Perjantaina satoi lunta koko yön ja hienokseltaan päivälläkin. Lauantaina sai lukea lehdestä, että vuorille oli satanut puhdasta uutta lunta puolimetriä ja muuallekin 10-30 senttiä. Nami-hiiren parvekkeella sitä oli 20 senttimetriä. Enää ei pärjännyt kävelykengillä.

Pienoisessa suurkaupungin vilinässä hiiri etsiskeli joulua. Olisi pärjännyt hyvin niillä lämpimillä kävelykengillä, lunta satoi, mutta osa suli pienen ihmisvilinän jalkoihin. Pakkasta oli muutama aste ja tuuli oli  kai ’glögitauolla’. Siellä täällä oli sekä 'hehkuviini-, että kastanjakojuja'. Niiden edessä oli jonoja.

Joulupukki vilkutteli ratikastaan ja jouluvaloin koristellun ’pakettibussin’ eli haitaribussin luona oli vilskettä.  Se ilmestyy Esplanadia vastaavalle ostoskadulle joka joulu. Ihmiset voivat viedä sinne ostoksensa pientä maksua vastaan, kun kädet eivät enää jaksa kantaa kasseja tai kahvihetken tai ruokailun ajaksi. Hiiren mielestä idea on erittäin hyvä. Paketit eivät huku ja kahviloihinkin mahtuu istumaan, kun paketit eivät täytä istuimiksi tarkoitettuja tuoleja. Kaikilla ei ole vieläkään laukkukoukkua . Kuva on järkyttävän huono, mutta siitä näkee kauniit jouluvalot. Tänä vuonna muodostelma on kuin tähtitaivas. Pienet tähtilamput roikkuvat pitkinä nauhoina ja ’leijailevat’ pääostoskadun yllä. Viime vuoden moderneja valokeppejä, jotka näkyvät  - täällä – ei nami-hiiri ymmärtänyt lainkaan. Ei ainakaan pitänyt kauniina, ei edes jouluisina. 

’Kuorokuusi’ oli tyhjä, mutta tunnin päästä siellä laulaisi taas lapsikuoro havujen seasta ja säältä suojassa, iloisten kasvojen ja tonttulakkien vain vilkkuessa, suloisten laulujen kaikuessa. Tästä ajatuksesta hiiri on aina pitänyt. Samalla isolla aukiolla on kuusenmyyntipiste, sekä paljon joulukojuja, joista myydään kotileipomuksia ja naposteltavaa hehkuviinin ja kuumien kastanjoiden lisäksi. Lapsille on pieni, kaunis kuuden pikkulapsen istuttava karuselli ja aikuisille suuri kahvilateltta! Osa tuotoista menee vuorilla asuvien lapsiperheiden hyväksi.

Punaiset, suuret ’lahjarasiat’ olivat tutulla paikallaan lyhyellä sivukadulla. Ne ovat lähiliikkeiden ja pankkien koristamia mainoslaatikoita, joihin on aseteltu lasin alle jokin jouluinen kooste tuotteista. Jokaisen vieressä on koristeltu kuusi ja tietenkin pari askelmaa, jotta ylettyy pienetkin kurkistelemaan laatikkoon. Mainoksia, mutta hauskasti!

Tavaratalon pohjakerros oli joulun herkkuja pullollaan tututtuun tapaan.  Löytyi monien valmistajien Stollen, Panettone, Pudding ja sen kaveriksi ’Brandy Butter’, Mincemeat, uusi markkinoille tullut kauniinvärinen, viinimarjoista valmistettu tahna 'Blackcurrant Curd’, sekä joulumausteinen. Vaaleanpunaiset ’Ruususormet’ Tiramisuun ja muihin herkkuihin,  suklaata eri kokoisissa pakkauksissa, lohta, kalkkunaa....

Kuva on aiemmin otettu nami-hiiren omasta voilampaasta!

ja tietenkin ’voilammas’, joka kuuluu jokaiseen vuoden juhlaan ja paljon muuta.

Rasiaan pakatun piparkakkutalon kohdalla miltei pääsi itku, eikä nami-hiiri  halunnut katsoa edes hintaa. Suomalaisissa blogeissa on ollut jatkuvasti niin ihania luomuksia eri aiheiltaan, että tämä oli shokki. Tuli ikävä 'Tärpättiä', 'Ebeä'.......

 Hups! Mistäs tämä nami-hiiren kakku tähän ilmestyi? 

Konditorian ikkunan takana saattoi katsella pientä ’Lumiukkokakkua’ ja perinteisiä kuusia, käpyjä, halkoja, kuten joka joulu. Hyvien asioiden ei tarvitse aina välttämättä muuttua.

Olipa maa mikä hyvänsä ja tarjonta mitä tahansa, niin joulu, se asuu sydämessä!

Kun Äiti vaihtoi ensimmäiseksi Adventiksi jouluverhot, niin alkoi tapahtua. Verhot heilahtelivat  milloin missäkin huoneessa, joko oven tai tuuletusikkunan luomasta ilmavirrasta, sekä patterin lämmöstä, ehkä isänkin käsi oli toisinaan asialla. Mutta pieni tyttö  tiesi paremmin. Verhot heilahtelivat tonttujen toimesta. Olihan kerrottu, että tontut, Joulupukin kaverit, tarkkailevat erityisesti lapsien kiltteyttä joulun alla. Ne kirjaavat tapahtumia muistikirjaansa, josta löytyvät kaikki mahdolliset 'kiukuttelut' mitä vuoden aikana oli saattanut tapahtumaan. Lasten nukkuessa tontut keräilevät lahjalistoja, joissa on kissankorkuisin kirjaimin toivumuksia. Ennen lapset toivoivat vaatimattomasti karamellejä, nukkea tai autoa. Nykyään ja varsinkin nuorison toiveet ovat toisenlaisia: rahaa, tietokoneita, moderneja matkapuhelimia ym vekottimia, joista nami-hiiri ei ole ikinä kuullutkaan. 

Eilen, oli posti jättänyt kenkälaatikon kokoisen paketin hiiren pakettiosioon. Nami-hiiri oli itse postissa tai jossain. Paketti ei helissyt, ei kolissut. Hiiri nosti kantta kuitenkin varovasti. Ulos kömpi, hieman epämukavassa asennossa matkannut, suuri punapukuinen tonttu! Se oli hymystä päätellen hyvin vanha, kuten tontut aina.

Tonttu hypähti pienen pöydän reunalle ja on siinä edelleenkin. Ujosteli ja hihitteli hiiren kuvatessa sitä. Tarkkailee ja hymyilee niin, että kaksi ihanaa hammasta vain vilkkuu. 

Sydämellinen kiitokseni lämpimin ajatuksin Kouvolaan, Ullalle!

Hän on se taitava ’huovuttaja’ ihanien leipomusten ohella, joka on luonut toisen nami-hiiren maisteluavustajistakin ollessaan SLY12 kierroksen parina.

Nykyisin länsimaiseen jouluperinteeseen kuuluvat joulutontut, jotka ovat useimmiten hiippalakkipäisiä pikkuihmisiä. Joulutontut jakoivat ennen lahjoja jouluna omatoimisesti, mutta nykyään tontut mielletään joulupukin apulaisiksi, jotka tekevät lahjoja lapsille. Tontut tai joulupukki tuovat jouluaattona paketteja kaikille niille, jotka ovat olleet kilttejä. Joulutontut ova myös yleinen joulukoristeiden aihe.

Tonttu ja nimenomaan joulutonttu ilmestyi suomalaisiin uskomuksiin 1800-luvun lopulla. Jouluna haltiatonttuja muistettiin kupillisella ohrapuuroa. Myös joulusaunaan viimeinen kylpijä jätti ylimääräinen vastan!

Koko Keski-Euroopassa tontut hallitsevat tontteja, pihoja. Sveitsin nurmilla ja talojen rappusilla on poikkeuksetta jonkin kokoinen tonttu, usein kokonainen tonttujoukko. - Alkuvuosinaan nami-hiiri mielsi ne aina 'Lumikin seitsemäksi kääpiöksi' lapioineen ja työkaluineen. - Keraamiset ja värikkäät tontut ovat puutarhanhoitoon mieltyneiden suuri keräilyn kohde.

Suomen kielen sana "tonttu" tulee ruotsin "tomte" sanasta tai vaihtoehtoisesti sanasta "tontti", jolloin tonttu olisi alun perin paikan haltija. Tonttu on monissa tapauksissa vain toinen nimitys hyville haltijoille. Ja sanalle tonttukin on monta kutsumanimeä. On erikseen saunatonttu, kotitonttu, tallitonttu, kellaritonttu....

Vanhin ja tunnetuin tonttu, josta satusetä Topeliuskin on kirjoittanut tarinoita, asustaa yhä Turun linnan holvikellarissa. Sen tunnettavuudesta pitävät jatkuvasti huolta linnan mainiot oppaat. – Topeliuksen kiintoisa tarina ”Tonttu-ukosta“ elää Sinikka Salokanteleen kirjassa ”Joulupukin tarina”.

Vuonna 1890 ilmestyneessä Tyko Hagmannin kirjassa ‘Kuva juttu Joulupukista’ on tällainen ajatelma. Nami-hiiri ei ole koskaan löytänyt tätä kirjaa. Hyllyissä on monta muuta joulusta ja joulupukista kertovaa tarinaa. Ja seinällä on omistuksella varustettu valokuva kehyksissä maailman filmitähtien nimikirjoituksilla varustettujen kuvien joukossa.

Lempeä hymy !

Monen mielestä joulu on juhlista jaloin. Se on hyvän tahdon ja rauhan aikaa, jolloin kenenkään ei pitäisi olla ilkeä, eikä riidanhaluinen. Ihmisillä pitäisi olla aikaa läheisilleen. Iloa tulisi syntyä kynttilöiden tuoksusta ja niiden luomasta tunnelmasta, kuten välkehtivästä joulukuusestakin. Aattona jokainen lapsi ja lapsenmielinen aikuinen odottaa sitä suurta hetkeä, kun eteisestä alkaa kuulua odotettuja ääniä. Odotus ja jännitys saavat aina onnellisen lopun !

’Joulupukki’ itse on aika merkillinen ilmiö, sillä sehän on yksi ja samalla niin monta. Pukilla on eri maissa hieman erilainen nimi, erilainen ulkoinen muoto ja sillä on erilaisia tapoja tuoda lahjansa kilteille ja mukaville ihmisille.

Suomen Lapissa asuu kuitenkin se aito ja oikea, virallisestikin tunnustettu, joulupukki-niminen jouluntuoja  tonttuineen. Itse joulupukin tarina alkaa kuitenkin Turkista, Patarasta, jossa pukin esi-isä, Pyhä Nikolaus eli Santa Claus, syntyi. Myöhemmin hän oli jo legenda eläessään.

Viime vuonna hiiri kirjoittelikin jo sveitsiläisten ’joulupukista’ eli 'Samichlausista'. Myös Hollannissa lapsille on joulukuun 6. päivä edelleen tärkeämpi, kuin joulupäivä, sillä he saavat silloin lahjansa. Lapset jättävät ulos joulupukin hevosille heinällä, porkkanoilla ja sokerilla täytetyt puukenkänsä. Niiden sisällön hevoset popsivat yön aikana ja joulupukki täyttää sitten kengät lahjoilla. Mutta ennen tätä, lauantaina ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita, 'Nikolaus' saapuu laivalla Amsterdamiin hieman samaan tapaan, kuin joulupukki Helsingin Aleksanterinkadun joulukadulle. Pieniä eroavaisuuksia voi tarkkasilmäinen havaita joulupukkien asuissa ja seurueissa. Hollannin joulupukin mukana kulkee ’Musta Pekka’ tonttujen sijaan. Hän laittaa tarinan mukaan tuhmat lapset tyhjään hiilisäkkiinsä ja vie Espanjaan. – Keskiajalla ainoat eurooppalaisten tuntemat ’mustat’ olivat Espanjan maurilaisorjat. – Ai niin ja on vielä toinenkin ero: Hollannissa 'Nikolaus' seisahtuu kuninkaanlinnan eteen ja kuuntelee Kuningattaren tervetulopuheen.

Ei ole niin suurta väliä onko jouluntuoja: Joulupukki, Santa Claus, Father Christmas, Jouluisä, Pakkasukko, Père Nöel, Saint Nicolas tai joku muu. Tärkeää on, että joulu tulee ja ihmiset ehtisivät istahtaa kiireiltään ja nauttia tunnelmasta, rauhasta....aidosta joulusta !

Kuutamosta oli kauniita kuvia aamulla 'Puolukoita ja mustikoita' blogissa. Nami-hiiri oli kuljeskellut aamutuimaan, auringon lempeästi ajaessa jo kuuta 'uinumaan' ! On neljä viikkoa jouluun ja sen merkiksi ilmestyy 'Märli'-raitiovaunu Zürichin katukuvaan iltapäivisin, klo 14-19. Näin on tapahtunut jo vuodesta 1958 lähtien.

Zürich -oppaan kuva 'Märlista' ennen vuotta 1970.

Tällainen ihana vaalea, kauniiksi maalattu vanha rautiovaunu kuljetti lapsia aina vuoteen 1970. Joulupukki ohjasi ja kaksi ihanaa enkeliä huolehti lapsista, kertoilivat heille satuja ja laulattivat joululauluja. Matka kesti 25 minuuttia  ja mukaan pääsi vain 4-10 vuotiaat lapset. Vaunu kiersi ympäri kaupungin City-keskustaa alku-illan hämäryydessä. 

Ajatus ei ole muuttunut, ei joulu-ukko, ei enkelit, ei laulut, eikä sadutkaan, vaikka 'saturatikasta' on tullut punainen. Sama raitiovaunu ilmestyy kiskoille taas tänään hämärtyvään iltapäivään. Lapset tietenkin vaihtuvat, mutta silmien loiste tuikkii kilpaa tähtösten kanssa, kuten aina. Osa ensimmäisten vuosikymmenten ratikka-ajelijoista ovat itse jo vanhempia, osa isovanhempia. Tuntemuksia varmaan vaihdetaan vielä monena iltana ennen joulua ja katsellaan vanhoja valokuvia, niin ihana on matka sadunhohtoisessa raitiovaunussa. Matkan päätteeksi Joulupukki antaa jokaiselle pienen pussin pähkinöitä, jossa on pari mandariiniakin. Kukaan ei kaipaa makeisia. Joulupukki vilkuttaa. Lapset vilkuttavat takaisin. Vaunun ympärillä häärivät isät, äidit, Opat ja Omat räpsien kuvia, kuin 'sopulilauma' maailman tähdistä. Nyt vain tähtinä ovat aidot pikku-kullat, vailla diivailun meininkiä. - Sana 'Oma' tarkoittaa isoäitiä ja 'Opa' isoisää.

'Märli-Fairytale-satu' -raitiovaunussa matkustaneita pieniä matkalaisia kertyy noin 7000 neljän viikon aikana ennen joulua. Aikoinaan pääsylippu maksoi 1 Sveitsin frangin. Nykyään sama matka maksaa kuusi rahaa, mutta se on sen arvoinen. Nami-hiiri nauttii näkemästään lasten riemusta ja miettii, että miksei aikuinenkin saisi kerran vuodessa kokea jotain tällaista !?

Metsän punainen penkki on tyhjä. Olen puhdistanut siltä jo muutamana päivänä ohi mennessäni puista tuulen mukana varisseet vaahteranlehdet.   

Lännessä siintää Zürich ja idässä osa Sveitsin ja Itävallan Alpeista. Aurinko hemmotteli ja kiusasi kuvaushetken aamussa! Vasemmassa kuvassa on vain pilviä. Oikean puoleinen kuva on epäselvä. Heti järven yläpuolella on pilvien rivi, se ei ole siis lunta. Lunta näkyy, mutta se sekoittuu huippuja ympäröiviin pilviin. 

Penkillä voi istuessaan katsella kauniin 28 km pitkän Zürich Seen näkymiä ja ihailla osaa lumisista Alpeista, kesät, talvet. Tämä ei ole metsän ainoa penkki. Mutta se on SE penkki, missä tapaa silloin tällöin istuskella Samichklaus, sveitsiläisten joulupukki. Lähistöllä on muutama lastentarha, joista tehdään luontoretkiä metsään. Ja voi sitä riemua ja ilon huudahduksia, kun lapset huomaavat Samichklausin säkkinsä kanssa. Joulupukille lauletaan tarhassa opittu laulu. Kiitokseksi säkistä löytyy jokaiselle, opettajillekin, mandariineja ja pähkinöitä. Vaihdetaan kuulumisia, kiltteydestä ja toivomuksista ! Toivotellaan 'hyvää jatkoa päivälle' ! Pieni poika kysyy:"Muistathan varmasti osoitteeni?"

Tämä koira on metsän vakituinen kulkija. Samaa ei voi sanoa Taikina Taivaan jänöstä, vaikka aivan oikealta näyttääkin ! Eikä metsässä hypi muutenkaan näin valkoisia jänöjusseja, ei edes talvella.

Oikea joulun odotus Keski-Euroopan saksankielisillä alueilla alkaa adventtina. Koteihin tuodaan Adventti-kranssi hyvissä ajoin. Havukoriste, jossa on neljä kynttilää. Se sijoitetaan keskeiselle paikalle, usein isolle pöydälle ja joka sunnuntai ennen joulua kokoonnutaan sen ympärille  ja sytytetään yksi kynttilöistä!

Odotetuin on 6. päivä joulukuuta, joka on päivä, jolloin joulupukki - Samichklaus (St. Nikolaus) saapuu. Hän tuo lapsille joulupussin, jossa on aina mandariineja, pähkinöitä ja pientä hyvää. Samalla hän muistuttaa lapsia heidän 'synneistään'ja antaa jouluun asti aikaa parantaa tapoja, olla kiltti. Jos näin sitten tapahtuu Christkind tuo jouluna lahjoja. Tuhmat Samichklaus uhkaa panna säkkiinsä ! - Traditioon ovat tietenkin puuttuneet lastensuojeluviranomaiset, jotka pyrkivät aktiivisesti kitkemään moiset joulupukin 'pahat' tavat pois. - Samichklaus kulkee aasin kanssa ja katolisilla alueilla mukana on myös renki, 'Knecht Ruprecht'. Aasi tietenkin kantaa selässään niitä pähkinäsäkkejä.

Tähän samaan voisi vielä kertoa, että koululaiset viettävät luvallisesti keppospäivää,   viimeisenä koulupäivänä ennen  joululoman alkamista. Se on ns. koulun uudenvuoden aatto, 'Schulsylvester'. Jo viideltä aamun hämärässä koululaiset kulkevat kaduilla tehden pieniä kepposia, metelöiden, pannen tulitikkuja soittokelloihin, paukuttaen kattilankansia yhteen yms. harmitonta, mutta hauskaa - ja äänekästä ! Aikoinaan huippukepposeen osallistuivat vain rohkeimmat: he polttivat tupakkaa! Kello seitsemän koululaiset menevät sitten kouluun, missä jatkuu samantapainen yhteinen ohjelma, kuin Suomessa penkinpainajaisissa. Ja lopulta, kun Sylvesterin pulla on nautittu, voi joululoma alkaa. 

Vielä ei ole joululoman aika. Mutta piparkakkutaloja syntyy siellä ja täällä. Tämän ylemmän kuvan piparikodan on tehnyt Sanna Aikio-Poikela, Rovaniemeltä. Hän voitti 1. palkinnon viime vuonna 2008, Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n sekä Saarenkylän omakotiyhdistyksen järjestämässä kilpailussa.  Kuka voittaa perinteisen piparkakkutalo -kilvan Rovaniemellä 09 ?

Pienen nallen talon on tehnyt Ebe viime vuonna. Se on ehdoton kaikkien nalleni suosikki. Pulmaksi syntyi vain se pieni 'mutta', että kuka siellä saisi asua, jos sellainen olisi ? Yksimielisellä päätöksellä possut saisivat jäädä pihalle.