"Leijonat saivat pronssia", "Chilessä järisee" ja "Katoilta tippuu lunta massoittain",  voisi sanoa olevan tiivistelmän tämän päivän lehtien otsakkeista. Jotain arvostelua oli myös sympaattisen ja yleisökadonkin ymmärtäneen, laulavan filmitähden, Kevin Costnerin esiintymisestä Helsingin Jäähallissa. Olin kyllä varautunut lukemaan jotain 'Kalevalan päivästä'. Ei sanaakaan. Etsimällä etsin, niin tottahan toki löysin muutamia rivejä STT:n ja YLEN sivuilta. En ole Karjalasta, mutta jotenkin se vain on iskostunut tämä teema kouluvuosina. Päivämääräkin kuuluu niihin, jotka muistetaan ulkoa. Koska 'Kalevalan päivä' on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään liputtaen kansalliseepoksen, "Kalevalan" kunniaksi aina 28. helmikuuta, jolloin kirjan ensipuhe vuonna 1835 on allekirjoitettu ja päivätty, niin sitä olettaa kai automaattisesti, että 'vanhan Kalevalan' 175. vuosipäivä olisi jotenkin mainitsemisen arvoinen 'uutinen' ainakin kulttuurisivuilla. Toki on paljon mahdollista, että siitä onkin kirjoitettu jo aiemmin tässä kuussa, enkä ole vain huomannut. - Juhlavuoden teema on kuitenkin olemassa ja se kohdistuu nuoriin, mitä ajatuksia herättää ja miten se innostaa heitä. Eilen oli Helsingin Aleksanterin teatterissa, ensi-ilta Teatteri Tsuumin näkemyksestä esityksessä 'Mahti'. Se on liikkeen iloa ja energiaa, tanssijan voimaa ja vapautta, ylistystä rakkauden hurmokselle ja turmiolle.

Eeppisen runouden perinne löytyy lähes kaikkialta maailmasta. Monissa tapauksissa sitä on myös koottu kirjoitetuiksi eepoksiksi, joista länsimaissa tunnetuimmat "Kalevalan" syntyaikaan ovat ehkä olleet Homeroksen kirjoittamaksi väitetyt "Ilias ja Odysseia". Lönnrotin "Kalevalaakaan" olisi tuskin syntynyt ilman edeltäneiden eeposten mallia. Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen muodossa seuraaville sukupolville. Kalevalainen runomitta on monen tutkijan mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua. - Olen aiemminkin kirjoittanut, että kauenpana kotimaasta erilaiset tärkeät ja vähemmänkin tärkeät asiat ja tapahtumat korostuvat. Juuret ovat Suomessa ja syvällä.

En ole viettänyt tätä helmikuun viimeistä päivää nenä kiinni "Kalevalasssa", vaikka olenkin sen mukanani kuljettanut. Viimeiset karjalanpiirakatkin olen syönyt pakkasesta viikkoja sitten, mutta keittiössä olen kyllä puuhastellut.

Miksi puput nauravat kippurassa? Se selvinnee seuraavasta postauksestani, mahdollisesti, kuitenkaan ei ihan varmasti.

Aika hauska sattuma, jota aion nyt käyttää aasinsiltana omaan kirjoitukseeni. On RUNEBERGIN päivä, joka vuosi samaan aikaan. Torttuja on leivottu ja niitä nautitaan  lukuisten kahvikupillisten seuralaisena. Porvoon kaupungissa ei ole luovuttu perinteistä, joten kutsuttuja kirjailijoita vierailee tänäkin Runebergin päivänä porvoolaisissa kouluissa ja kertovat lapsille työstään, kirjoittamisesta - ja arvatenkin yrittävät vastailla tyydyttävästi koululaisten heille esittämiin kimurantteihin kysymyksiin. Tänään on julkistettu myös joka vuotinen Runeberg-kirjallisuuspalkinnon voittaja - kirjailija Kari Hotakainen, kirjallaan "Ihmisen osa".

Samaan aikaan mietiskelee nami-hiiri hieman toisenlaista 'ihmisen osaa' mitä kirjailija Hotakainen tuoreessa kirjassaan. Sydän, ystävyys, Ystävänpäivä, vaalean punainen väri ovat nami-hiiren 'keitoksen' aineksia, korkean maanantaita odottavan kirjepinon takana.

Useimmiten ne sydämet, joita näemme, eivät muistuta lainkaan oikean sydämemme muotoa. Kuitenkin ne tunnistetaan ja mielletään sydämiksi. Sydän - formua löytyy kaikkialta. Erityisesti sillä kuvataan kiintymystä, rakkautta, sekä onnea, riippuen kuinka läheinen saaja, vastaanottaja on antajalleen. Se on myös aivan tavallinen muoto suklaakonvehdeille tai niiden pakkauksille. Syklaasydämillä on tunnetusti suuri osuus makeismarkkinoilla. Niiden sisään on kautta historian kätketty aitoja sormuksia, kun kosinta on haluttu julkistaa yllätyksenä. Ujoimmat ovat kirjoittaneet niihin runoja, viestejään. 

Sydämen muodossa on pyöreyttä, pulleutta, kynän tai penssellin vetämää suoruutta. Ja sen keskelle on aina raapustettu nimikirjaimia tai nimiä. Niitä on täytetty kukin tai tehty  sisään pieniä neliötä, kolmioita, ympyröitä eli siitä löytyy, jos ei kaikki, niin useita eri muotoja.

Ystävänpäivän posti (14. helmikuuta) ruuhkauttaa aina postinkantajat. Ruuhka posteissa on vuoden  toiseksi suurin, joulun jälkeen, siitäkin huolimatta, että suuri määrä viestitellään nykyään sms- sekä internet-tyyliin. Pieniä sydämiä 'yhdellä ämmällä' satelee niin sanoissa, kuin kirjeissäkin ajatuksien siivittäminä. Pääasiallisesti Ystävänpäivän väri on punainen tai vaalean punainen. Onko oikeasti värillä väliä? Kaikki eivät pidä punaisesta, ei edes vaalean punaisesta. On kohteliasta vaihtaa väriä saajalleen mieluisammaksi ainakin lähipiirissä. - Lueskelin eilen Kinuskikissan blogia. Hän oli tehnyt hurmaavan, vaalean sinisen 'jääsydän'-kakun. Vaalean sininenhän on väriopin mukaan kylmä väri. Totta, mutta noin kauniin, suuritöisen kakun tekijä on tuskin ajatellut oikeita jääpuikkoja kädet kohmeessa, vaan lämpimin käsin ja  rakkaudella sen koonnut ja koristanut! Kakku oletettavasti sulaa suussa! Ja onhan hänen edellinen kakkunsa punainen, jota voi katsella välillä, jos kylmä tulee  !

Sydämiä eri väreissä löytyy 'muistojenkaapeista'. Nami-hiirellekin on kertynyt kokoelma erilaisia sydämellisesti annettuja, ilolla vastaanotettuja, herttaisia asioita: piirustuksia, kortteja, kirjoja, uusia ja hieman vanhempia esineitä. Usein saatteena on ollut lämpimiä sanoja, jotka ovat tallennettu, silkkinauhalla suljettavaan 'Ystäviltä'-laatikkoon.

Mutta jos matkalta palaavan äidin pöydälle on ilmestynyt, murrosikäiseltä lapselta yllätykseksi sydän täynnä mielimakeisia, niin siinä ei sanoja tarvita! Se sydän on sanoja pullollaan. Vaikka se on moneen kertaan tyhjentynyt ja makeiset vaihtuneet uusiin, niin antajan kaunis ajatus elää tyhjässäkin lasirasia -sydämessä, aina milloin katse sen kohtaa. 

Ihan oikeasti ystävät ansaitsisivat tervehdyksiä ja ajatuksia jokaisena vuoden päivänä, kuten vanhenpammekin. Marleena Ansion pienestä vuonna 1996 ilmestyneestä kirjasesta "Ajatuksin siivin"  lyhyt mukaelma:

"Sulle laulun laulan, jossa sanat kukkia on. Niillä kaikilla kiittää sua tahtoisin Ystäväin!"

Vanhaa vuotta on kulumassa jo 364. päivä. Se tuntuu liukenevan pois sateen mukana ja muutenkin kulunut entisiä vuosia sukkelammin. Yhtään sukkaa ei ole ehtinyt kutoa, hyvä niin, sillä puikot ovat kateissa, piiloutuneet jonnekin. Ehkä ensi vuonna ryhdyn etsimään niitä. Osa vuoden nopeaan vierimiseen on varmasti johtunut siitä, että on tapahtunut paljon mieluisia, iloisia, hauskoja ja aivan ennalta arvaamattomia asioita, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. Vuoden aivan viimeisillä viikoilla ilmaantui yllättäin myös surua. Ilo ja suru kuuluvat elämään. Muistot ovat kauniita ja iloisia.

Uusivuosi on aina suuri juhla, jolla juhlistetaan vuoden vaihtumista. Eri maissa se tapahtuu hieman eri tavoin ja eri aikaan, riippuen kenen kellosta aikaa katselee.

Suomessa monen muun maan tavoin vuoden viimeistä iltaa juhlistetaan ilotulituksin. Tämä tapa on peräisin Kiinasta, jossa alunperin karkoitettiin pahoja henkiä rakettien voimalla. Suomalaiseen perinteeseen kuuluu ilotulituksen lisäksi myös tinan valaminen. Se sai alkunsa 1800-luvulta säätyläisten perinteenä, joka on levinnyt vuosien saatossa koko kansan keskuuteen Länsi-Suomen kautta. Kirjoista löytyy paljon hauskoja tarinoita ja uskomuksia, joilla ennustettiin hyvä tai huono sato, tulevan vuoden sää, unohtamatta rakkautta. - Nami-hiiri ei niin paljon perusta vanhoista uskomuksista, vaikka lukeekin niitä mielellään. Mutta yhdestä seikasta hän pitää kiinni. Siitä, että Uudenvuodenpäivän ensimmäinen vastaantulija on mieshenkilö! Se onkin aika helposti toteutettavissa oleva 'taika', sillä aamuisin koirien ulkoiluttajat ovat yleensä miehiä. On siis noustava varhain ja tehtävä happihyppely, vaikkei ole koiraa, niin loppuvuosi kulkee mukavasti!

Perunasalaatti ja nakit olisivat kai se suomalainen perinne parhaimmillaan, mutta aion laittaa Waldorfin -salaattia ja lisätä siihen vielä ananasta. Yksi hyvä resepti osui kohdalle  blogista Pastanjauhantaa. Ainekset ovatkin muuten jo koossa, mutta vielä pitää tänään juosta tuon juurisellerin perässä, kun eilen en saanut sitä kiinni.  

       Ja tämän herkuttelun jatkeeksi voisin laittaa toisenlaista salaattia kevyeksi jälkiruuaksi: tummasta suklaasta silputtuja lastuja, tuoretta minttua ja appelsiinin viipaleita tai kuten toisinaan, värikkäämpiä, makeita Moro -veriappelsiinin kuorittuja lohkoja. Mantelirouheen jätän yleensä pois tai jos jotain ripottelen päälle, niin se on pistaasiamantelia. Tämä on hyvin vanha resepti, varmaan 70-luvun Femina -lehdestä ja aina toimiva nopea jälkiruoka. Sellaisen oli löytänyt Pastanjauhantaa myös ulkomaisilla sivuilla netissä pyöriessään. Hieman tuhdimpi vaihtoehto voisi olla Brie-kiekko, Fazerin vihreät kuulat ja Kantolan piparkakut. - Alkuperäinen idea suuremmalle joukolle, on kasata tummia kirsikoita suuren Brien päälle. Mutta niiden perässä en aio tänään juosta, mutta ostan toki, jos eteen sattuu.

Se sellerin perässä juokseminen ei ottanut voimille, mutta lähinnä ärsytti, kun ei löytynyt. Siihen ärsytykseen tein lilliputti-Käpykakun ja keitin pannullisen kunnon vahvaa kahvia, tietysti Pauligin kahvista. Kakku olisi mahtunut kokonaan tuolle kakkulautaselle, jossa on menossa kolmannen kahvikupillisen seuralainen, joskin pienen tauon jälkeen! MAKU-lehdessä (6/08) on resepti, jota nyt pienentelin ja hieman muuntelinkin. Luumuhilloa ei kaapista enää löytynyt, eikä iki-vanhojen käpy-reseptien mukaista vadelmahilloa. Omenaa olisi kyllä ollut, mutta jätin kakun tyystin hillotta. Vaalean kaupan marsipaanin joukkoon laitoin hieman kastanjapyrettä antamaan vivahdetta vaaleuteen. Lapsuuden kotikadun Konditoria-Leipomo teki tummaa Käpykakkua ja se tuntuu siksi ainoalta 'oikealta' väriltä. Mutta muuten omaan kakkuuni olin oikein tyytyväinen. Se ei ollut äkkimakea ja näytti jopa kävyltä. Se on muutamien harjoitelmien tulosta.

Tämän vuoden yksi hauskoista ja iloa tuovista uutuuksista oli ehdottomasti monet leivontaan liittyvät blogit ja ihanat, tuntemattomat ihmiset niiden takana, joiden käden taito ja mielikuvitus on rajaton. Blogeihin tutustuin keväällä, hyvän ystäväni ja kummipoikani äidin välityksellä. Blogeista olin toki tietoinen, mutta koskaan en ollut klikannut ainuttakaan. Ja hurahdin kakuista ja makeuksista kirjoitteluun, jotka olivat siihen asti olleet vain laaduntarkkailun kohteita ja makuhermojeni saalista, sekä kotona, kahviloissa, että kansainvälisillä messuilla. Toivon tämän uuden ystävyyden jatkuvan mukavissa merkeissä ensi vuonnakin.

"Toivon teille suojaa myrskyiltä,

kodin lämpöä pitämään lämpimänä,

mutta kaikkein eniten, kun lumihiutaleet leijailevat,

toivon teille kaikille rakkautta !"

(Mukaeltu irlantilaisesta joululaulusta)

Olkoon Joulun rauha ja onnellisuus läsnä   

läpi koko uuden alkavan vuoden 2010 !

ja

suuri nalle-perhe, josta vain osa kuvassa,

sekä keittiössä normaalisti myhäilevä kissa.

Tietoisesti ei nami-hiiri vaihtanut bloginsa banneria. En olisi osannut. Moni bloggaaja oli sen tehnyt 1. Adventin aikoihin ja se oli oikeasti iloinen yllätys. - Joulukuussa on kyllä tullut katseltua ja kuvattua muutakin, kuin konditorien ihania joululeivonnaisia lasin takaa. Päätin laittaa nyt muutaman taltioidun jouluisen otoksen esille.

Zürich on tunnelmallinen kesät talvet - ja hyvin Helsingin kaltainen kauniine rakennuksineen, puistoineen ja siltoineen. 

Päärautatieaseman suuresta hallista rakennetaan 'joulukylä' kolmeksi viikoksi. Sen kruunaa eittämättä suuri ja kaunismallinen kuusi, jonka oksia koristaa 5.000 kpl Swarovski Crystalsia luoden lumihiutaleista valoa kojujen ylle.

Maan Pääkaupungissa, Bernissä, on sielläkin aitoa tunnelmaa.

Samoin Baselin kauniilla joulutorilla.

Maan pienistä historiallisista kylistä ja kaupungeista ei tunnelmaa puutu. Niissä kokoonnutaan napostelemaan niitä 'paksuja' pipareita, paahdettuja kastanjoita - ja siemailemaan kuumaa, (glögi)maustettua punaviintä lämmikkeeksi !

Jääveistosten tekeminen näytti olevan monen kylän uusi teema tänä vuonna. Viime vuonna se oli puuveistokset. Muuten saksankielisille alueille on tyypillistä puunrungosta sahatut sakaratähdet. Niitä ovat pihat ja parvekkeet joka joulu täynnä.

Vaikka lunta on ollut minimaallisesti Alppeja alemmilla tasoilla ja aurinko on paistanut kauniin siniseltä talvitaivaalta, niin joulun tunnelmasta olen saanut kiinni viimeistään iltojen hämäryydessä, valojen sytyttyä - ja yön tunteina erilaisia piparkakkuja, glögikakkuja, jouluhalkoja ja kerrassaan hurmaavia piparkakkutaloja ihaillessani.....

Taidan olla epäreilu, mutta suomalaiset työt, käden taito viehättää kyllä eniten, vaikka muualtakin löytyy kaunista. Sama taitaa olla sen aidon tunnelman kanssa, kun on kerran syntynyt Joulupukin alkuperäiseen kotimaahan ja saanut lapsenakin joulupostia 'Korvatunturin ukilta', joissa on ollut Rudolf Koivun taidokasta joulua hauskasti ja iloisesti. Näitä mieleisiä muistoja ei maailman kansainväliset tavat, tunnelmat tai modernit uudet tuulet, ole pystyneet häivyttämään. On tietenkin hauska kokea, jotain uuttakin ja toki perehtyä lähiseutujen traditioihin, mutta se 'oikea' Joulupukki ja suomalainen joulu asuu lähtemättömästi sydämessä.

Joulupukin Pajakylä, onhan sekin nykyään moderni ja hyvin erilainen, kuin muistikuvissa se Napapiirin ensimmäinen retkeilymaja, jonka lähituntumassa joulupukki tapasi käyskennellä poronsa kanssa !

Ikuiseksi arvoitukseksi vain on jäänyt, miten kummassa hän saattoi muistaa aina nimeni - ja aivan oikein ?

On marraskuun neljäs torstai ja Yhdysvalloissa vietetään kiitospäivää. Se merkitsee heille neljän päivän lomaa, hyvää ruokaa ja ennen muuta yhdessä oloa perheen kanssa. Tuntuu siltä, että tämä päivä on tärkeämmässä asemassa, kuin joulu. Kanadassa juhlaa on jo vietetty aiemmin ja Japanissa kolme päivää sitten.

Kiitospäivä on yleisnimitys juhlapäivälle, jolla halutaan kiittää jostakin hyvästä. - Minun päiväni, ympäri vuoden,  ovat kiitoksen arvoisia, joka ainoa ! - Muutama syvällisempi lähdekirja olisi kotona. Ja koska Wikipedia antaa turhan niukkaa tietoa ja on kaikkien luettavissa, niin loikataanpa yli. 

Tutkiskelin kuitenkin hieman reseptejä ja vinkkejä kiitospäivän aterialle. Löytyi kalkkunan paisto-ohjeita, kurpitsapiiraan samoin. Jälkimmäisiä keräilinkin jo Halloweenina vanhoista kirjoistani. Nyt nami-hiiri iski silmänsä jälkiruokiin, kuten aika usein. On hauska huomata, että 'kalkkuna' lautasella voikin olla hedelmistä koottu - vitamiinejä ja terveyttä - ja kaiken lisäksi hauskasti ! Hieman samaan tapaan, kuin 'terveys ja makeus' kulkevat käsikkäin sveitsiläisten porkkanakakussa; ruoka ja jälkiruoka yhdistyvät !

Lisää hauskuutta, ihania ohjeita ja ideoita tuon kuvan lisäksi löytyy tästä.

"Omena päivässä pitää lääkärit loitolla!" Siihen uskovat kaikki, myös lääkärit itse, syöden omenoita.  Sillä ei ole väliä, mikä omenan nimi on tai mistä lajike on peräisin. Merkitystä on vain sillä, että kädessä on omena, josta haukkaamme, kuorella tai ilman. Itse kuulun siihen 'syntiseen' ryhmään, joka syö kuoret ja pureskelee siemenetkin, pyöritellen lopuksi olematonta siemenkotaa tyytyväisenä sormien välissä. Se mitä hämmästelin oli, että ainoa todella suomalainen omenalajike, jonka löysin pika etsinnällä puutarhakirjastani, oli vuodelta 1895 oleva 'Huvitus'! Luulin kotimaisia lajikkeita olevan enemmänkin. Mutta ei, sillä Kanadasta on tullut 'Melba', hienon makuinen 'Cox Orange' on englantilainen. Kosketusarka 'Valkea kuulas' on kotoisin Balttiasta. Valta osa lajikkeistamme on tullut meille Venäjältä 1850-luvulla. Pietarin kautta on Suomeen tullut 'Syysviirukin.' Valamon Luostarin hedelmätarhaan ensin pysähtynyt 'Antonovka' on matkannut Ukrainasta. Se on yksi tunnetuimmista kotipihojemme ja viljelmiemme lajikkeista talven sietokykynsä takia. Se, kaunis punaposkinen 'Isoäidin jouluomenakin' on muuttanut 'ulkomailta', vuoden 1945 tietämillä Ruotsista. - Hedelmähyllyjemme suur-suosikki, omenan vihreä, kova, mutta mehukas ja iso omena on austraalialainen, 'Granny Smith'. Vuosikymmen tai pari sitten, siinä oli vielä omenan verran hyvää makua,  enää ei ole. 

Ennen EU-direktiivejä kotimaassa kasvatettavia omenalajikkeita suojeltiin ulkomaisilta tuonnin säätelyllä. Ne eivät saaneet lupaa astua maahan asettuakseen kauppojen hyllyille, ennen 5. päivä joulukuuta. Ja milloin matkan ajoitus ei osunutkaan nappiin, niin ne odottelivat kiltisti tullin varastoissa vapautumistaan. - Olihan tarjolla aromirikkaita kotimaan puutarhoissa kasvaneita 12 vanhaa rahaa kilolta maksavia omenoita. Ne tosin loppuivat yleensä marraskuun puolivälissä, mutta varmuuden vuoksi odoteltiin muutama ylimääräinen viikko. - Nämä maahan pyrkijät olivat matkanneet eri puolilta Eurooppaa, sekä Amerikasta ja Kanadasta, josta tietenkin oli kertynyt kustannuksia. Ja kun niille koitti vapautumisen päivä, ne iloisesti vielä kärsivät keskusliikkeiden kiireen aiheuttaman kovakouraisen heittelyn autoihin, autoista ja hyllyille! Mutta kaikesta huolimatta, ne myivät itsensä uskomattoman edukkaasti. Kilohinnat vaihtelivat samassa vanhassa rahassa 1 mk ja 3 mk välillä. Amerikkalaisetkin olivat vain 5 mk kilolta! Saisivat hävetä hintaansa! Siis ulkomaiset vai ne 12 mk maksaneet kotimaan kasvaneet omenat?

Lapsuudesta on hyvässä muistissa, miten varovasti silkkipaperiin käärittiin punaposkisia omenoita. Ja yhtä hellästi ne pakattiin pahvilaatikoihin kellareiden pimeään viileyteen odottamaan joulua! Aina ne eivät päässeet kuitenkaan joulupuiden oksille, sillä hiiret ja muut kellareiden valtiaat pitivät myös omenoista! Vaikka omenia saa tätä nykyään kaupoista ympäri vuoden, niin oman puutarhan satoa vaalitaan, hoidetaan ja sato keitellään lempeästi talven leivontaan, herkutteluun, sekä ruokailuun,  ja nautitaan aina yhtä suurella rakkaudella. Lohkotut omenat puolukoiden joukossa oli yksi suosikeistani. Ja kuinka 'Köyhistäkin ritareista' tuli rikkaita omenahillolla ja kermavaahdolla. Klassikko, jota tapaa edelleen kaikkialla!

Hieman uudempi on tuttavuuteni taikinassa paistetun omenarengas-kakkusen kanssa. Tähän välipalaan tai jälkiruokaan tarvitaan: 

4 isoa, hapahkoa omenaa     

150g vaaleita tai tummia jauhoja

  hyppysellinen suolaa

  2rkl sokeria  

250ml omenamehua, maitoa tai vaaleaa olutta

  2 munaa

  1 sitruunan raastettu kuori

 1rkl voita   

-  öljyä friteeraukseen  -

  -  kaneli-sokeria  - 

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja annetaan levähtää 30 min.  

Omenoista poistetaan siemenkodat. Kuoritut omenat leikataan 1cm paksuiksi renkaiksi.

Renkaat kastetaan taikinaan ja friteerataan öljyssä kullan keltaiseksi. Rasva valutetaan pois.  Ennen tarjoilua sirotellaan kaneli-sokeria pintaan.  

Vinkki !  Taikinaan voi sekoittaa hienonnettua rosmariinia.

             Maistuu myös vaniljakastikkeen kanssa, jossa lisänä hienon                        hienoja persikan siivuja, kuten kuvassani oikealla.

Suomalaista 'Huvitusta' on risteytetty/oksastettu Kanadan 'Melban' kanssa eli Huvitus + Melba. Tämä uusi suomalainen, litteän pyöreä omena, sai nimekseen 'Pirja'. 

Lisäys: Auringonkukkia -kommentista, aivan oikein Suomessa kehitelty ja risteytetty on myös Samo (siinä kanadalaiseen Melbaan on yhdistetty eli oksastettu suomalainen Huvitus).  Pirja ja Samo eivät siis kumpainenkaan ole alkuperäisiä suomalaisia lajikkeita. - Miksi kasvitieteen pitääkin olla niin monimutkaista?

Ja loppukevennykseksi tosi juttu Lohjan torilta:" Omenoita, omenoita, ostakaa omenoita, vain 3mk kilo ja kympillä saa kolme !"

Tampereen Kauppahallin seinällä on tai ainakin oli ennen kyltti, jossa luki: "Saa juara tassilta." Sehän tarkoittaa, että kahvin saa juoda lautaselta, kohottaa kahden käden varassa huulille ja hörppätä.  Mutta saako ilmasillan syntymään, se on jo taitolaji! Tassihan kohotetaan silloin vain neljän sormen varassa. Onkohan tarua vai totta 12cm ilmasilta !?

'Tassi' tulee ranskan kielen sanasta tasse, joka on matala kulho, pieni liemimalja. Sitä käytetään Ranskassa maitokahvikuppina. Kun juodaa maljasta, se tapahtuu  en tasse.

Aikoinaan kahvikupit olivat korvattomia. Oli mukava lämmitellä sormia kuuman kulhon ympärillä viileässäkin huoneessa tai ulkona ennen kahvin sisäistä lämmitystä. - Aivan äskettäinkin olen nauttinut katukahvilassa kahvia lasista, ilman korvia, käsiä lämmitellen hiljaa hiipivässä syksyssä.

Lämmittäähän kahvi toki heinäkuussakin -  iäkkäämpi suomalainen muistaa, kun pellolla otettiin esille patenttikorkkinen limonadipullo, joka oli sujautettu paksuun villasukkaan - kahvia parhaimmillaan. Tai se termosmukillinen, joka nautittiin syysmyrskyssä, mökin kuistilla,  metsästysretkellä, hiihtoretkellä....

Suomalainen kaffeplörö on sukua irlantilaiselle kahville, johon on ollut tapana lisätä miestä väkevämpää, joko rommia, viinaa tai viskiä. Mutta suomalaisessa kupissa plörön päällä ei kellu kermaa. - Joistain ravintoloista se  löytyy oikein listalta. Tekevätköhän ne  sen muuten oikein? Kupin pohjalle puhdistettu lantti, sen päälle kaadetaan kahvia sen verran, että se häviää näkyvistä. Sitten kaadetaan kuppiin kirkasta niin paljon, että lantti tulee taas näkyviin. - Ranskasta löytyy lisää erilaisia sukulaisia yhdistelmälle 'kahvi ja alkoholi', café arrosé.

Suomalaisen kahvin paremmuudesta en tiedä, mutta se maistuu erilaiselta, hapokkaammalta, kuin maailmalla paahdetut. Ehkä ulkomaisista puuttuu se oikea mitta 'kaksi kukkuraista teelusikallista kupillista kohden'. Siksi kai muutin ulkomaille kahvipurkki kainalossa. Mutta milloin istun kahvilassa tilaan useimmiten espressoa isonkin kakkupalan seuraksi. Espresso maistuu kotimaan rajojen ulkopuolella paremmalta. 

Kaukana Sumatralla, Kingstonin vuorilla viljeltävää 'Kopi Luwakia', josta parhaimmillaan pyydetään 600€ kilolta, en ole tietoisesti juonut. Enkä usko sitä ostavanikaan, perustellen sillä,  että toinen siihen rinnastettavissa oleva lajike, Jamaican 'Blue Mountain', 125€ kilolta, oli pienoinen pettymys. Maku ei ollut niin aromirikas ja laadukas, kuin hinta antoi ymmärtää. - On  selvää, että kallishintaiset laadut seisovat kaupoissa tai kahviloissa pidenpään ja väljehtyvät, vaikka toisin väitetään. Kahvi on herkkä tuoretuote ja sen oikea varastointipaikka olisi pakastin. Tämän niksin olen oppinut Robert's Coffeen Robertilta. - Kahvin maku ei ole sivuseikka. Mieluummin olen ilman ja kärsin puutteen aiheuttaman päänsärynkin, kuin juon kahvia, jossa vettä ei ole säästelty. Tai vastaavasti tervan mustaa kuumaa juomaa, jonka keittäjä on laskuissaan seonnut ja lisäillyt omiaan! - Ja niiden uusien toinen toistaan hienompien 'paina nappia'-koneiden kahvista voi olla mieltä jos toistakin. Mutta kiireisenä aamuna elämä yksinkertaistuu, kun ei tarvitse vahtia kuparipannun vieressä!

Siitä plöröstä en tiedä maistamatta, mutta kahvilla maustetut täytekakut ja jälkiruuat ovat suurta herkkuani, heti suklaan jälkeen!

                                       

P.S.

        ' Suolaisen makea kahvitorttu' vanhan Pauligin reseptin mukkaan:

Pohja:

200g makeita Digestive-grahamkeksejä

1 tl kanelia

100g voita

Täyte:

2 tlk raejuustoa

1 1/2 dl fariinisokeria

1 tl vanilliinisokeria

2 kananmunaa

2 dl kuohukermaa

1 1/2 dl erittäin vahvaa kahvijuomaa

1 rkl liivatejauhetta

Koristeeksi:

pähkinärouhetta, kanelia 

Murskaa keksit, lisää joukkoon kaneli ja sulatettu voi. Sekoita ja levitä muruseos piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Liota liivatejauhe hyvin sekoittaen kuumaan kahvijuomaan.

Vatkaa munat vaahdoksi, samoin kerma.

Sekoita raejuuston joukkoon fariinisokeri, vanilliinisokeri, munavaahto, kahvi-liivateseos, sekä lopuksi kermavaahto.

Kaada täyte pohjan päälle. Koristele pähkinärouheella ja kanelilla ja hyydytä torttu jääkaapissa.

! Huomasithan, ettet tarvitse lainkaan uunia. !