Vanhaa vuotta on kulumassa jo 364. päivä. Se tuntuu liukenevan pois sateen mukana ja muutenkin kulunut entisiä vuosia sukkelammin. Yhtään sukkaa ei ole ehtinyt kutoa, hyvä niin, sillä puikot ovat kateissa, piiloutuneet jonnekin. Ehkä ensi vuonna ryhdyn etsimään niitä. Osa vuoden nopeaan vierimiseen on varmasti johtunut siitä, että on tapahtunut paljon mieluisia, iloisia, hauskoja ja aivan ennalta arvaamattomia asioita, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. Vuoden aivan viimeisillä viikoilla ilmaantui yllättäin myös surua. Ilo ja suru kuuluvat elämään. Muistot ovat kauniita ja iloisia.

Uusivuosi on aina suuri juhla, jolla juhlistetaan vuoden vaihtumista. Eri maissa se tapahtuu hieman eri tavoin ja eri aikaan, riippuen kenen kellosta aikaa katselee.

Suomessa monen muun maan tavoin vuoden viimeistä iltaa juhlistetaan ilotulituksin. Tämä tapa on peräisin Kiinasta, jossa alunperin karkoitettiin pahoja henkiä rakettien voimalla. Suomalaiseen perinteeseen kuuluu ilotulituksen lisäksi myös tinan valaminen. Se sai alkunsa 1800-luvulta säätyläisten perinteenä, joka on levinnyt vuosien saatossa koko kansan keskuuteen Länsi-Suomen kautta. Kirjoista löytyy paljon hauskoja tarinoita ja uskomuksia, joilla ennustettiin hyvä tai huono sato, tulevan vuoden sää, unohtamatta rakkautta. - Nami-hiiri ei niin paljon perusta vanhoista uskomuksista, vaikka lukeekin niitä mielellään. Mutta yhdestä seikasta hän pitää kiinni. Siitä, että Uudenvuodenpäivän ensimmäinen vastaantulija on mieshenkilö! Se onkin aika helposti toteutettavissa oleva 'taika', sillä aamuisin koirien ulkoiluttajat ovat yleensä miehiä. On siis noustava varhain ja tehtävä happihyppely, vaikkei ole koiraa, niin loppuvuosi kulkee mukavasti!

Perunasalaatti ja nakit olisivat kai se suomalainen perinne parhaimmillaan, mutta aion laittaa Waldorfin -salaattia ja lisätä siihen vielä ananasta. Yksi hyvä resepti osui kohdalle  blogista Pastanjauhantaa. Ainekset ovatkin muuten jo koossa, mutta vielä pitää tänään juosta tuon juurisellerin perässä, kun eilen en saanut sitä kiinni.  

       Ja tämän herkuttelun jatkeeksi voisin laittaa toisenlaista salaattia kevyeksi jälkiruuaksi: tummasta suklaasta silputtuja lastuja, tuoretta minttua ja appelsiinin viipaleita tai kuten toisinaan, värikkäämpiä, makeita Moro -veriappelsiinin kuorittuja lohkoja. Mantelirouheen jätän yleensä pois tai jos jotain ripottelen päälle, niin se on pistaasiamantelia. Tämä on hyvin vanha resepti, varmaan 70-luvun Femina -lehdestä ja aina toimiva nopea jälkiruoka. Sellaisen oli löytänyt Pastanjauhantaa myös ulkomaisilla sivuilla netissä pyöriessään. Hieman tuhdimpi vaihtoehto voisi olla Brie-kiekko, Fazerin vihreät kuulat ja Kantolan piparkakut. - Alkuperäinen idea suuremmalle joukolle, on kasata tummia kirsikoita suuren Brien päälle. Mutta niiden perässä en aio tänään juosta, mutta ostan toki, jos eteen sattuu.

Se sellerin perässä juokseminen ei ottanut voimille, mutta lähinnä ärsytti, kun ei löytynyt. Siihen ärsytykseen tein lilliputti-Käpykakun ja keitin pannullisen kunnon vahvaa kahvia, tietysti Pauligin kahvista. Kakku olisi mahtunut kokonaan tuolle kakkulautaselle, jossa on menossa kolmannen kahvikupillisen seuralainen, joskin pienen tauon jälkeen! MAKU-lehdessä (6/08) on resepti, jota nyt pienentelin ja hieman muuntelinkin. Luumuhilloa ei kaapista enää löytynyt, eikä iki-vanhojen käpy-reseptien mukaista vadelmahilloa. Omenaa olisi kyllä ollut, mutta jätin kakun tyystin hillotta. Vaalean kaupan marsipaanin joukkoon laitoin hieman kastanjapyrettä antamaan vivahdetta vaaleuteen. Lapsuuden kotikadun Konditoria-Leipomo teki tummaa Käpykakkua ja se tuntuu siksi ainoalta 'oikealta' väriltä. Mutta muuten omaan kakkuuni olin oikein tyytyväinen. Se ei ollut äkkimakea ja näytti jopa kävyltä. Se on muutamien harjoitelmien tulosta.

Tämän vuoden yksi hauskoista ja iloa tuovista uutuuksista oli ehdottomasti monet leivontaan liittyvät blogit ja ihanat, tuntemattomat ihmiset niiden takana, joiden käden taito ja mielikuvitus on rajaton. Blogeihin tutustuin keväällä, hyvän ystäväni ja kummipoikani äidin välityksellä. Blogeista olin toki tietoinen, mutta koskaan en ollut klikannut ainuttakaan. Ja hurahdin kakuista ja makeuksista kirjoitteluun, jotka olivat siihen asti olleet vain laaduntarkkailun kohteita ja makuhermojeni saalista, sekä kotona, kahviloissa, että kansainvälisillä messuilla. Toivon tämän uuden ystävyyden jatkuvan mukavissa merkeissä ensi vuonnakin.

"Toivon teille suojaa myrskyiltä,

kodin lämpöä pitämään lämpimänä,

mutta kaikkein eniten, kun lumihiutaleet leijailevat,

toivon teille kaikille rakkautta !"

(Mukaeltu irlantilaisesta joululaulusta)

Olkoon Joulun rauha ja onnellisuus läsnä   

läpi koko uuden alkavan vuoden 2010 !

ja

suuri nalle-perhe, josta vain osa kuvassa,

sekä keittiössä normaalisti myhäilevä kissa.

 "On satanut pehmeää lunta. Otan sitä kämmenelle, puhaltelen, annan sen laskeutua kevyesti maahan. Ja kun kohotan katseeni, näen maailman sakeana lumesta, suurista pehmoisista lumihiutaleista.......

On joulu. Mikä sana, mikä suloinen lämmin sana."

(Laila Hietamies / Joulumuisto)

Hyvää, rauhallista ja kaunista Joulua !

Ihastuin Kyökkipiika Katin karkkikuusiin, niin paljon, että oli aivan pakko yrittää itsekin. Tarvikkeita löytyi kaapista. Mitään taivaallisen kaunista New Yorkin Rockefeller Centerin kuusta ei syntynyt, ei myöskään Katin kauniita kuusia, sillä nami-hiiri teki virheen. Ei mitään korvaamatonta, koska naapurithan eivät tiedä, minkälaiset olivat ajatukseni.

Leikkasin kuuseksi tarvittavan kartion liian matalaksi, vain 16cm korkeaksi. Kun se sitten kartiona seisoo pöytää vasten, on 2cm 'hukkunut' leveyteen eli korkeus on enää 14cm ! Näyttää amerikkalaismalliselta leveytensä takia ja Katin kuuselta, koska tässäkin on makeisia ! Pakkaan ne pilkulliseen sellofaaniin, jota käytän koko talven hyvin mielelläni erilaisiin lahjoihin. 

Chymos-tehtaan vanha  Julia, ei vanhene - onneksi Fazer jatkaa sen valmistamista, eikä ole karsinut tuotannostaan. - Harrastan tietenkin laaduntarkkailua !

Miten ihmeessä lahjapaperi aina loppuu kesken?  Vain pieniä lahjoja olen käärinyt juhlallisiin joulupapereihin ja arkit hupenevat silmissä. Ovat varmasti taas pienentäneet arkkeja. Niin sen täytyy olla! 

Paperikauppa, johon tällä kertaa vartavasiten tein retken, on konditorian naapurina, eri kaupungissa, kuin edelliset kuvatut kuusiherkut. Ja tälläkään kertaa ikkunoita ei mitenkään voinut ohittaa. Myymälään en poikennut, mutta paperiostosten jälkeen istahdin hetkeksi heidän kahvilaan !

Winterthurin Vollenweiderin pienistä ns. yhden tai kahden 'tosi pienen' hengen kakuista on kokemusta muutamalla eri teemalla vuodenajan mukaan. Herkullisia ! Suussa sulavia ! Arvelen, että muutkin konditoriassa piipahtavat sanovat samaa, koska vain koristelu vaihtuu, mutta kakku pysyy samana.

Mitähän kivaa tai namia näistä syntyy ennen yötä ? Luominen on rankkaa' työtä', joten naposteltavaa pitää varata myös.

On syötävä tuo pullakuusi ennenkuin kovettuu ihan korpuksi.

Suklaataikinasta ovat nämä piparit, yksi minikakku ja  yksi kuusi enää jäljellä!

Ensimmäinen koetulos sveitsiläisillä makeisilla ja sanoisin, ettei ihan paha. Mutta Fazerin sininen ja punainen Julia konvehti, sekä Fazer Mint ovat ohuempia ja istuvat napakammin paikalleen. Makeisia on onneksi tulossa, joten harjoittelen näillä ja teen sitten parempia, joissa suklaakin on parenpaa ! - Paremmuudessa asettuu oma kriittisyys 'diktaattoriksi', kun tietää materiaaleista itse enemmän kokemusperäisesti, mikä soveltuu ja mikä ei. Askartelukauppojen materiaalia, kuten paperia tai kartonkia, on pilvin pimein saatavilla, Materiaalilla ja materiaalilla on suuria eroja, muutakin kuin hinta. Harjoittelu tekee myös joskus mestarin - aivan samoin, kuin kakun tai pullan leipomisessa ja koristeluista puhumattakaan. 

Otetaanpa vaikka esimerkkinä tuo pullapuu, jonka tein Lucia-pullan reseptiä käyttäen, koska pidän sahramista. Leivon enää hyvin harvoin, joten mitä arvelette tapahtuneen, jos olisin sokeasti noudattanut litran taikinan reseptiä, jossa sanotaan 4 palaa 50g hiivaa. Onneksi on leipomisesta jotain vanhassa muistissakin. Resepti on vanha ja yksi käytetyimpiä. Omaan leikkeeseeni en ollut tehnyt mitään korjauksia. Olen ilmeisesti puolittanut aina taikinareseptin ja käyttänyt kuitenkin vain yhtä hiivaa vaiston varaisesti.  Onneksi Eeva-ystäväni oli nyt lukenut blogiani ja laittoi sähköistä postia Helsingistä, arvellessaan, että olin 'seonnut' tai ehkä mahdollisesti epähuomiossa kirjoittanut blogiini reseptin väärin. Sama alkuperäinen resepti löytyy edelleen netistäkin, myös nimellä 'Annelin Lussekatit', neljällä hiivalla !!

Kuusi-kakku, kermaa ja suklaata, välissä hieman mansikkahilloa ja paljon kreemiä.

 Valkosuklainen tähdellä koristeltu kakku.

Suklaakiekolla koristeltuja pieniä Sacher-kakkuja ! Suklaakiekkoa konditorit käyttävät ahkerasti ja uusia ihanuuksia syntyy.

Ideat varmaan käyvät kuvista selviksi, vaikka nappasinkin ne näyteikkunan takaa ja matkapuhelimella. Eihän noiden ohi voi mitenkään kävellä! Poikkesin tietenkin sisälle - mutta ostin pieniä pinaattipiirakoita.

Nyt, kun vihdoinkin on ratkennut kiva piparinen Leivontafoorumin haaste-kisailu, niin voi keskittyä muuhun. Nami-hiiren varpaatkin huokaavat helpotuksesta ja jännityksestä, jonka lopputuloksen seuraaminen aiheutti. Itsenäisyyspäivä, sekä Lucia-päivä on vietetty. Nyt voi siirtyä keittiöön, joka näyttää muodostuneen tänä vuonna lahjapajaksi. Kuusia on pöydällä ja lautasilla. Postitäti pukkaa 'kuusia' lisää luukusta ilahduttamaan minua ja koristamaan eteisen seinällä roikkuvaa korttitasku riviä! - Se on joku vuosi sitten jouluksi hankittu askartelukaupasta, mutta toimii ympäri vuoden. Teemat vain vaihtuvat ja taskut tyhjentyy niiden mukaan. - Onkohan muuten laskujen tulo loppunut, kun tulee vain näin kaunista postia nykyään ?

Lähiaikojen joulumarkkinat, jotka ovat ulkoisesti kaunis ja traditionaalisesti tunnelmallinen tapahtuma, kestää aaton aattoon. Isojen ja pienten kaupunkien aukiot ovat muuttuneet joulukyliksi pienten kauniisti jouluvalaistujen mökkiensä ansiosta. Suurimpien rautatieasemien hallit ovat muuttuneet myös jouluhalleiksi. Tuotteet ovat keski-eurooppalaisia, perinteisiä ja usein kotona tehtyjä tai pienten perheyritysten aikaansaadoksia, jotka saavat näin myös tarvitsemaansa huomion. Nyt ei myydä mitään 'made in China'.

Joulumyyjäisistä ja -markkinoilta olen ottanut kuvia erilaisista   lahja-ideoista, joita ehtisi vielä hyvinkin toteuttamaan, edellyttäen, että 'joulustressi' on heitetty kaappiin ja ovi lukittu.  

Voisiko lahja olla omatekoista pastakastiketta ja kaupan pastaa, joko omassa pakkauksessa tai hieman lystikkäämmin pakattuna ?! Kotona asettelin heti spagettipesiä joulukoristelaatikkoon, kuten olin nähnyt joulumarkkinoiden ruokakojuissa - ja minusta  se toimi. Jos laittaisi vain yksivärisiä pesiä, niin silloin käyttäisin alla värillistä silkkipaperia. 

Ruualla ei saa tietenkään leikkiä, mutta teeman mukainen esillepano ei ole leikkimistä, vaan koristeellinen tai hauska, kuten näissä kuvissa. - Ja sitten pääasiaan, ihanaan ja kauniiseen, että jouluiseen jälkiruokaan.....

...valkosuklaalla päällystetty muffinssi tai pistaasirouheessa kieriskelleet. Saisikohan valita molemmat? Pyysin kaiken varalta reseptit mukaani, vaikka ne ovat kuulemma jo tai ainakin tulossa johonkin joululehteen.

Ja kun ei oikein luonnistu pikeerit vielä, niin mantelillakin saa kaunista aikaan piparkakulle. Näitä myös näkee vielä toistaiseksi enemmän perinteisenä joulun leipomuksena lähistöllä, niin kuusissa, kuin kahvipöydissäkin, kuin pikeerillä koristeltuja. Suomalaisittain miellän piparin tietenkin ohueksi ja murenevaksi. Nämä saksankielisten alueiden pehmeät sentin tai puolen vahvuiset variaatiot ova piparkakkuja paksuutensa vuoksi. Ja kuten aiemmassa kirjoituksessani olen jo todennut, niin mantelimassa on 'kuvioissa' mukana. Sen vuoksi piparit ovat paksuja ja pysyvät pehmeinä, mutta koossa riippuessaankin. 

Eilen leivoin kuusipullan tai oikeastaan pullista kuusen, jota olen kauan katsellut Kaarina Roinisen kirjasta 'Parhaat kotileivonnaiset'. Aina se on jäänyt tekemättä kiireitä syytellen. Kaapissa oli vain punaisia kirsikoita. Pidän kyllä enemmän niistä vihreistä. Kirjan ohje on tehty molemia käyttäen. Oman 'pullakuusen' kuva on vielä kamerassa ja kynnys hupsahti korkeaksi, mutta mietitään 'mahtuisiko' se johonkin kulmaan seuraavissa kirjoitelmissa.

Tunnelmaa luomaan sytytetään aina kynttilät. Pienellä tikulla palaa joskus miltein sormet, siksi itse suosin niitä  'sikari' tikkuja, joilla saa liekin useanpaankin kynttilään saman tien. Takkatikut tuntuu liioittelulta. Rasian voi koristella, kuten blogissa x (linkki tulossa, kun löydän sen blogin uudelleen, jossa oli taidokkaasti koristeltuja rasioita.) tai päällystää rasian kokoinen ohut pahvi kankaalla ja liimata sekä alle, että päälle ja tuikata hieman vanua alle, ainakin kanteen antamaan 'luxuksen' tuntua. Kuvan vaalean sininen kangas on kyllä kaunis vaalea lila luonnossa ! Kuvan rasiat olen päällystänyt  askartelukaupan mallia muistellen.

Sää on ollut harvinaisen aurinkoinen ja tuulelta vapaa. Pieniä pilviä on vaellellut harvakseen ja hitaasti. Mittarissa oli +11°C ja vain yksi kuukausi jouluun. Pöydälläni palaa yksinäinen kruunukynttilä. Sen loistaessa soi taustalla hiljainen musiikki. Kauniita muistoja nousee mieleen.........Tämä joulu on elämäni ensimmäinen, jolloin ei paketeista löydy aitoa poronpaistia. Ensin ne tulivat tietenkin lapsuuden kotiini, myöhemmin omaan kotiini ja viime vuosina nykyiseen kotiini. Tiedän, etten tammikuussa saa nauttia poroskäristystä pottuvoilla ja puolukkasurvoksella. Ei lennä myöskään enää Oiva Toikan linnut pöydälleni. Vuosi loppuu ja uusi alkaa entisistä poiketen. Jotkut traditiot katoavat, mutta niiden muistot säilyvät. Niihin liittyy tuulihatut, muutama lätsähtänytkin !

Tuulihattu on yksi niistä harvoista leivonnaisista, joka syntyy hyvin yksinkertaisista aineksista. Mutta sen valmistus vaatii huolellisuutta. Valmistutuksen salat ja niksit on yksinkertaisesti tiedettävä, jotta leivonnaisessa asuisi se 'tuuli' vielä uunista ulos tullessaankin. Eli sen kypsyminen on arvioitava uunin ulkopuolelta, silmien avulla. On yksi hyvä syy puhdistaa uuninluukku huolella.

Tuulihattu on munavaahdon voimasta uunissa kohoava leivoksen perusta, jonka voi sitten täyttää suolaisella tai makealla, paksuhkolla tahnamaisella täytteellä. 

2 dl vettä

100 g voita

1 1/2 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

Kuumenna vesi ja rasva kattilassa kiehuvaksi. Lisää jauhot yhdellä kertaa ja sekoita koko ajan voimakkaasti puuhaarukalla, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Anna levähtää 5 min.

Lisää jääkaappikylmät munat yksitellen vatkaimen avulla. Pursota leivinpaperin päälle pieniä palloja, sekä pitkänomaisia tuulihattuja. Useimmiten käytän kerran opittua tapaa ja nostan isoja tai pienempiä nokareita kahden lusikan avulla pellille.

Paistetaan uunin keskitasolla 200°C noin 20 min. Uunin luukkua ei pidä avata,

ei ainakaan paiston alkuvaiheessa ! Anna jäähtyä ja täytä. Koristele - nauti !

Mansikkamäen Eben ihana lintukoto (HS 19.11.2009/D/Ruoka) 

sopisi hyvin rakentaa isolle tarjottimelle  somisteeksi, näiden pienten tuulilintujen seuraan ! Piparilinnut olisivat ehdottomasti hauska lisä.

Metsän punainen penkki on tyhjä. Olen puhdistanut siltä jo muutamana päivänä ohi mennessäni puista tuulen mukana varisseet vaahteranlehdet.   

Lännessä siintää Zürich ja idässä osa Sveitsin ja Itävallan Alpeista. Aurinko hemmotteli ja kiusasi kuvaushetken aamussa! Vasemmassa kuvassa on vain pilviä. Oikean puoleinen kuva on epäselvä. Heti järven yläpuolella on pilvien rivi, se ei ole siis lunta. Lunta näkyy, mutta se sekoittuu huippuja ympäröiviin pilviin. 

Penkillä voi istuessaan katsella kauniin 28 km pitkän Zürich Seen näkymiä ja ihailla osaa lumisista Alpeista, kesät, talvet. Tämä ei ole metsän ainoa penkki. Mutta se on SE penkki, missä tapaa silloin tällöin istuskella Samichklaus, sveitsiläisten joulupukki. Lähistöllä on muutama lastentarha, joista tehdään luontoretkiä metsään. Ja voi sitä riemua ja ilon huudahduksia, kun lapset huomaavat Samichklausin säkkinsä kanssa. Joulupukille lauletaan tarhassa opittu laulu. Kiitokseksi säkistä löytyy jokaiselle, opettajillekin, mandariineja ja pähkinöitä. Vaihdetaan kuulumisia, kiltteydestä ja toivomuksista ! Toivotellaan 'hyvää jatkoa päivälle' ! Pieni poika kysyy:"Muistathan varmasti osoitteeni?"

Tämä koira on metsän vakituinen kulkija. Samaa ei voi sanoa Taikina Taivaan jänöstä, vaikka aivan oikealta näyttääkin ! Eikä metsässä hypi muutenkaan näin valkoisia jänöjusseja, ei edes talvella.

Oikea joulun odotus Keski-Euroopan saksankielisillä alueilla alkaa adventtina. Koteihin tuodaan Adventti-kranssi hyvissä ajoin. Havukoriste, jossa on neljä kynttilää. Se sijoitetaan keskeiselle paikalle, usein isolle pöydälle ja joka sunnuntai ennen joulua kokoonnutaan sen ympärille  ja sytytetään yksi kynttilöistä!

Odotetuin on 6. päivä joulukuuta, joka on päivä, jolloin joulupukki - Samichklaus (St. Nikolaus) saapuu. Hän tuo lapsille joulupussin, jossa on aina mandariineja, pähkinöitä ja pientä hyvää. Samalla hän muistuttaa lapsia heidän 'synneistään'ja antaa jouluun asti aikaa parantaa tapoja, olla kiltti. Jos näin sitten tapahtuu Christkind tuo jouluna lahjoja. Tuhmat Samichklaus uhkaa panna säkkiinsä ! - Traditioon ovat tietenkin puuttuneet lastensuojeluviranomaiset, jotka pyrkivät aktiivisesti kitkemään moiset joulupukin 'pahat' tavat pois. - Samichklaus kulkee aasin kanssa ja katolisilla alueilla mukana on myös renki, 'Knecht Ruprecht'. Aasi tietenkin kantaa selässään niitä pähkinäsäkkejä.

Tähän samaan voisi vielä kertoa, että koululaiset viettävät luvallisesti keppospäivää,   viimeisenä koulupäivänä ennen  joululoman alkamista. Se on ns. koulun uudenvuoden aatto, 'Schulsylvester'. Jo viideltä aamun hämärässä koululaiset kulkevat kaduilla tehden pieniä kepposia, metelöiden, pannen tulitikkuja soittokelloihin, paukuttaen kattilankansia yhteen yms. harmitonta, mutta hauskaa - ja äänekästä ! Aikoinaan huippukepposeen osallistuivat vain rohkeimmat: he polttivat tupakkaa! Kello seitsemän koululaiset menevät sitten kouluun, missä jatkuu samantapainen yhteinen ohjelma, kuin Suomessa penkinpainajaisissa. Ja lopulta, kun Sylvesterin pulla on nautittu, voi joululoma alkaa. 

Vielä ei ole joululoman aika. Mutta piparkakkutaloja syntyy siellä ja täällä. Tämän ylemmän kuvan piparikodan on tehnyt Sanna Aikio-Poikela, Rovaniemeltä. Hän voitti 1. palkinnon viime vuonna 2008, Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n sekä Saarenkylän omakotiyhdistyksen järjestämässä kilpailussa.  Kuka voittaa perinteisen piparkakkutalo -kilvan Rovaniemellä 09 ?

Pienen nallen talon on tehnyt Ebe viime vuonna. Se on ehdoton kaikkien nalleni suosikki. Pulmaksi syntyi vain se pieni 'mutta', että kuka siellä saisi asua, jos sellainen olisi ? Yksimielisellä päätöksellä possut saisivat jäädä pihalle.

Lunta on odoteltu ja odotellaan edelleen 400-500 m my. Tänäänkin paistoi aurinko aivan ihanasti, joskaan ei enää lämpimästi. Pihakukat kukkivat ja metsän on värittänyt ruska. Hämärässä, pihavalojen loisteessa kuuluu ruohonleikkureiden surina ! Se hieman huvittaa. Mutta se on tässä maassa järkevää, sillä talvellakin pilkottaa pälvinä vihreä nurmikko aika ajoin. Lumi tulee ja menee! Arimpia pensaita ja kasveja on huputettu ennakkoon, sillä talvi on tulossa seuraavaksi.

Aivan ihania lumihiutaleita on jo 'satanut'  Mansikkamäelle ! Juuri tuollaisia soisin leijailevan taivaalta kämmenelleni. Niitä ei tosin voisi puhallella takaisin ilmaan. Piparitähdet eivät leijaile ilmassa suurien lumihiutaleiden tavoin. Se ei haittaa, sillä nämä hiutaleet voisi syödä !

Iltapäivällä huomasin myös ensimmäisen, herttaisen ja pikku-tarkasti koristellun piparitalon ja  ymmärtääkseni tämä TaikinaTaivaan 'Joulupukin katano' osallistuu Rovaniemellä perinteisesti järjestettyyn kilpailuun numerolla 5 ! Tämän vuoden osallistuvat piparkakkutalot ja äänestys ovat täällä. Valikoin tarkoituksella kuvan kartanon taka-osasta, paremminkin päädystä, koska julkisivua kuvataan aina. Piparikartano on kaunis tältäkin suunnalta. Hyvin tehdyt työt, mitkä tahansa, ovat 'paraati' kelpoisia joka puolelta. Ja miten hellyttävä yksityiskohta - valkoinen jänö vartioimassa halkopinoa. Noin valkoinen pupu ei loiki vastaan Keski-Euroopan metsissä. - Lisää joulua ja sen odotusta uskon ilmaantuvan päivittäin, joten yritän olla valppaana.

Piparkakkutalo on kuulunut minun jouluihini vuosikymmenet. Ne ovat olleet useimmiten itse tehtyjä, myös joululahjaksi saatuja 1. Adventtina. Mieliin painuvin on ollut oikean leipomon reilun metrin korkuinen - silti sievä ja hyvän makuinen piparkakkutalo, jonka toimitutin yllätykseksi tyttärelleni, joka vietti ensimmäistä jouluaan ulkomailla. Sen kuljettamiseen oli tarvittu kaksi miestä leipomosta. Siitä riitti syömistä Pääsiäiseen saakka ! Minäkin sain ainakin kahdesti sen nakertamiseen osallistua.

On ilo jakaa tämä joulu, ensimmäinen 'blogijouluni', mukavien ja miltei tutuksi tulleiden, kakkuja leipovien blogilaisten kanssa. Kakku on kuin käsiala, jonka tyylistä tunnistaa tekijän. Ei tarvitse olla aina kuvan alla edes nimeä!

Jatketaan makeasti ja tehdään kaunista ja hyvää !

Terveisin