Mitä muuta, kuin muistoja mahtaa ulkosuomalainen kantaa laukussaan? Maailmalta löytyy paljon suomalaisia tuotteita, enemmän, kuin arvaammekaan, mutta jotain jää aina kaipaamaankin. Mielihalut tekevät meille myös mielellään kepposiaan ja vesi herahtaa kielelle yksinkertaisesti vain siitä syystä, että tuotetta ei  ulkomaan lähikaupoista saa. Sitä mitä ei ole, sitä juuri tekee mieli! Toisinaan myös saattaa käydä niin, että jotain 'kaipaamaansa' tuotetta tai uutuutta ei ole vain  huomannut markettien tavarapaljoudesta asiakasvilinässä. Oikeasti en ole mikään himo-shoppailija, vaikka ehkä teksteistäni voisi niin päätellä. - Osaan palata kaupoista kotiin ihan tyytyväisenä ilman pienintäkään ostosta. Laitan sitten vain mukana olleen taitetun pienen, mutta kauniin paperikassin kainalostani odottelemaan seuraavaa kertaa. Muovikasseihin en ostamiani 'aarteita' koskaan laita. En edes maitoa tai leipää. - Katselen ja tutkin tuotteita hieman muista syistä hyvinkin ahkeraan. Eikä niitä tutkiessaan välty ajatukselta, että kaikki tarpeellinen on jo keksitty vuosien saatossa ja minullekin mieleiset asiat löytyvät kaapeistani. Toisinaan kuitenkin kokee positiivista yllätystä astuessaan kauppaan tai pieneen puotiin. Näin kävi mm. siellä Porvoossa poiketessani 'Skafferiin' houkuttelevan näyteikkunan innoittamana. Eikä kauppa suinkaan ollut pettymys. Hyllyillä oli siisti järjestys ja hienot valikoimat laadukkaita tuotteita, joita ei saa tai ei löydy isoista liikkeistä. Selvästikin ystävällinen kauppias oli panostanut erikoisuuksiin. Puodin nostalgista tunnelmaa on mahdotonta kokea tai tavoittaa millään luxus-herkku-osastolla ollessaan! Pienet puodit vetävät minua magneetin tavoin puoleensa.

Kotona kuvatulla lautasella on pehmeitä karpaloita, samoin pomelon siivuja, italialaisen Venchin 'Chocaviar', pieniä suklaasydämiä vihreällä karamellikuorella, toinen pussillinen karpaloita, peltipurkissa on ruotsalaista, marjoilla maustettua sokeria, sekä tomaatilla maustettua 'sormisuolaa'. Kuvan tasokkaat mini-suklaapalat ovat Valrhonan konseptiliikkeestä, Helsingin Kämp Galleriasta.

Tässä lisää matka-askista purettuja ja ennenkin 'mielitietyiksi' mainittuja asioita.  - Tuo suklaata halaava hiirulainen on erityisen rakas syntymäpäivälahja ! - Aallon matalat ja korkeat muotit olen jaellut lahjoiksi, joten hankin iki-omat Esplanadin i-Shopista.

Ruokalautasella on uskomattoman hyvää suomalaista leipäjuustoa, maukasta Rosalan limppua, jota oli ostettava Stockmannilta kotiin, maistettuani sitä hyvän ystävättäreni tekemällä lounaalla. Ensikosketus leipään oli niin vaikuttava, että pyrin myöhemmin esittelemään annoksen omassa keittiössäni! - Juuri nyt ei muuten ole aavistustakaan missä Rosala mahtaa olla ?* - Vihreä, salvialla maustettu, Sage Derby, on moni vuotinen tuttavuus, jota Sveitsistä ei saa. Pidän sen mausta oikeasti, vaikka aikoinaan ostin ensimmäisen, hyvin pienen palasen värin takia juustosalaattiin.

Sääntöjä noudatan tosi mielelläni. Syön kaiken paikanpäällä, mitä 'käsilaukkuun' ei saa lentomatkalle laittaa, ja  jään niitä sitten'kaipaamaan'.....

...kuten mini runebergintorttuja, sekä Chjokon pieniä herkkuja. Kauniin vihertäviä macaronsseja ja.....ja...hups, se nimi unohtui sittenkin. Macaronsseja oli useissa  makuväreissä,  mutta pieni kiva ja poikkeava erikoisuus -  ne  kaikki olivat täytetty  suklaalla!

Tämän digestive-pohjaisen juustokakkupalan nautin kahvin kanssa Fazerilla yksikseni, oikeana merkkipäivänä. Kaivoin laukustani kameraa, kun valpas kahvila-apulainen pyyhälsi pöydän viereen, kumarsi kohteliaasti ja sanoi, että pyyhitäänpä vielä varmuudeksi, ettei kuvaan tule tahroja. Olen aina ollut ja edelleenkin, hyvin tyytyväinen suomalaiseen palveluun. Parin kuvan jälkeen muistelin jo taas ihanaa teatteri-iltapäivää lauantaina ja sitten sunnuntain koko perheen lounasta kakkuineen. Pieni puna nousi poskille, kun muistin syöneeni enemmän, kuin puolet yksikseni. Pienempi Kultani istui parhaillaan koulunpenkillä. Hän viettäisi 'Hannah Montana' -teemajuhlaa luokkatovereiden kanssa koulun jälkeen - minä illastaisin 'Karmassa'. Kun syntymäpäivä on vain kerran vuodessa, niin kyllä sitä pitää juhlia kolme päivää joka vuosi!

Strindbergillä nautittu ruotsalainen punssi**rulla toi taas mieleen ajan, jolloin söin sellaisen joka päivä! Nykyää saatan joskus jo ohittaa Ikean herkku-osaston leivospakkaukset, mutta niinkin on käynyt, että olen palannut pienen matkan päästä takaisin! On muistissa sellainenkin kerta, jolloin punssirulla oli ainoa syy ja ainoa ostos matkata tunti Ikeaan. 'Reuter&Stolt' valmistaa myös punnssirullia yksittäispakattuina.

Kamera on taas täys' ihania muistoja, joita printtailen oikeiksi valokuviksi, joita voin katsella myöhemmin....Jotain kirjoitettavaakin varmaan vielä löytyy, sillä ei tässä suinkaan olleet kaikki kohtaamani 'makeudet' Helsingissä !  

* Vuoden elintarvike vuonna 2004 - Rosalan limppu !

**Hieno Arrakkipunssi on perinteinen likööri, jota on valmistettu jo vuodesta 1933. Helmi Arrakkipunssi valmistetaan suomalaisesta viljaviinasta ja maustetaan arrakilla, rommilla sekä konjakilla. Punssin nimi johtuu vanhasta intialaisesta juomasta, joka valmistettiin viidestä raaka-aineesta: viinasta, sokerista, sitruunamehusta, vedestä ja mausteista (pantscha = viisi). Skandinaviassa punssilla tarkoitetaan arrakilla maustettua likööriä. Arrakki on Itä-Intiasta, lähinnä Jaavalta kotoisin olevaa, rommin tapaista tislattua juomaa, jonka raaka-aine on riisikakuilla höystetty sokeriruokomelassi.

Arrakkipunssi sisältää arrakin ja rommin lisäksi konjakkia. Näitä yhdistämällä on saatu loistava arrakkipunssi joka on keltainen, tuoksultaan rommiin vivahtavan hedelmäinen ja maultaan pehmeä. 

Tarjoiluehdotus: Arrakkipunssi nautitaan kylmänä kahvin tai teen kera sekä perinteisesti lämmitettynä hernekeiton kanssa tai drinkkinä. 

Porvoon joki on saanut nimensä 1300-luvulla Linnamäelle rakennetun maalinnoituksen mukaan, Borg=linna ja joki=se ruotsalaisten o, joista myöhemmin muodostui myös kaupungin nimi. Porvoolla on pitkä historiansa maamme kolmantena  kaupunkina, Turun ja Ulvilan jälkeen. Sitä on moneen kertaan  poltettu, sekä tahallaan ja tahattomasti. Tässä kohtaa on ihan pakko lainata lause historiankirjasta. Tilanne on ollut varmasti aikanaan vakava, mutta lause on muuttunut nykylukijalle huvittavan hauskaksi: "Suurin Porvoon palo vuonna 1760 sai alkunsa erään porvoolaisemännän kalakeitosta." Enempää tarinasta ei juuri nyt eteeni osunut. - Suomen kieli on asettunut päärooliin pikku-hiljaa. Vielä 1960-luvulla se oli ruotsi, joskin hyvin hienoisella enemmistöllä.

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin puoliso, Fredrika, on tehnyt kaupungista kuuluisan tortullaan, jonka hän 'loihti' miehensä naminälkään aineksista, joita sattui olemaan kaapissa. Runebergin aamiaisleivos punssin kera koostui seuraavista aineista: vehnäjauhoja, korppujauhoja, keksimurusia, mantelia ja mahdollisesti kardemummaakin, päälle omenahilloa ja sen ympärille sokerikuorrutetta. Torttua, hieman muunnetuin reseptein saa kaupoista ja kahviloista tammi-helmikuun aikana. Tätä vanhaa herkkua nami-hiiri  on syönyt 'varastoon', kahdeksan päivää peräkkäin .  On lohdullista tietää, että Café Helmen vitriinistä, niitä löytyy ympäri vuoden!

         Café Helmi, Porvoo  ja  Café Argos, Stockmann Hki

Helmi Wanhassa Porvoossa !

Päivä Wanhassa  Porvoossa. Bussimatkan maisemat olivat suoraan postikorteista ja aurinko paistoi! Vanha tuttu 50km matka Helsingistä oli kutistunut uusien järjestelyiden ansiosta 35:een kilometriin. Kävin kyllä viime talvenakin Porvoossa, mutta en ehtinyt silloin vanhaan kaupunkiin.

Oikeastaan Wanhasta Porvoosta löytyy paljon helmiä katseltavaksi ja turistien ihailtavaksi. Se helmi, jota tässä tarkoitan on tietenkin, Airi Kallion, iki-ihana Café Helmi. Se on ollut monena sunnuntaina iltapäiväkahvieni määränpää jo vuodesta 1983 lähtien. Ei ollut mitenkään naurettavaa, edes lapsieni mielestä, ajaa Helsingistä vanhaa tietä Porvooseen vain kakkupalan ja mehun vuoksi! - Ihan kaikille en kehtaa mainita, että tein sen retken nyt Zürichistä asti. Se näet sattui olemaan ensimmäinen retkikohteeni käydessäni äskettäin Helsingissä. Oli ihan siedettävää  -14°C pakkasessa ja auringossa kulkea ja kurkistella pitkästä aikaa ihania, vanhoja puutaloja, niiden muotoja, ruutu-ikkunoita ja pikku-puoteja, joissa lattiat olivat hieman lintallaan, katot matalalla. Kesän tungosta ei ollut. Sieltähän niitä 'Kiva kun tulit'-servettejäkin löytyi Kynttiläkamarista, blogi-ystävien ohjeiden mukaisesti. Ja sellainen unelmien 'Skafferi' -herkkukauppa, jonka tiskin taakse olisin voinut jäädä vaikka heti apulaiseksi. Puoti on myös sikäli harvinaisuus, että sen omistaa tuntemani vanha kauppiassuku jo neljännessä polvessa. Huvittavaa tietenkin oli se, että törmäsin tuossa pienessä puodissa nykyisen naapurimaani Italian erikoisuuksiin. Kuvitella, pienessä Suomen Porvoossa, kaukana maailman Metropoleista, oli italialaista suklaa-caviaaria!  Eikä maksanut edes 'maltaita'.

Kaksi pientä lohipasteijaa ja suuri kakkupala kuittasivat lounaan. Höyryävän kuuma kaakao karkoitti sen pienen vilunväreen, jonka pakkasen viima oli aiheuttanut kävellessä  ja puodeissa kolutessani. Olin kyllä ennakoidun järkevästi ja lämpöisesti pukeutunut Suomen talvea varten. Olin pakannut korvalaputkin mukaani.

Tuttuun tapaan, aina ystävällinen, Airi Kallio, huikaili hauskoja kommentteja kiireidensä keskellä. Hän oli ymmärtääkseni äskettäin palannut Ruotsista ja arvatenkin siirteli kahvilan sisustusta uusien ideoiden innoittamana, joita oli mahdollisesti nähnyt tai matkalla muuten 'saanut päähänsä'. Pienessä 'yhden naisen' yrityksessä eivät askareet lopu idearikkaalta ihmiseltä. Siinä piilee myös osa menestyksen salaisuutta, sillä 27 vuotta palveluammatissa yrittäjänä on pitkä taival, mutta taatusti antoisa. On vapaus uusiutua, parhaalla katsomallaan tavalla, eikä tarvitse tehdä anomusta kolmena kappaleena ison talon pääkonttoriin. Puuhastelu jatkuu iltaisin ovien sulkeutumisenkin jälkeen, ilman iltalisiä. Vuorokauden 24 tuntia eivät useinkaan riitä, joten on otettava avuksi, se 25:kin, pitämättä jäänyt ruokatunti. Pienyrittäjällä ei ole lomia; nekin ovat usein juuri hankinta- ja ideamatkoja. Minua palveli mukavan tuntuinen, nuori kahvila-apulainen. Ymmärsin hänet 'aarteeksi', jonka huostaan kahvilan voi jättää hetkeksi tarvittaessa, pelkäämättä 'kaaosta' palattuaan. Ei aivan varmasti, mutta melko varmuudella, Airi Kalliokin, ajattelee juuri näin. Hän kuuntelee asiakkaitaan, kokeilee, uudistaa, laajentaa ja elää yritykselleen! Sen vuoksi löytyy, Porvoon Helmet: Helmi, Helmeri, sekä juhliin vuokrattava JuhlaHelmi, johon mahtuu jopa 100-110 henkeä. 

Kaikkea hyvää ja kiireisiä päiviä !

Terveisin 

En missään mielessä koe matkustavani ulkomaille, kun piipahdan Suomessa. Se on ikuinen kotimaa. Kotikaupungin muutokset havaitsee, ehkä paremmin ja selkeämmin, kun käy harvemmin. Mutta se ihana tunne astella tuttuja katuja ei katoa minnekkään Euroopan vilinään, joka on oikeasti osa arkipäivääni. Suomi kansainvälistyy, Helsinki etunenässä. Riemastun aina, kun näen suomalaisia tuotteita, suomalaista osaamista, käden taitoa - tai niin kauan, kuin tuotanto on pienimuotoista ja pysyttelee rajojemme sisäpuolella.

Viime käyntini jälkeen oli keskustaan tupsahtanut suklaata myyviä ulkomaisia konsepteja. Kilpailu on aina tervettä, mutta silläkin on rajansa, sillä vaikka suomalainen maku ehkä EU:n tai muiden ilmiöiden mukana tai seurauksena muuttuu, niin suurin osa pysyy entisellään kokeilujen jälkeen.

Vaikka suklaata on Rovaniemeltä, Helsingin kautta Timbuktuun ja takaisin, ei kaikesta pidetä. On tähdenlentoja, syntyy evergreenejä.....trendien lailla mautkin muuttuvat. Uusi puoti on aina kohtaamisen arvoinen, mutta joukossa on vain harvoja helmiä! Kluuvikadulla, sattumoisin niitä on nyt kaksi, ihana jalokivinenTillander ja suklainen Chjoko. Viime mainittu, miltei suuren Fazerin kainalossa on ihan uusi, pieni suklaapuoti, jonne astutaan pari askelmaa ylös kadulta - ja varotaan hupsua kynnystä! Puoti on tuskin enempää kuin 15 m2, mutta sitä vertaa tunnelmallisempi, sisääntulijan katse kohtaa tyylikkään, tumman ruskean takaseinän. Se hallitsee, muttei dominoi niin paljon, etteikö katse kääntyisi vaivatta ihanuuksiin. Kaksi sievää myyjätärtä oli puuhissaan, mutta aivan oikea-oppisesti tervehtivät iloisesti kadulta sisään lämpimissä vaatteissaan kömpijää ja lopettivat oitis kaiken muun keskittyäkseen mahdolliseen asiakkaaseen. Eihän koskaan voi tietää, kuka on  'hyvä asiakas'. Se, tuleeko asiakkaasta 'vaki-kundi' on sitten myyjistä ja tuotteista kiinni, ja juuri tässä järjestyksessä! 

Kuvani ovat amatöörimäisiä, eivätkä tee oikeutta somalle Chjoko-suklaapuodille. Jotain tuli ostettua nytkin, kuten aikoinaan Mika Gröndahlin ensimmäisestä, vielä pienemmästä liikkeestä Korkeavuorenkadulla vuonna 1998. Liike poistui aika pian, mutta hiljaisesti ilman hälyjä. Mika Gröndahl oli muutaman askeleen edellä silloin vallinneista suklaamarkkinoista. Ajatus koettiin 'oudoksi', vaikka laatu mainittiin ylittävän Helsingin tarjonnan. Pienessä yrityksessä menestys henkilöityy vahvasti perustajaansa, omistajaansa, eikä käytännössä ole mahdollista jakaa tuota menestystä edes parhaan ystävän tai ammattitoverin kanssa, vaikka näin kuvitellaan ja vaikka pakolliset käytännön asiat hoituisivatkin kitkattomasti. Onko se jokin kirjoittamaton sääntö, en tiedä, mutta niin vain on - ja sen tiedän kokemuksesta. Mutta lisäisin siihen nyt, kun tiedän Mikan viettäneen syntymäpäivää pari päivää ennen minua, että näin Aquariuksille usein käy. He ovat toimissaan aikaansa edellä ja on sitten itsestä kiinni se menestys. Pitää olla sinnikäs ja odottaa. Toimeton Mika G. ei ole suinkaan ollut, vaan työskennellyt ja ideoinut monet vuodet omassa yrityksessään Liisankadulla, kuten edelleenkin. Ympäri Helsinkiä löytyy kahviloista ja juhlista hänen maukkaita, taidolla tehtyjä kakkuja. Piti vain löytää se oikea paikka, oikea ajankohta pienelle erikoispuodille ydinkeskustaan. Se oli mielenkiintoisa haaste ja aikaa  kului peräti kaksi vuotta, enenkuin kauppapaikka löytyi. Sen kertoivat kaupan iloiset myyjättäret. Uskon, että se etsiskely kannatti! 

Rasiasta löytyy makuina omavalintaisesti mm. Trinidad-suklaa, ruusukonvehti, konjakki, mustikka-kardemumma, kookos, passion-rusina, vadelma-laventeli, lime-basilika, kirsikka...Oikealla vaatimattoman tyylikäs rasia avaamattomana, sekä trendikkäät kaverukset, valkoinen ja tumma levy punaisilla marjoilla. Nuo pienet minilevyt asustavat niille varatussa kassalaatikon lokerossa ja jaellaan asiakkaille vaihtorahan viereen. Asiakastyytyväisyys on tärkeää!

Pieneen puotiin astui sisään nuorehko herrasmies, selvästikin pakkasta pakoon, ilman päähinettä, tietämättä ihan oikeasti minne tuli. Mutta aikansa silmäiltyään tuotteita tarkan näköisenä, hän esitti kysymyksiä, eikä jäänyt nuoren, sievän myyjättären vastauksia vaille. Kuuntelin hetken ja mietin itsekseni, olivatkohan nuoren miehen toiveet nykyisin myynnillisesti kannattavia. Hän etsi vanhaa, iso-isän aikaista herkkua, riisisuklaata. Usein asiakkaat 'keksivät' kysellä juuri niitä tuotteita, joita ei ole tai ei ole 'olemassakaan'. Mutta se oli minulle selvää, että  varmasti Mika G:ltä toteutus onnistuisi. Lähdin takaisin pakkaseen omien ostosteni kanssa, joten en tiedä ostiko nuorimies mitään vai tyhjensikö pienen puodin vitriinit myyjättären sinisiä silmiä katsellessa, kuten laulussa 'Isoisän vanha olkihattu'.

Erityisesti jäi askarruttamaan vasemmalla oleva Tyrni-mansikkakakku. Makea syy palata Helsinkiin !

Pienessä Chjokossa ei ollut 'myytit tai noituus' aistittavissa, kuten Joanne Harrisin kirjassa ja kirjaan pohjautuvassa elokuvassa "Pieni Suklaapuoti", jossa kirjan Vianne Rocherin puodista tuli menestys vanhoillisessa, ranskalaisessa kylässä. Käsintehdyt makeiset, toisinaan höyryävä suklaajuoma saivat kyläläiset, yksi toisensa jälkeen purkamaan sydäntään ja nauttimaan 'kiellettyä' suklaata....

Suklainen tunnelma oli kuitenkin Chjokossa läsnä,  ja se on makean hyvä merkki menestykseen! Huomioin positiivisesti, ettei pieneen puotiin oltu sullottu pöytää, eikä tuoleja. Kahviloita Helsingin ytimessä on jo aivan liikaa.

Onnea ja menestystä !

Terveisin

Minä pidän tähdistä. 'Maija Poppasen' kuvitteellinen tarina on lähellä tähtiä. Hän lentää suurella sateenvarjollaan Helsingin Kaupunginteatteriin suoraan taivaasta. P.L. Traversin kirjaan pohjautuva musikaali on lumoava, täynnä sadun ihmeitä ja taikuutta, joka tekee siitä kaikenikäisten teatteriesityksen. Istuin katsomossa pojantyttäreni kanssa ja me nautimme Hans Berndtssonin ohjaamasta 'Maija Poppanen' -esityksestä, kuten yhdessä olostakin. Maijaa esittävä nuori, Emmi Kangas, oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta verrattavissa vuonna 1964 ensimmäisen kerran näkemääni 'Mary Poppins' -elokuvan Julie Andrewiin, ellei himpun verran parempikin. Julie A. teki esityksellään Maijasta maailmankuulun. Kaupunginteatterin esitys oli hienosti sovitettu, ohjattu ja esittäjät olivat löytäneet osistaan aitoa hauskuutta. Ja ne 'Maijan' liitelyt näyttämön yllä nykytekniikan avulla! Yleisö oli mukana ja palkitsi näyttelijät ylimääräisestikin 'Bravo' huudoin, sekä taputti tahdissa, aina sopivissa kohdin. Perhe 'Pankin' lapset olivat hurmaavia.  

Kun uskoo ihmeisiin ja kuuntelee iki-ihanaa musiikkia, saa paluulipun lapsuuteen. Se sopi vanhemmalle päivänsankarille oikein hyvin.

Tarinan mukaan nami-hiiri on syntynyt tammikuun 25. päivä, jolloin on ollut pakkastakin huimat -25°C. Aivan samana päivänä, toki paljon myöhemmin ja asteen pari 'miedonpaan' kovaan pakkaseen, on syntynyt mainio pojantytärkin. Syömme samaa kakkua. Puhallamme yhdessä kynttilöitä, joita  kakussa on yleensä hänen vuosiensa määrä. Tällä kertaa yhdeksän. Nami-hiiri joutuisi puhaltamaan omiaan puolipäivää. Hieman ristiriitaista, sillä kukaan ei ole vielä tarjonnut paikkaansa täydessä bussissa !

Ihan oikeasti en ole mitenkään huolissani lisääntyvistä kakkukynttilöistäni. Matematiikka on aina ollut lempi-aineeni jo koulussakin. Ajatelkaa - kun poikani syntyi, olin häntä 24 kertaa vanhempi. Mutta hän on kai juossut vuosiaan ahkerammin, kuin minä, koska  tuo 'kerroin'  on kutistumistaan kutistunut. Voi, miten rakastankaan matematiikkaa!

Tällä kertaa yhteinen kuuden hengen kakkumme ei ollut kotitekoinen, mutta kuitenkin maukas, eikä liian makea. Täyte oli lakkahilloa ja kermaa, päällinen kinuskia ja pursotusta. Koristeena muutama tuore mansikka. Noin hyvää kakkua olisi ollut sääli jättää, joten jätin jo lounaalla hieman tilaa - ja söin sitten kakusta yksin, sen mitä nuorempi päivänsankari ja seurueen kolme muuta aikuista yhteensä.

Tänään, aamupäivällä istuin lähtövalmiissa lentokoneessa Helsinki-Vantaalla, muiden matkustajien tavoin reilun tunnin, kun kone ei saanut lentolupaa kohde maasta, määränpäästä, jossa sää oli lumituiskuinen ja näkyvyys erittäin huono. Kiirettä minulla ei ollut, mutta kieltämättä kävi Maija Poppasen sateenvarjo enemmän, kuin kerran mielessä.

Poikkesin juuri Pampulan sivuilla ja edelleen naurattaa hänen tarjoama 'järkyttävän syntinen' leipomus, jonka täytyy olla taivaallisen makeaa ! Sitä ennen olin käynyt Sekasopan blogissa, josta löytyi helppo tavallisen pulliaisen sokerimassan ohje ! Toki niitä on muillakin. Helpon ohjeen sijaan ajattelin päästä tänään harjotelmissani vielä helpommalla. Olin hankkinut kaupan ale-myynnistä viime viikolla valmista sokerimassaa. Valkoisen tai kirkuvan punaisen sijaan olin valikoinut valean sinisen, ajatellen kai, ettei 'leivonnan hyvä haltia' unohtaisi minua opinnoissani - 'forget me not'. Sen sijaan unohdin taas olevani edelleenkin ilman minkäänlaista kaulinta. Pojalleni olen lahjoittanut joskus omani, pojantyttärelle olen tuonut tuliaisena pienen vaalean punaisen ja tyttärellänikin olen nähnyt muutamia kaulimia. Mutta minä kaulitsen harvaluikuiset leipomukseni tyhjällä viinipullolla. Ei pidä nauraa ! Se toimii hyvin, tasapaksu ja vesitäytteinen tarvittaessa. Mutta siinä on vain yksi pullonkaula ja  se on, se ongelma. Aion sen nyt korjata ja tuoda tuliaiseksi itselleni pienen kaulimen. Vaalean punainen ei kuitenkaan tule kysymykseenkään.

Näitä olisin tarvinnut 'tavallisen pulliaisen' massaan:

 425 g tomusokeria, 1/2 valkuainen, 1/2 rkl sitruunamehua,

1 rkl nestemäistä glukoosia, sekä 1/4 rkl glyseriiniä apteekkarilta 

ja tietenkin jotain elintarvikeväriä.

Kokeiluun ryhdyin rohkeasti valmiilla sokerimassalla. Se tuoksui hennosti glyseriinille. Sitä oli yllättävän helppo käsitellä, ei kuivunut käsiin tai voipaperille, kuten olin arvellut tapahtuvan. Suljin loput takaisin minigrip-pussiin. Tarvikkeita olin valikoinut työpöydälle valmiiksi, sekä kakkupaperin kokoa 23,5cm x 14,5cm, joten harjoitukset saattoivat alkaa.

Myöhemmin huomioin, että massan olisin voinut kaulita ohuemmaksi levyksi, sillä kaikista tuli hieman paksuhkoja, niin rusetista, kuin lumihiutaleista ja kukistakin. Käsittely kuitenkin yhdellä lisä-millillä oli varmaan aloittelevalle helponpaa. - Ruususta, joka ei päässyt nyt kuvaan, paksuuden huomasi parhaiten. Harjoittelen lisää ja laitan sitten vertailevan kuvan. Tuossa se odottaa pöydällä ja tuumii olevansa kaunis ! - Hopeapalloja löytyi kaapista, samoin lasten tuomia ranskalaisia, keltaisia sokeri-mimosankukkia.

Kukat tunnistan kukiksi, ja kun illan tässä mietin, niin löydän niille nimenkin kukkakirjaa selaten. Nyt tulee mieleen vain Upseerien kauluslaatat ja heraldinen, Tudor-suvun ruusu ! Mutta sehän on ruusu ja 'kukka'! Tarvitseekin siis vain miettiä, mihin näitä käyttää........

...onko ihanampaa aamua kuin tää" Näin lauleskeli, Johnny Liebkind, kappaleessa "Ihana aamu" vuonna 1970. Laulun alkuperä on unkarilainen ja Fredi suomensi ja sovitti sen Johnnya varten. Mutta miltein jokaisella kielellä löytyy myös sanonta: "Aamu hetki kullan kallis." Se  on uusi seikkailu uuteen päivään. Sitä ei kannata aloittaa 'väärällä' jalalla sängystä nousemalla, koska päivä on jo silloin auttamattomasti pilalla.

Nami-hiiri yrittää aloittaa päivänsä myös terveellisesti, eihän milloinkaan tiedä miten makea loppupäivästä kehkeytyy. Kukaan ei elä pelkällä suklaalla, kermaruusuilla ja kahvista puhumattakaan, en edes minä, vaikka se usein, ehkä siltä kuulostaakin. Aamukahvia pienen tai puolikkaan banaanin kanssa nautin jo itse aamunkin vielä miettiessä noustako auringolla vai ilman. Pienten puuhastelujen jälkeen, riippuen hieman viikonpäivästä,  on sitten hyvä keskittyä aamupalaan. Sunnuntaisin pienen pieni annos puuroa kuuluu aika usein aamiaiseen. Toki viikollakin, joskin kiireisinä päivinä nopeasti 'valmistuva' murolautanen käy korvikkeeksi. Hedelmät, vihannekset ja mehut vaihtelevat jääkaapin sisällön mukaan. Ja samoin pienet sämpylät, jotka usein ovat lähileipomon kuumia tuotteita kokojyvästä, porkkanasta tai pinaatista pyöräytettynä. Viime mainittu on ehdoton suosikkini. Sämpylöitä suosin siksi, että ne saa kulutettua päivässä, kun taas jättikokoiset leivät pyörivät viikonkin leipälaatikossa. Pakasteesta löytyy hätävaraleipää viipaloituna ihan riittämiin. Tuoretta, lämmintä leipää ei voita kovin moni asia.

Tänään tuoremehu on sekoitus: appelsiinia, porkkanaa, banaania.

Sämpylä kokojyvästä, samoin pieni voisarvi.

Suklaakiekolla pyöritettyjä ruusukkeita, vahvan makuisesta Tête de Moine juustosta , rypäleitä.

Raikasta,  aprikoosimarmelaadia, joka on sokeriton ja lisäaineeton. Se maistuu voisarven kanssa.  

Marmelaadi on itävaltalaisen Stauds'in valmistamaa sveitsiläiselle tavarataloketjulle, samaan tapaan, kuin moni kotimainen ja ulkomainen yritys valmistaa tuotteita Stockmann Gourmet - sarjaan.

Keltaiseksi värjätty ja keitetty kananmuna.  

Niitä saa maailman kaikissa väreissä kausittain kovaksi keitettyinä suoraan kaupan hyllyiltä. Osaan kyllä keittää ja paistaakin kananmunia, mutta joskus on hauska kokeilla kaupan turhaltakin tuntuvia ihmeellisyyksiä. Testailun tuloksena tiedän, että säilyvät jääkaapissa viikkoja sisuksen mustumatta tai maun kärsimättä. Pakkauksissa on tietenkin asianmukaiset ilmoitukset säilyvyydestä.  Munat ovat useimmiten yksivärisiä tai marmoroituja tahraamattomilla elintarvikeväreillä. Kilohinnoissa ei ole juurikaan eroa raa'an ja keitetyn välillä. Tällaista harrastetaan muuten myös Saksassa.

Juustoruusuke

Puolikova pastöroimattomasta lehmänmaidosta valmistettu Tête de Moine -juuston historia ulottuu yli 800 vuoden taakse Ballelayn luostariin (nykyisessä Juran kantoonissa, Sveitsissä). Nimi ”munkinpää” viittaa yhtäältä luostariin juuston syntysijana, toisaalta juuston ulkonäköön: juustot ovat muodoltaan lieriömäisiä, halkaisijaltaan 10–15 senttimetriä ja painoltaan keskimäärin hieman alle kilon ja kun niiden ”kansi” leikataan juustoa avattaessa, Tête de Moine muistuttaa munkin tonsuuria. Toisen version mukaan juuston nimitys olisi peräisin luetteloista, joissa määritettiin luostarin kellarissa säilytettävän juuston määrä ”yhtä munkinpäätä kohti”. Erikoisuus tämän juuston nauttimiselle on se, että sitä ei leikata, vaan höylätään ruusukkeiksi. Ennen höylää, sitä 'vuoltiin' pystysuoralla veitsellä.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa alkanutta päivää ja testailla sitten rauhassa pitkin päivää, ei niin terveellisiä makeuksia! Ja aamuaterian päätteeksi pyyhkiä vielä suukin ihanilla, iloiseksi yllätykseksi saaduilla pehmeillä serveteillä, kuten edellisestä kirjoituksestani voi lukea. 

'Kaikkea hyvää' -servetit saivat mukavaa palautetta blogilaisilta. Minä puolestani aion niitä käyttää ahkerasti, kiitokseksi. Niiden arvoa nostaa vielä se, ettei lähettäjä itse ollut niitä raaskinut käyttää, mutta oli valmis niistä luopumaan, ilahduttaakseen minua !

                              "Morning has broken..."                                                      säveltänyt Cat Stevens