Se ratkeaa tänään Sveitsissä. Joka vuosi Zürichin killat ja yleisö juhlivat perinteistä kevätjuhlaa, jota kutsutaan nimellä 'Sechseläuten'. Juhlallisuudet alkavat aina sunnuntaina hauskalla lasten kulkueella. Lapsilla on kauniita historiallisia pukuja, kuten myös folklorehenkisiä asuja. Ymmärtääkseni teemat vaihtelevat samaan tapaan, kuin Suomen koululaisten vanhojenpäivän asut. Maanantaina ovat vuorossa Zürichin 26 eri killan värikkäät kulkueet, jotka päättyvät kokolle, jossa "Böögg" eli lumiukkoa muistuttava valkoinen olkimies poltetaan tasan kello kuusi illalla. Kulkureitti on kauniilla säällä tupaten täys katselijoita, jotka kukittavat kulkueessa kulkevat tuttunsa tai suosikkinsa. Kauppiailla on vapaapäivä tai ainakin lounastauosta klo 12. lähtien. Tapahtuma on koko kaupungin juhla.
"Sechseläuten" nimi juontaa vuosisatojen takaa, jolloin kevätpäiväntasauksena Grossmünsterin kirkon kellot soivat kello kuusi illalla työpäivän loppumisen merkiksi. Sekä lasten kulkue, että kiltojen kulkue kokolle kehittyivät 1800-luvun puolivälissä.
Hieman räjähteitäkin sisältävässä kokossa poltetaan olkimies "Böögg" talven poisajamisen merkiksi. Sen ympärillä ratsastavat 'aavikkoratsastajat' hurjaa vauhtia 'ulvoen'. En ole koskaan kehdannut kysyä tämän ratsastustradition taustaa. - Aikoinaan kysyin erään toisen tapahtuman järjestäjältä, että miten 'Baur au lac'iin löytää. Hän katsoi kummissan ja sanoi, että kaikkihan sen tietää, tyhmä taksimieskin! Olin siis vielä tyhmempi. Myöhemmin muistui kyllä mieleen 1988 tehty aiempi versio 'The Bourne Identity', jossa Richard Chamberlain seikkailee öisillä Zürichin kaduilla ja 'Baur au lacissa'. - Jos Böögg menettää nopeasti päänsä, tarkoittaa se perinteen mukaan sitä, että on tulossa kaunis ja pitkä kesä! Bööggin päässä on nalli ja Bööggin tarkasta räjähdysajasta lyödään vetoa. Nopein aika saatiin vuonna 1954, jolloin Böögg-parka sai pitää päätään vain 5 minuuttia. Pisimmät ajat ovat olleet 25-26 min., kuten ainakin vuonna 2007, jolloin olin itsekin paikalla. Tänä vuonna jotenkin unohdin koko tapahtuman, ennen kuin avasin TV:n uutiset. - Ilta-uutiset kertoivat olkimiehen pitäneen pintansa ja pään nalli räjähti vasta 12 minuutin ja 54 sekunnin kuluttua. Ihmiset kuuluivat huutelevan 'sensationell', ällistyttävää/uskomatonta! 'Valkoisen olkimiehen' nenä oli TV ruudussa musta ja selvästikin se nautti luomastaan jännityksestä. Ehkä siitäkin, ettei ollut ainoa 'tuhkaaja'.
Entä se kesä? Siitä tulee tuiki tavallinen, kaunis-sateinen!
Olin kyllä eilen nähnyt kahvilassa 'Sechläuten'-kakun, mutta että päivä oli tämä maanantai, oli pimennossa. Olin ajatellut valmistaa ihan muuta 'maalaishiirelle'.
Joka vuosi kokeilen ja onnistun aina paremmin ja paremmin loihtimaan 'alppikakun', siksi sitä nimitän. Kerrokset ovat vielä joskus tismalleen saman paksuiset. Silloin saatan kostuttaa ne rommilla. Oikealta nimeltään suklaalla päällystetty yksinkertainen creemitäytteinen kakku tai oikeastaan vasta kakun sentin paksuinen siivu leivoslautasella on 'Matterhorn'. Se on nimetty Euroopan tunnetuimpiin kuuluvan jylhän hammasmaisen vuoren (4478m my) mukaan. Kokonaisena kakku muistuttaa muodoltaan 'Toblerone'-suklaata tai ehkä vielä enemmän 'Monte Generosaa', vaikka se kakku taas kootaan hieman 'tiramisumaisesti' vaaleiden keksien avulla, jotka vuorotellaan rommikreemin kanssa. Voisi taas sanoa, että nimi ja täyte riippuu hieman siitä, millä alueella kakkua nauttii ja onko resepti aito 'aito' vai modernisoitu eli onko kakun tehnyt mummo, äiti vai tytär.
Kolmiomaisen kakun kokoamiseen olen käyttänyt usein ohutta kääretortun levyä ja leikellyt siitä veitsellä siivuja päällekkäin. Yksinkertaisempi ja leivontamaisempi tyyli varmaan löytyisi etsimällä konditoriakirjoista. Pergamiinisabluunani ovat kadonneet. Laiskuuden puuskassa en ole uusia tehnyt, joten nyt leikkaan silmämääräisesti. Alempaa kerrosta en enää myöskään kostuttele, sillä se 'vetää' imupaperin tavoin tarpeeksi kostuketta ylhäältä, varsinkin jos olen käyttänyt ohutta omenapyrekerrosta joukossa. Voikreemi rommilla, on alkuperäinen täyte.
Kakun sivuihin olen toistaiseksi aina käyttänyt kaupan valmista kattilassa lämmitettävää suklaakuorrutetta, levitellyt lastalla ja ruokailuveitsellä ohennellut ja tasoitellut! (Mansikkamäki, Kinuskikissa tai Taikinataivas olisivat ne parhaimmat opaspaikat). Orvokit ovat pakkasesta. Pari pientä helmihyasinttia ja minibellikset naamurin piharinteestä napattuja.
Nyt tuli aivan liian ohut kerros, koska jääkaappikylmänä se murenee ikävästi.
P.S.
Pieni kakkukin on toisinaan ikävän suuri, mutta tänään entistä parempi ja mehukkaampi. Lautasen voi tyhjentää kokonaan, ken haluaa, sillä kaikki ruusut mantelimassasta, lehtinä basilikaa! Tein ne ohjeella, jossa pyöritellään ensin pieniä palloja ja laitetaan ne sitten muovipussiin ja litistetään peukalolla ohueen muotoonsa. Syntyy kauniimpi ruusu, eikä massa tartu mihinkään. Terälehdet taitavat olla jopa aitoja ohuempia ! Niksi on kuitenkin hyvä, eikä tomusokeria tarvita. Iso ruusu on edellisen harjoittelun tulos. Nyt yritän näitä pieniä. Vihreässä ruusussa voi havaita yhden keltaisen lehden joukossa. - Ohje on kotimaan taitureiden sivuilta tai netistä.
. Makeassa leivonnassa hämmästellään koko suomalaista ajatusta.
.
