Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta, mutta ei kuitenkaan ihan mistä tahansa suklaasta. Avainsana on korkea laatu ja hyvä maku. 

Nami-hiiri työskentelee pitkälti suklaan kanssa. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pakkauksien materiaali, paperit, nauhat sekä kortit ovat soinnutettu tuotteiden väreihin sopiviksi. Lopputulos saattaa olla harmoonisen tyylikäs, iloisen trendikäs, jopa riemullisen kirjava. Omat lempivärinsä nami-hiiri kuittaa yhden käden sormin - saattaa jäädä jopa yksi yli!

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."  Onnistuessaan hän palkitsee itsensä. On hieno ja iloinen asia havaita osaavansa tai huomata onnistuneensa annetuissa tehtävissä. Sen hän pitää kuitenkin mielessään, että joku toinen voi tehdä asian vieläkin paremmin!

"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 


     HUOMIOITHAN !

         
Kysyn itse aina luvan logoista, kuvista tai saako linkittää. Tee sinä samoin !

Bannerin 'makeispuut' ovat mm. luvallisesti lainattuja sivulleni !
07.02.2010 - 11:15

Oli mahdottoman mukavaa, että muutamat lukijat huomasivat leikkimielisen kysymykseni joku päivä sitten. Ja voi mitä tarjottiinkaan vastauksiksi! Se oli hauskaa luettavaa. Pidän siitä, jos ei oikeasti tiedetä, niin ajatellaan ja käytetään mielikuvitusta huumorilla. En luvannut suoranaisesti palkintoa, mutta niitä lähtee matkaan kaksi. Toinen lähinnä oikeasta vastauksesta ja toinen mielikuvituksellisimmasta.

   

Näin hienoja tuikulle tarkoitettuja alusia saa mustina ja valkoisina Ikeasta, ympäri maailmaa! Hinta Sveitsissä oli 9.90CHF pyöreesti 6,75€.

  

Vasemmalla se kyselyn jäätelöannos kirjoituksesta ja oikealla mukaelma saamastani ihanasta alkupalasta 'tuikun kolossa', joka laittoi nami-hiiren kipittämään Ikeaan matkansa jälkeen.

Jäätelö tarvitsee vain lusikan kattaukseen, sillä vohveli ja pikkuleivät menee helpoiten sormin suuhun!!  Ja tuosta herkullisesta 'lohi-leipä-alkupalasta' selviytyy  veitsen avulla, jolla vierailija sitten laittaa leivälleen seosta, joka koostuu:

- ranskankermaa ja raejuustoa 50/50

- runsaasti graavi- tai kirjolohta pienehköinä palasina

- tilliä, mausteita maun mukaan

-  laitoin salvia-Derbystä pari juustonappia leivän seuraksi, mutta Rosalan kolmioksi leikattuja viipaleita mahtuu kivasti kolme reunan ympärille tasaisella välimatkalla aseteltuina.

 

KUKA sitten saa ja mitä ?

Lähinnä oikein arvasi TUULA vastaten 'kynttilänalusta', sillä sellainenhan tuikku-alusta on.

ja

Vastaus, joka vieläkin naurattaa, oli TAIMIKAKUN 'lampunvarjostin' !

Molemmille laitan 8 muffinssien koristereunaa - 4 kpl kuvan punaisia ja myös 4 kpl aniliinin punaisia kukka- aiheisia, lisäksi 4 lahjarasiaa. Sorry - tytöt, mutta haluan puolittaa pussit Ystävänpäivän takia, niin kumpikin saa punaisia sydämiä !

Snail mailin (=postiosoite) tarvitsisin ja ne voi laittaa minun sähköpostiini (sivun vasen yläkulma). Kuoret  ovatkin muuten valmiina jo huomiseen postiin.

 Kivaa päivää kaikille !

  

01.01.2010 - 10:52

Kyselin joulukuun 22. päivänä blogilaisten  mielipidettä omasta parhaasta, hyvästä, onnistuneesta tai hymyilyyn yltäneestä leipomuksesta. Annettu aikaraja 1.-20.12.09 oli vain tempaistu mutkistamaan asiaa, kuten sekin, että leipomus piti olla tuon ajan puitteissa jo leipojan omassa blogissa esitelty. Monen arvelin myös olevan matkoilla Aattoa lähestyttäessä. Loppuvuotta kohden mielestäni kaikkien leipomukset vain paranivat ja fantasiat puhkesivat kukkaan !

Olemme aivan liian usein liian kriittisiä omille leipomuksillemme tai töillemme, emmekä aina ymmärrä mikä 'taito' meissä asuu. Saman asian joku toinen voi tietenkin tehdä huomattavasti paremmin, mutta eihän me koskaan opita, jos ei hyväksytä sitä, että yrittänyttä ei laiteta ja vain harjoittelu tekee mestarin. 'Käsialamme' on hyvin erilainen. Nami-hiirelle riittää toisinaan madaltamaan 'taidon' korkeaa kynnystä sekin, että on ollut hauskaa jotain tehdessään. - Kommellusten sattuessa ajattelen aina, että nyt uunista ulos tullut 'pannukakku' tai 'pipariksi mennyt työ' onnistuu paremmin seuraavan kerran, ehkä!

TÄLLÄ KERTAA  ARVONNAN ONNI SUOSI, HERKKUHOVIN ESSULIINIA !

Hänelle lähtee onnittelujen kera kuvan kullattuja asioita postiin. 

MUTTA

olin päättänyt, että jos osallistujia on alle parisen kymmentä, niin laitan kirjekuoressa jotain kaikille - jotain mitä voi käyttää ja mistä voi ehkä ideoida jotain uutta, jonain päivänä. Vuosihan on nuori ! Olen niin mahdottoman huono jättämään ketään 'ulkopuolelle', sillä jokainen on jonkinlaisen kiitoksen arvoinen !

Terveisin  

22.12.2009 - 01:25

 

 SINÄKÖ ?

Nyt kisataan vielä ennen vuoden päättymistä, eikä tarvitse arvailla kummallisuuksia, eikä edes leipoa. Kuulostaako oikein kivalta ruuhkan jälkeen vaiko aivan tylsältä ?

Sinun on mahdollisuus saada samanlainen kullattu tähtiformu sekä avaamaton kultakoristeita sisältävä pieni purkki, kuin kuvassa. Lisäksi saat lehtikultaa leivonnaisiin pienen liuskan, jonka pussia en ole avannut edes kuvaa varten.

Mikä oli omasta mielestäsi paras joululeivonnainen tai -leipomus, jonka teit 1. - 20.12.2009 välisenä aikana?

Osallistut kisaan, jos olet sen jo esitellyt/julkistanut blogissasi annettuna aikana ja linkität sen nyt nimeesi tämän kuun aikana, niin suoritan arvonnan uuden vuoden 1. päivänä 2010!

Laitathan sähköpostiosoitteesi samalla, jottei tarvitse sitä huhuilla erikseen. Toki voit myös lyhyesti, muutamin sanoin perustella omaa valintaasi. 

Terveisin

21.11.2009 - 19:08

 "Sokeri"

    

Voi tätä makeaa 'turhamaisuuden maailmaa'! Kun kaikki on jo keksitty, niin keksitään lisää kaikkea. Kuluttaja-paran kukkaron surmaksi ilmestyy kauppoihin mitä kummallisimpia asioita. Tätäkin makeaa ihanuutta ilman voi mainiosti elää. Mutta samaa määräa hienoa sokeria tai palaa pussissa ei voisi antaa lahjaksi - vain naapurille, joka tulee kuppi kädessä lainaamaan sokeria ja lupaa palauttaa huomenna ! No, se huominenhan tulee sitten, kun tarvitaan muna tai hiivaa ! Hyvä syy palauttaa sokerikupillinen.

Tämä ranskalaisen tehtaan valmistama 'cane sugar' on saanut kaikenlaisia muotoja, perhosia, tikkuja, palapelin osia, sydämiä.... Arvaukseen valitsin sen ainoan, jossa on muovinen kavaljeeri mukana. Paloissa on reikä. Pakkauksessa on kolme tikun mittaista pinoa, valkoinen, hennon vaalean ruskea ja hieman tummempi, jonka kuvasin omasta pakkauksestani. Niitä voi tietenkin latoa tikkuun sekaisinkin.....

Oli ihanaa lukea vastauksianne - niistä suurella kiitoksella ! Vastaukset eivät mitenkään hämmästyttäneet, kummastuttaneet pientä nami-hiirtä. Kakkujen ja leivonnaisten tekeminen on luovaa puuhastelua ja siinä, jos missä tarvitaan hyvää mielikuvitusta. - Oikeaa vastausta ei löytynyt, mentiin enemmän tai vähemmän metsään, mutta .....

KUKA OLI LISTASSA/KOMMENTEISSA  VASTAAJANA NUMEROLLA 10 ?  

ONNEKSI OLKOON !

Olen laittanut voittajalle sähköpostiin viestin. Paketti lähtee matkaan maanantaina tai heti, kun saan vastauksen viestiini.

Terveisin 

14.11.2009 - 09:49

Tästä, Cake Journalilta, luvallisesti lainatusta maljasta saa maistella tumman suklaapallon samalla, kun miettii. Omistani tuli suuria ja sormet tahraavia !

Alempi kuva on vain teknisistä syistä kallellaan, jotta valot ja varjot pysyvät 'piilossa' paremmin. Kuvan esine  on noin 12 cm + 1 cm korkea ja materiaali kirkasta muovia. 

Kysymys: "Mikä siitä puuttuu?" Ja vastaus - yhdellä arvauksella ja yhdellä sanalla, kiitos ! Mielellään vastaajan nimessä linkitys, jotta löydän voittajan helpommin ilman huhuilua saadakseni palkinnolle snail mailin!

Oikein arvanneiden kesken arvon yhden palkinnon tästä tuotteesta alkuperäisessä pakkauksessa, jonka voi sitten joko itse käyttää tai antaa joululahjaksi.

Arvonnan suoritan ensi lauantaina.

22.10.2009 - 23:13

 Kaunis kiitokseni teille kaikille

KAIJA, KAKKUKIMARA, INSANITY, MINTCHOCOLATE, ALEKSI JA EBE !

Oli puhdasta iloa saada 'työskennellä' hetki teidän kanssanne. Hauskaa vaihtelua myös allekirjoittaneen 'makeaan' arkirutiiniin !

Kilpailu oli pienimuotoinen monesta eri vaiheestaan huolimatta. Yhteinen nimittäjä löytyi paketeista ja murustuneista vadelma-pikkuleivistä, jotka tavalla tai toisella olivat löytäneet kuitenkin tiensä ideoihinne. Mukavaa ! Joku oli käyttänyt kaikkia 'raaka-aineita' ja joku vain osaa. Mutta näin oli tarkoituskin, vapaan valintanne mukaan. Osallistuminenhan oli myös vapaehtoinen, siitäkin huolimatta, että pakettini oli saapunut. - Voisiko  päätellä myös jotain teidän osoittamaa mielenkiintoa kisaa kohtaan, kun aikaa oikeasti olisi vielä kokonaista 2 päivää !!

Joku kisaa seurannut tai satunnainen lukija, sai ehkä hyviä ideoita omiin leipomuksiinsa. Usein olemme omiin resepteihimme jumiutuneita.  Joskus on paikallaan katsoa vanhaa ja varmaa reseptiä uusin silmin.

Oli hieman yllättävää, että kaikki kuusi kilpailuun tehtyä leipomusta olivat keskenään aivan erilaisia. Ja toisaalta se ei ollut lainkaan ihme, jos on hiemankin seuraillut blogejanne. Kun ihminen on jostain kiinnostunut hän tekee ja keksii uusia ideoita, asioita tai soveltaa keittokirjojen reseptien antamia viitteitä. Keittiössä hääräileminen on mitä suuremmassa määrin jatkuvaa luomistyötä. Se vaatii myös kekseliäisyyttä, kun pussin pohja näkyy ja  kauppa on kaukana tai kiinni. Ehkä niillä rikkoutuneilla kekseilläkin oli jokin tarkoitus, siitä huolimatta, että olisin suonut niiden olevan ehjiä.

Iloitsin myös siitä, että olitte käyneet kannustamassa kanssakilpailijoitanne heidän blogeissaan. 

Pienen hetken,  pikkuriikkisen tuokion mietittyäni, tein oman poikkeavan ratkaisuni. Jokainen 'loihdinta'- käyttääkseni alkuperäistä naivia ilmaisuani ja tekijä tuotteen takana ansaitsevat palkinnon ! Ajatus sinällään ei ole outo, ei edes uusi, sillä jossain suuressa kansainvälisessä kilvassa, ne olisivat aivan varmasti jaoteltu eri osioihin, kakut, jälkiruuat, makeiset....Juuri päättyneen Pariisin Salon du Chocolat teemana oli tänä vuonna muoti. Sinne emme olisi päässeet näillä tuotteillamme. Mutta vain siksi, ettei kukaan teistä ollut tehnyt esim. suklaasta kenkää. tai keksimurusilla koristeltua suklaapuseroa. Aivan varmasti se teiltäkin onnistuisi - muutamia parittomia 'Tuhkimo'kenkiä olen havainnut kyllä blogeissanne.

Olen valikoinut samantapaisia, mutta en identtisiä palkintoja, jotka pakkaan huomenna. Sen jälkeen laitan vasta postituslaput päälle, joten 'kuka saa mitäkin', jää nähtäväksi. Teen tämän postitusoperaation nyt sitä mukaa, kun saan osoitteenne. Tokihan minulla ne ovat, mutta unohtuivat omalle pöydälleni. Palaan kotiin vasta kuun vaihtuessa. 

Koira-ystäväni heiluttelee häntäänsä, lähdemme lenkille. Mietimme uusia kujeita, ehdottomasti vain hauskoja !

 Parhain terveisin, suunnattoman iloinen      

 

25.09.2009 - 15:07

I osa 
  Jos saisit käytettäväksesi seuraavat tuotteet: 

 1 suklaalevy 

 1 paketti vadelmakeksejä 

 1 tuubi kastanjaa pyreenä 

 sekä jotain tässä mainitsematonta

                   .....niin mitä tekisit: 

       a) jakaisitko maut perheen/ystävien kanssa ?

        b) söisitkö kaikki yksin pahinpaan makean nälkääsi ?

    c) loihtisitko niiden avulla jotain uutta nautittavaksi ?

Voit miettiä ihan rauhassa, mutta jos haluat osallistua osaan II, niin vastaa - 'mitä tekisit' -  syyskuun loppuun mennessä, kiitoksella !                                                    

II osa 30.09.09   

Olematta mikään kukkahattu-täti, kirjoitin 15 nimeä lapuille ja laitoin ne hattuuni. Poimin  6 lappua: MintChocolate, Aleksi, Insanity, Kaija, Kakkukimara ja Ebe. Teille laitan mainitun tuotepaketin yhtä aikaa postiin, saatuani kaikilta snail-mail osoitteet sähköpostiini. Postipoika juoksee sitten muutaman päivän välimatkasta johtuen. Sitten vain  loihtimaan - tai maistelemaan herkkuja viimeiseen muruseen, kuten minä aina unohdun mm. Macaronssien edessä ! Tuotteita voi käyttää vapaasti joko yhdessä tai erikseen - ja sekoittaa mukaan toteutuksen avuksi ihan normaaleja perustarvikkeita mitä kaapista vain löytyy. Uusia ajatuksia linkityksin osioon 'kommentit' odottelen kuitenkin innolla! Saatan ehkä kysäistä muilta blogilaisilta mielipiteitä, mikäli on vaikean ratkaisun paikka!  

Palkinto on luvassa hyvästä ideasta tai toteutuksesta. 

Mielessäni pyörii hauska, vanha ohjelma 'Kokkisota'!  Unohdetaan kuitenkin siinä ollut kello ja vaihdetaan se 21:en päivään pakettien lähettämisestä.

                                                        

P.S. Tällä kertaa 'hattuun jääneille' laitan jonkun suklaan sitä mukaa, kun osotteita ilmestyy  vasemmassa yläkulmassa olevaan sähköpostiini !

                                                                  HUOM !

KAIKKI OSALLISTUJAT (6) OVAT ILOKSENI TEHNEET TUOTTEISTA TOIVEEN MUKAAN - OSIN TAI KOKONAAN JOTAKIN UUTTA! MITÄ? Se paljastuu nimiä klikkaamalla.                            

KAIJA hyydykekakku

KAKKUKIMARA  punahattuinen sitruuna muffinssi

MANSIKKAMÄKI hyydykekakkuleivoksia

MintChocolate suklaa-kastanjajäädyke

INSANITY mutakakkua ja 'petterin nenä' vadelmakeksillä

ALEKSI kastanjakonvehdit

TÄSSÄ VAIHEESSA KIITÄN TEITÄ KAIKKIA ! Jään ihastelemaan ja miettimään hetkeksi :D !    Aivan varmasti palkintoa on jaossa!                     

             Terveisin 

MISTÄ LUKIJAT TULEVAT ?

             Locations of visitors to this page

You can write a comment in  Swedish, English or German!

Kommentti ilahduttaa!

klikkaukset alk 24.09.09

  

 

TARVIKKEITA & TARVIKKEISTA

- keittiöön -

- leipomuksiin- 

FLORA -tuotteet

Skafferi

Kitchen Krafts

- kattaukseen -

Kynttiläkamari

-vinkkejä kaikkeen mahdolliseen - 

LOISTOVINKKI 

Nukkekotien maailma 

RUOKASANASTOA

 -  Syötävistä sanoista kertoo toimittaja Rahola