyt kaikkia 'raaka-aineita' ja joku vain osaa. Mutta näin oli tarkoituskin, vapaan valintanne mukaan. Osallistuminenhan oli myös vapaehtoinen, siitäkin huolimatta, että pakettini oli saapunut. - Voisiko  päätellä myös jotain teidän osoittamaa mielenkiintoa kisaa kohtaan, kun aikaa oikeasti olisi vielä kokonaista 2 päivää !!

Joku kisaa seurannut tai satunnainen lukija, sai ehkä hyviä ideoita omiin leipomuksiinsa. Usein olemme omiin resepteihimme jumiutuneita.  Joskus on paikallaan katsoa vanhaa ja varmaa reseptiä uusin silmin.

Oli hieman yllättävää, että kaikki kuusi kilpailuun tehtyä leipomusta olivat keskenään aivan erilaisia. Ja toisaalta se ei ollut lainkaan ihme, jos on hiemankin seuraillut blogejanne. Kun ihminen on jostain kiinnostunut hän tekee ja keksii uusia ideoita, asioita tai soveltaa keittokirjojen reseptien antamia viitteitä. Keittiössä hääräileminen on mitä suuremmassa määrin jatkuvaa luomistyötä. Se vaatii myös kekseliäisyyttä, kun pussin pohja näkyy ja  kauppa on kaukana tai kiinni. Ehkä niillä rikkoutuneilla kekseilläkin oli jokin tarkoitus, siitä huolimatta, että olisin suonut niiden olevan ehjiä.

Iloitsin myös siitä, että olitte käyneet kannustamassa kanssakilpailijoitanne heidän blogeissaan. 

Pienen hetken,  pikkuriikkisen tuokion mietittyäni, tein oman poikkeavan ratkaisuni. Jokainen 'loihdinta'- käyttääkseni alkuperäistä naivia ilmaisuani ja tekijä tuotteen takana ansaitsevat palkinnon ! Ajatus sinällään ei ole outo, ei edes uusi, sillä jossain suuressa kansainvälisessä kilvassa, ne olisivat aivan varmasti jaoteltu eri osioihin, kakut, jälkiruuat, makeiset....Juuri päättyneen Pariisin Salon du Chocolat teemana oli tänä vuonna muoti. Sinne emme olisi päässeet näillä tuotteillamme. Mutta vain siksi, ettei kukaan teistä ollut tehnyt esim. suklaasta kenkää. tai keksimurusilla koristeltua suklaapuseroa. Aivan varmasti se teiltäkin onnistuisi - muutamia parittomia 'Tuhkimo'kenkiä olen havainnut kyllä blogeissanne.

Olen valikoinut samantapaisia, mutta en identtisiä palkintoja, jotka pakkaan huomenna. Sen jälkeen laitan vasta postituslaput päälle, joten 'kuka saa mitäkin', jää nähtäväksi. Teen tämän postitusoperaation nyt sitä mukaa, kun saan osoitteenne. Tokihan minulla ne ovat, mutta unohtuivat omalle pöydälleni. Palaan kotiin vasta kuun vaihtuessa. 

Koira-ystäväni heiluttelee häntäänsä, lähdemme lenkille. Mietimme uusia kujeita, ehdottomasti vain hauskoja !

 Parhain terveisin, suunnattoman iloinen      

Näin voisi todellakin sanoa. Edessäni on kymmenen erilaista suklaalevyä, jotka odottavat maistamistani. Ne hankin eilen matkalla Zürichin Laduréen avajaisiin. Sillä hetkellä liike oli täynnä japanilaisia turisteja. Laskin heitä olevan tusinan verran. Se kuvaa kauniin uuden liikkeen kokoa. Kun liike on pieni ja täynnä herkkuja, siellä on aina joku kadulta poikennut asiakas. Kassakone kilkattaa tasaiseen tahtiin - ja sehän on kaupankäynnin perimmäinen tarkoitus. Harvoin tällaisesta makeasta liikkeestä lähdetään ilman ostoksia. Vuoden paras sesonki on myös alkamassa. Minä ostin  vain 'kissankielet'. Uskokaa tai älkää, mutta ne eivät ole suklaisia perinteiseen tapaan, vaan ohuita pikkuleipiä.  Ihan samanlaisia muodoltaan, kuin Fazerin tummat tai saksalaisten maitosuklaiset kissankielet. Pikkuleivät ovat toisesta päästä kuorrutettu vielä pastellivärein. Ainoa poikkeus on tumma ruskea. 

 Ajattelin kirjoittaa noista kissankieli-pikkuleivistä, mutta ei niissä mitään ihmeenpää kirjoitettavaa ole. Itse Laduréelle annoin jo monta ylistävää riviä aiemmassa 'novellissani'. Maku on erittäin hyvä, sopivan makea, sekä koossa pysyvän rapea, toisin kuin ihanat ja ohuet Mercier vadelma pikkuleivät. Ja rasia, vaalean sininen mustalla kissakuvalla varustettuna. Kaunis vaalean sininen väri taisi muuten jäädä kameraan ! Ihan sievä lahjarasiaksi, jota en itse piilottaisi  lahjapaperiin. Hintakin pyörii siinä haarukassa, että lahjana tai pienenä tuliaisena se toimisi. Niiden maistamisesta tuli käteeni se tuttu reaktio, joka loppui vasta kun rasia oli tyhjä. Ilman suurenpaa moitetta, olisi 'kielien' koon olettanut olevan tasalaatuisemman. Muutamat olivat jopa tuplasti isompia - tismalleen kahta saman kokoista ei rasiassa ollut. Mikä mahtaa olla selitys? Kaikki heidän Macaronsit ovat kuitenkin millilleen saman kokoisia.

Lisään tähän kommenttejani levyä paremmin tutkittuani. Mutta sen voin jo todeta, että yli 80% tummiin levyihin en saa millään makuhermojani ihastumaan. Väittävät suklaan olevan kitkerää - ja paksujen levyjen jopa rakeista. Kohtuus kaikessa olisi tässäkin kai parasta. Kaakaopitoisuuden määrää kohotettaessa, laatu harvoin kohoaa. Trendit yrittävät muuttaa markkinoita tälläkin sektorilla. Toisinaan onnistuvat hetkellisesti....

Aloitin kuvan keskellä olevasta sienisuklaasta. Se askarrutti eniten.  Sieniä suklaassa, sitä ei tahtonut Tanjakaan Ahonlaidalla uskoa, kun oli saanut pikkuisena palkintona sienisuklaalevyn. En vielä tiedä onko hän uskaltanut sitä edes maistaa - minä olen. ( On maistanut, mutta tummasta suklaasta hän ei pidä yleensäkään. )

- Tryffeleissä, siis niissä sienissä, on herkullinen maku. Sitä ei kerran maistettuaan unohda, ei unohda myöskään makumuistimme. Tryffeli on maailman kallein sieni. Runsaan kilon painoinen valkoinen tryffeli maksoi joku vuosi sitten, Toscanan hyväntekeväisyyshuutokaupassa 39.000 euroa. Valkoinen tryffeli on mustaa kalliimpi ja mustakin on 'kultaa purkissa'. Tämä arvokas sieni kasvaa täysin maan alla ja niiden löytämiseen aiemmin käytettiin pitkä kärsäisiä 'tryffelisikoja', mutta nykyään niitä etsivät koulutetut tryffelikoirat. Olen tavannut herkkukaupoista tryffeliä kolmessa muodossa: kokonaisia tryffeleitä pienessä lasipurkissa, tryffelimehua ja tryffeliöljyä. Tryffeli on luxusta - ja pitää sitäkin kaiketi olla. Mausteena tryffelisieni on aromirikas, joten sitä tulee käyttää todella säästeliäästi. Maku on parhaimmillaan yksinkertaisten, rasvaa sisältävien raaka-aineiden kanssa. Kanamunat ja tryffeli saavat toistensa parhaat puolet esiin -  kahden munan munakkaaseen tarvitaan mausteeksi vain pari mantelilastun kokoista siivua tryffelistä. Kermainen pasta, jonka päälle höylätään tryffelihöylällä muutamat lastut, on suurta herkkua ! Tämän operaation suorittavat yleensä valkoiset hansikkaat kädessään hovimestarit! Ja kun tryffeliä käytetään, voidaan unohtaa kaikki muut vahvat mausteet.

Minua varten jääkaapin hyllylle jätetyn lohenpalan paistoin muutamassa tipassa tryffeliöljyä ja ripottelin hieman lehtevää, maustamatonta  gourmet-suolaa sormieni välistä, siitäkin huolimatta, että reseptissä huomautettiin:"...ripaus ruususuolaa." Aitoja ruusuja on lauantain kunniaksi tuoksumassa kolmessa Aalto -maljakossa, se saa luvan riittää ! 

Suklaan valmistajana, Bachhalm (1928) Itävallasta, on perinteikäs Keski-Eurooppalaiseen tapaan. Mutta perinteistä en puhuisi heidän mitä ihmeellisimmillä suklaan maustamiskokeiluillaan. Oikeilla sienen kappaleilla maustettu suklaa  on kaakaopitoisuudeltaan noin 54%. Sen seassa on silmiinpistävän suuria kuivatun siitakesienen (toiseksi yleisin ruokasieni) kappaleita, sekä  hellästi paahdettua Grand Cru papumurua - ja sitä valkoista tryffeliä, mutta vain öljynä tuoksua antamassa. Se tietenkin oli pääteltävissä 82g painavan levyn hinnasta. Pettymys se ei ollut. Mutta mielikuva, joka luodaan kaupan mainoksessa - antaa väärän kuvan. Ilmaisu 'valkoista tryffeliä' tai 'valkoista tryffeliä öljynä' eivät ole yksi yhteen. Siitakesienen murunen lohkaistuna levyn pinnalta maistuu kuivalta pahvilta. Mutta hetken pyörittyään suussa, pehmentyneenä se tuntuu ja maistuu  sieneltä. Kandeerattuja ne eivät ole, vaikka sellainen tieto osui silmiini jostain artikkelista. Tummasta suklaasta pidin.

Juuri nyt on muodissa suolan yhdistäminen suklaaseen. Ja kun sen on tehnyt yksi suklaatehdas, niin markkinoilla on kymmeniä alta aikayksikön. Tuossa levypinossahan on sitäkin sorttia. Maistoin, mutta jätän kommentoimatta. Mielessä pyörii nyt vain Aleksin (viva ciabatta) tekemät kauniin syvän keltaiset Halloween konvehdit suolakiteellä decoreerattuna, jotka bongasin  Leivontafoorumin kilvasta. Mutta mitä hän mainitsikaan keltaisesta väristä ! Arveliko ihan 'myrkkyä' sisältävän ? Eihän toki, olen  rakastanut keltaista koko elämäni. Mutta kyllä Aleksi harvinaisen oikeassa on, että jo pienemmistäkin määristä  saattaa tulla iho-oireita, yliherkille ihmisille ja lapsille, elintarvike- ja makeisteollisuuden käyttämistä synteettisistä väriaineista. Olemme aikamoisessa pyörityksessä päivästä toiseen, sillä herkistäviä värejä on tavallisessa kosmetiikassa, jopa vaatteiden trendiväreissä. Suomessa ollan onneksi tarkkana. Jo 1970-luvulla kiellettiin tutkimustuloksien perusteella Eduskunnan säätämällä lailla synteettiset atsovärit mm. E110 paraoranssi ja E102 tartrantsiini. Mutta sitten tuli EU ja sen myötä ne 'piti' taas sallia, ettei kaupalliset asiat kärsi !? Tässä taas yksi esimerkki siitä, etten pidä koko EU-ajatusta hyvänä. Yhteistyön merkitystä korostan, mutta...hups ! Jatkan taas suklaista, kun olen niitä maistellut!

En laittanut Bachhalmin mintunlehtisuklaata roskakoriin, vaikka ne sokeroidut lehdet krahisivat ikävästi hampaissa. Minttua on käytetty myös öljynä ja se aiheutti hienostuneen tuoksun pakettia avatessa. Jos olisimme edelleen 1970-luvulla ja Suomessa, niin tätäkään suklaata ei tullin laboratoria päästäisi kauppoihin. Se E102 kummittelee tässäkin. Äkkiä en edes huomannut miksi, mutta toki sitruunan keltaa tarvitaan kuivattujen lehtien sokerikuorrutukseen. Ylimakean sokerin sulattua, jää kielelle kuiva lehti, joka myös maistuu kuivalle lehdelle. Joku on vienyt sen ominaisen minttuaromin ! Suklaalevy ei ole kauttaaltaan mintunlehdissä, joten paikoin voi maistaa myös tummaa suklaata. Laitoin silmät kiinni - ei mitään aistimusta mintun mausta siinäkään ! Voimakas vihreä väri sokeroidulla lehdellä ja minttuöljyn tuoksu saa mielikuvat liikkeelle. Mutta makumuisti on pettämätön, se muistaa meitä paremmin.

Inkivääri on mielimakujani hillona paahtoleivällä tai riisietikassa uineet inkiväärilastut shusien seurana. Sveitsiläinen Chocolat Stella tekee puolitummaa (41,8%) inkiväärillä maustettua suklaata. Hillotut palaset(12%) ovat sen verran isoja, että ne näkee ja ne maistaa. Inkiväärin himossani voisin ostaa jopa toisenkin levyn.

Mainittaessa sana 'kastanja' tulee monelle mieleen varmasti ensimmäisenä syksyn hiipivä kylmyys tai talven luita ja ytimiä pureva pakkanen, johon liittyy saumattomasti, ihana kaduilla leijaileva paahdetun kastanjan tuoksu. Sormia lämmittävä paperituutti tai paperinen pussi täynnä polttavan kuumia paahtuneita kastanjoita, joiden hieman raollaan olevat kuoret kutsuvat maistamaan vaaleaa sisältöä. Vaikka aistiikin palleron olevan kieltä poltava, sitä on puraistava. Sen makeus on muistissa edellisistä kerroista. 

Ei tarvitse matkustaa Toscanaan, ei Pariisiin, ei edes Zürichiin - voi jäädä Helsinkiin löytääkseen tämän elämyksen ja ostaa tummia, miltei mustan ruskeiksi paahtuneita kastanjoita katukojusta. Tuulisella ilmalla jo kaukaa Mannerheimintieltä, vanhan Lasipalatsin nurkilta askeleet ohjautuvat mitään kysymättä tutun tuoksun perässä, 'Kolmen sepän' patsaalle, suuren höyryävän kastanjapannun luo!

Sveitsistä löytyi  erikoisuus, jota en ole muualla huomannut, tuubiin sullottu sileä kastanjatahna. Se työntyy ulos reijitetystä korkista tuubia puristettaessa. Tällä ulkoisesti vermicelliä muistuttavalla tahnalla koristellaan jäätelö tai täytetään tartaletti, joka saa kermavaahtoruusukkeen kaverikseen ja vaihtelevasti kirsikan vaahtohuipulle antamaan väriä. Se on mielenkiintoinen ja kaloririkas makuelämys! On hyvin tavallista tilata vain 'puolikas annos' kahvilassa yksin istuttaessa. Tätä en ole oikein ymmärtänyt tai ollut ymmärtävinäni, sillä ei se annos nyt niin hirmuisen iso ole.  

Lähiseudun hiljattain avattu italialainen  'Il Gelatto' -jäätelöketjun baari on keksinyt laittaa listalleen 'Spagetti'-annoksen. Siinä ei tosin ole pasta lähellä käynytkään, eikä edes tämä sveitsiläisten suuresti rakastama kastanja-vermicellikään. Mutta idea on sama, jäätelö annostellaan keoksi matalareunaiselle lautaselle kuusi reikäisellä suuttimella.

Kastanjapyrettä naturel ja vaniliinilla maustettua, samoin kokonaisia vedessä uiskentelevia kastanjoita purkitetaan Ranskassa ympärivuotiseen käyttöön. Molemmissa on kastanjan murusia. Mutta Toscanaan on ehkä sittenkin matkustettava, jos mielii saada leipomuksiinsa kastanjajauhoja, Farina di Castagna. Pussin kyljessä on yleensä hyviä reseptejä. On kuitenkin hyvä tietää, että jauhot ovat herkästi pilaantuvia, joten aiotut leimopukset on syytä tehdä pienellä aikavälillä ja  pakastaa vaikka tarvittaessa.

Kreikassa  kastanjaa sekoitetaan usein rahkaan tai paistetaan jälkiruuiksi. Sokeroidut tai suklaaseen kastetut kastanjat huolehtivat yltäkylläisesti kaloreistamme.  Hirvenlihan kanssa maistuu hyvin glaseeratut kastanjat ja samaan tapaan makeutetut pienet porkkanat. 

Toki kastanjoita voi kotonakin paahtaa takkatulen mukavassa lämmössä. Niin on tehty vuosisadat varsinkin jouluna ja talven pakkuvilla pakkasilla. Mutta siitä puuttuu silloin se alkuperäinen ajatus - sään purevuus, jota lieventää käsiä polttavat, kuumat kastanjat.

Amerikasta halloween juhla ei ole lähtöisin, kuten virheellisesti uskotaan. Se on kulkeutunut sinne Euroopasta, irlantilaisten, walessilaisten ja skotlantilaisten, sekä Ranskan Bretagnen siirtolaisten matkassa.

Alkujaan sadonkorjuun ja vainajien muistojuhlat, ovat Suomessa sulautuneet yhteen pyhäinpäiväksi, jota vietetään  hartaudella. Amerikan, tarkemmin Latinalaisen Amerikan vastine halloweenille on kuolleiden päivä, joka nimestään huolimatta on iloinen ja hauska juhla.

Väritykseltään halloween on raikkaan oranssi, jota korostaa synkkä musta ja aavemaisen valkoinen.

Kaupallisten ajatusten myötä amerikkalainen halloween on palannut Eurooppaan ja juurtunut  pysyvästi Suomeenkin, ystävänpäivän tavoin. Sen sijaan itse kurpitsalla on ollut vaikeuksia - ja vasta nyt, miltei 50 vuoden uurastuksen jälkeen, on alettu onnistua hyvässä sadossa.

Kurkun heimoon kuuluva kurpitsa on kotoisin Keski-Amerikasta. Halloweenkurpitsat, 'Cometicut Field' sekä 'Jack O'Latern',  tarvitsevat kasvuaikana sadetta saadakseen oranssisen värinsä. Ja ellei maa saa riittävästi 'taivaan suudelmia', niin kalpeat kurpitsat värjätään aina koristelua varten. Niin tärkeä on niiden voimakas oranssinen väri. - Kurpitsapiirakka on todella hyvää, jos se on tehty 'Halloween Pumpkin pie'-lajikkeesta. Se on tarpeeksi tummamaltoista ja maukasta piiraaseen.

Kurpitsaa, kuten ruusuakaan ei pääse pakoon keittiössä!  En tiedä haluaisinko oikeasti kurpitsasta eroon, sillä yllä olevien kuvien kaltaiset herkkut saavat hyvälle ja hassuttelevalle tuulelle tahtomattaankin! Juuri nyt ne virnuilevat maanteiden varsilla, joko maassa suurina röykkiöinä kesä- ja koristekurpitsojen seasta tai keppien nokkaan kohotettuina, saadakseen huomion kääntymään itseensä. Illan hämärtyessä ne muuttuvat tuikkukynttilöiden avulla nauraviksi lyhdyiksi, luoden aavemaisuutta ympäristöönsä aivan päinvastoin, kuin myöhemmin tulevat joulun koristeet. Päivisin oranssi kurpitsa nauraa erilaisissa näyteikkunoiden ja pihapiirien hauskoissa tai taidokkaissa koristeluissa syksyn lehtien päällä, toisinaan niiden alta kurkistellen.

Liha maustuu  kurpitsapikkelsistä. Se maistuu syksyn keitoissa, ja piiraissa. Kurpitsaruukku on herkullinen kokemus ja samoin kurpitsalaatikko, joka on lanttulaatikkoa paljon vatsaystävällisempi. Salaattiin kurpitsa ei sovellu. Eikä kukaan ole lanseerannut siitä valmistettua viiniäkään markkinoille. 

En myöskään ole muistaakseni tavannut kurpitsan makuista suklaalevyä - lähdenkin sitä etsimään.

Tässä kurpitsakakkua............... 

Halloweenkakkua kermajuustolla

                                                                                                         1,5 dl margariinia   1 dl fariinisokeria  1,5 dl sokeria  2 munaa                                                                                                                sekoita nämä keskenään.  Sitten lisää......5 dl vehnäjauhoja  

1 1/2 tl leivinjauhoa  1 tl suolaa  1 tl kanelia   1 tl inkivääriä  

                         1,5 dl maitoa  2 tl ruokasoodaa  2,5 dl keitettyä kurpitsaa                            

Sekoita kaikki aineet yleiskoneessa ja kaada reunalliselle uunipellille tai matalaan  kakkuvuokaan.                                                                

Paista 180-asteisessa uunissa 30-40 min. tai kunnes hammastikku jää kuivaksi keskeltä koitettaessa.  

Kermajuustokuorrutus:   

                             1 rasia Philadelphia Creme Cheese   3,5 dl tomusokeria                                                                                                                                  

                                  1 tl vaniljaa tai viniliinisokeria  1 dl margariinia                                                                                                                                                

                       Sekoita kaikki aineet kuohkeaksi. Levitä jäähtyneen kakun päälle.                                                                                                                

Tarjoile kahvin tai teen kera. Suklaata voi halutessaan käyttää kakun

               pohjaan ja koristeluun, mutta yksinkertaisuus on perinteisempää tyyliä.              

ja ne kurpitsaherkut, jotka ovat jääneet mieleen......

Terveisin