Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

nami-hiiri ® makeita ajatuksia

Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Suklaa  ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!

Työpöytä on toisinaan niin täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.

Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen.  "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok." 
 
"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun."   K.Kunnas 

         HUOMIOI !
Kuvat ovat nami-hiiri © , joko ihan ikiomia tai luvalla lainattuja!
Ole kiltti, ÄLÄKÄ kopioi luvatta.

         

      

       

       

       

         
Kategoriat
03.02.2012 - 13:11
 

Taiteilija Markku Salon talvimenu oli  herkullista luettavaa uudesta Maku –lehden artikkelista. Se herätteli uusia ajatuksia. Ruuanlaitto ei kuitenkaan käynyt nami-hiiren mielessä.
 
Hiirenkolossa on Salon vuonna 2007 muotoilema “Diiva” samppanjajäähdytin ahkerassa käytössä, mutta ei siinä koskaan ole ehditty juomaa jäähdyttää, kun sen ovat omineet kukat, sekä makeiset . Mutta nyt ei hiirtä nolota  enää, kun  Taiteilija Salo itse viesti hauskan detaljin koskien Diiva-'silinterihattua':
"Helsingin Sanomissa oli kerrottu, että presidentinvaaliehdokkaiden numerot oli arvottu "Diiva" maljasta. Joten sitä voi todistetusti käyttää moneen muuhunkin, kuin samppanjan viilentämiseen."
 
 
 
Talven ja muutama vuosi sitten nautitun äkkimakean ‘munkin’ innoittamana oli syntynyt yöllä ‘lumipallo’. Sen hiiri nosti jääkaapista ulos ja muisteli kuinka viimeksi sellaista syödessä oli juonut koko loppupäivän sitruunamehua . Se olisi edessä ehkä tänäänkin kuvauksen jälkeen. Mutta  voisihan sen hyvin pilkkoa odottamaan jotain jälkiruokaa kiprakan kastikkeen kanssa. Onhan maku jo muistissa .  Sen verran on kuitenkin maistettava, että tietäisi miten jääkaapin kylmyys on vaikuttanut 'lumipalloon' yön aikana.....marenki oli edelleen rapeaa. Ehkä marsipaanin ja suklaan ansiosta  ?
 
 
Ruokalusikallinen pehmeää suklaata kahden puolikupolimarengin sisään ja ohut mantelimassakerros varovasti päälle. Seuraava vaihe oli hieman sotkuista . Ei ollut ihan helppo peittää kaikkea pehmitetyn valkoisen suklaan sisälle. Ammatillista kokemusta ei tällaisesta sunnuntaileipurilla ole, ja toiminto oli tehtävä nopeasti ilman parempaa systemaattista ajatusta.
 
Marenki oli ajateltu muuhun käyttöön ja siksi nami-hiiri oli siihen ripotellut saksanpähkinämurskaa joukkoon.
 
 
 
Tänään tuo taikurin silinterihattua muistuttava lasiesine oli siis tyhjä. Nami-hiirelle tuli aivan vastustamaton kiusaus hieman leikkiä sen, sekä Heljä Liukon valkoisella, hyvältä ystävältä saadun pupun kanssa. Ulos ei ollut kiirettä, vaikka aurinko tanssikin kimalletanssia hangilla. Postikin olisi lounastauollaan pari tuntia ja koko pieni kaupunki muutenkin huokui tyhjyyttään. On koululaisten ja pikku-yrittäjien talviloma. 
 
Hiirenkolossa ei ruualla leikitä, mutta äkkimakea ‘lumipallo’ ei ole ruokaa, ei edes hiirenruokaa. - Nami-hiiri ei muuten syönyt koskaan lapsena lunta. Oli varmaan kyllä maistanut, muttei ihastunut sen makuun.  -  Pienellä mielikuvituksen käytöllä lukija ehkä ymmärtää kuvat - vaikka taikasauva puuttuukin   !
 
Pirteää ja iloista päivän jatkoa !
 
15.01.2012 - 18:48
 
Sushi on japanilainen pienikokoinen riisiruokalaji, jonka muoto on lähellä leivonnaista. Siinä riisiin yhdistetään täytteeksi tai päällysteeksi kalaa, äyriäisiä, kasviksia tai kananmunaa.
 
Sushin kerrotaan syntyneen aikoinaan vahingossa, kuten niin monen muunkin nykyihmisen herkkun. Sen alkuperäinen syntykaupunki on Tokio, jota kauan sitten kutsuttiin nimeltään Edo. Yksi tapa säilöä raakaa kalaa jo 500-luvulla oli laittaa se painavan kiven alle etikalla maustetun riisin kanssa.
 
Sushia voi syödä joko paljain käsin tai japanilaisilla syömäpuikoilla. Se tapa tulee kuitenkin Kiinasta. Mutta itse puikoissa on molemmissa maissa suuriakin eroja. Jos olet kokeillut syömäpuikkoja, niin tiedät, että syöminen on aluksi hyvinkin vaikeaa. Mutta kuitenkin kannattaa muistaa, että melkein puolet maailman asukkaista käyttää niitä. Lapset syövät pienestä pitäen puikoilla niin Kiinassa, Japanissa kuin Koreassakin. Siis koko itäisessä Aasiassa!

Nami-hiiren keittiön valikoimaan sushi ei ole tullut vahingossa, vaan   niitä syömällä Sushibar –ravintoloissa ja tutkailemalla kirjoja. - Nuorin blogikaverini on innostunut nykyään  myös sushista.  Hänen ristiäisissä niitä oli kyllä jo tarjolla niille, jotka eivät halunneet tai voineet syödä voileipäkakkua. 
 
Tänään on hiirenkolossa tehtailtu makeita sushia, joista nami-hiiri on lukenut ja unelmoinut On keitetty riisiä ja suklaata, jonka valmistuttua olikin hieman vaikea keskittyä itse asiaan
 
 
Tarvitaan mm.:
  • 150 g  marsipaania 24 – 30 sushin tekemiseen – osan voi korvata myös omena-/vadelmamatoilla, sekä sokerimassalla
  • hieman tomusokeria kaulimiseen
  • sulatettua keittosuklaata  marsipaanin ’maalaamiseen’
  • jäykkä, kapea sivellin
  • kookoshiutaleita, rouhittua pähkinää tms.  koristeluun 
  • erilaisia pehmeitä makeisia (matoja, kaloja,  MarscMallows), lakritsinauhaa...riisin kanssa täytteeksi.
 
 

Varsinainen riisitäyte:
2 dl vettä
1 dl riisiä
¼ tl suolaa
2 tl sokeria (laitoin vain 1 tl)
4 dl maitoa
1 tl vanilliinia
50 g valkoista suklaata
 
Kiehauta vesi ja laita riisit, suola ja sokeri joukkoon. Anna kiehua hiljakseen kunnes vesi on miltei haihtunut ja lisää maito joukkoon. Keitä 'riisipuuro' kypsäksi miedolla lämmöllä noin 20-30 min.
 
Nosta liedeltä ja laita paloiteltu valkoinen suklaa joukkoon, sekoita sen aikaa, että suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.
 
Kauli marsipaani ohueksi, tasaiseksi pitkäksi levyksi, käytä kaulintatikkuja ja tomusokeria apuna. Leikkaa sopivia palasia ( 2 1/2 cm x 8 cm ) täytteen kanssa käärittäviksi.
 
Valmiit rullat voi ’maalata’ sulaneella keittosuklaalla.
 
Värillistä, kaulittua sokerimassaakin voi käyttää marsipaanin asemesta.

On ehkä hyvä tietää hieman Sushi -etiketistä yleensä:

-  Älä koskaan tarjoile ruokaa jollekin toiselle puikoilla. Ojenna  pienet vadit ruokailijalle tai siirrä varovasti suuria ja painavia.
 
-   Jos ruokaa otetaan yhteiseltä tarjoilulautaselta käytetään aina puikkojen paksumpaa päätä, ei siis ohuempaa päätä, joka on ollut suussa.

-  Annospalaa ei koskaan saa purra osittain ja laittaa loppua lautaselle takaisin.  Kun annospala on puikoissa, on se syötävä kokonaan.

 
-  Älä kasta sushin riisipuolta soijakastikkeessa, sillä se hajoaa ja sotkee lähitienoon - vaan kala, jotta se maustuu.
 
- Älä koskaan pyydä veistä sushin pienentämiseen.
Se tulkitaan niin, että annospalat ovat sitkeitä tai muuten huonoja.
 
 
12.07.2011 - 10:31

"Tuhannen ja yhden yön valtakuntaa“  saamme kiittää  markettien makeisosion houkutuksista. Siellä 800-luvun arabiapteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Vuosien saatossa makeiset löysivät tiensä eurooppalaisten suihin, mutta ei hillitsemään makeannälkää, vaan 'hallitsemaan’ ja edistämään terveyttä .  -  Mauri Kunnaksen lastenkirjassa"Koiramäen lapset kaupungissa" vuodelta 1982, Juho on tuonut maalaisserkkunsa, Koiramäen Killen ja Elsan, ihmettelemään kaupungin apteekkia. Asiaakin on, sillä vaarilla kolottaa hammasta . Siihen auttaa apteekin 'juotikas’. 'Rintasokeria' lapset saavat ostaa vaivanpalkakseen . Tuo rinta- tai oikeammin kandisokeri on Euroopan vanhin makeinen. Sitä on ollut saatavilla, kuten sokeriakin jo 900-luvulta lähtien. *) 

Mutta missä on aidon makeannälän sammuttamisen nautinto, kun se sammutetaan keinotekoisesti suihkauksella ? Nami-hiiri ei niin perusta makeisista. Suklaa on paremmin se hiiren makea 'juttu’ ! Sitä uppoaa eri muodoissaan. Poikkeuksen tekee vain suklaapölyä suuhun suihkauttava 'Le Whif', postaus on viime kesältä.  Nami-hiiri on kertonut antavansa uusille asioille, samoin uusille makeuksille keittiön puolellakin tilaisuuden yltää suosikkien joukkoon. ’Hello Kitty’  -kahvitölkki ei yltänyt viime viikolla ’listan hitiksi’. Tänään sitä temppua ei tehnyt myöskään ’Hello Kitty’ Candy spray duo!
 
- makeutusaineella makeutettu nestemäinen makeinen
- vettä, sitruunahappoa E330, happamuudensäätöä E331, aromi, säilöntään E202, makeutusaine E955.
- pieni suihke sisältää 12 ml mansikkaista makua

100 g  sisältäisi: energiaa 24 kcal, hiilihydraattia 5,7 g, sokeria 0 g, proteiinia 0 g, rasvaa ja -happoja 0 g, kuituja 0 g ja natriumia 0,2 g.
 
Arvostelua hiirenkolossa:  
- suloinen HK painettu vain käärepaperiin (?)
- sitruunan tapainen maku korostuu ja mm. mansikan aistii heikosti
- ei suositella suihkutettavaksi alle 3v. suuhun, mutta hiiri ei antaisi näitä edes koululaisille
+ positiivistä olisi vain se, että ei tahmaa sormia kesä kuumallakaan
- naminälkää tämä tuote ei kyllä poista
+ edukas kokeilu, vain 1€
- noin 10 cm korkea 'duo' on käytännössä pari, joita ei voi kotelostaan erottaa (?)
 
 
'Hello Kitty' on niin suloinen, niin ihana, että ainakin nami-hiiri 'antaa anteeksi' hullutukset ja kummajaiset , joita tuotemerkki on vetänyt puoleensa magneetin tavoin. Eihän niitä kaikkia tarvitse ostella, kokeilla vain .
 
 

*) Rintasokeri on ohrakeitteellä terästetty kandisokeri, josta rohdon parantavat ominaisuudet ovat peräisin. Sillä lääkittiin ennen lasten yskää. Vaikka ohra sittemmin putosi reseptistä pois, jäi nimi yleiseen käyttöön. Nimitys siirtyi ihan  tavalliselle kandisokerille, joka oikeasti on ylikylläisestä sokeriliuoksesta haihduttamalla kiteytettyjä kiderypäleitä. Niitä sai myös Suomen apteekeista 1960-luvulle asti. Ainakin muutama vuosi sitten rintasokeria sai edelleen ostaa Turun apteekkimuseosta. 
 
Entisajan apteekista löytyi siis 'lääkettä’ myös makeannälkään. Mutta monelle lääkkeelle kävi kuten rintasokerille, niistä tuli pelkkiä makeisia. Suklaata ja toffeeta lukuun ottamatta kaikki nykyiset karkit voi jäljittää apteekkiin, kiteyttää maailman ensimmäiseksi karkkihistorioitsijaksi itseään nimittävä Tim Richardson kirjassaan "Sweets - A History of Temptation".
 
Yksinkertaista ja kukkauutteilla maustettua kandisokeria seurasivat sokeriin säilötyt kasvikunnan tuotteet: sokeroidut siemenet ja pähkinät, kandeeratut hedelmät, kukat ja sukaatit eli sokeroidut sitrushedelmän kuoret, sekä erilaiset kosteammat hedelmäsäilykkeet. Keskiajalla nämä kaikki olivat apteekkitavaraa yhtä hyvin kuin arabialaisten reseptikirjojen lääkesiirapit, -hyytelöt, -pastillit ja -pillerit.
 
Meille tutut karkit syntyivät 800-luvun arabiapteekkarien laboratorioissa. Sieltä ovat lähtöisin erilaiset imeskeltävät sokerimakeiset, karkkitangot, rakeet, pastillit ja kimmoisat kumikarkit, mutta myös hedelmä-säilykkeet, siirapit ja hyytelöt.
 
Myös marsipaani, mantelinugaa ja tahmea karamelli ovat kotoisin "Tuhannen ja yhden yön valtakunnasta". Karamellia keitettiin haareminaisille, mutta ei naposteltavaksi vaan karvanpoistoon .
 
Keskiajalla sokeria pidettiin terveysruokana. Sen uskottiin lämmittävän vatsaa ja parantavan ruoansulatusta. Lääkkeissä sen ajateltiin tehostavan varsinaisten lääkeaineiden vaikutusta. Sokeri myös lisäsi rohdosten säilyvyyttä ja peitti karvasta makua, kuten aiemmin hunaja. Sokeri oli kuitenkin kätevämpää käytössä; siitä sai esimerkiksi pillerille kuoren ja arabikumia lisäämällä imeskeltävän, kurkkua parantavan (kara)mellin.
 
Sokeri oli niin tavallinen lääkkeiden ainesosa, että kun sokeriruoko 1700-luvulla sai kasvitieteellisen nimensä 'Saccharum officinarum', lääkekäyttö ilmeni siinäkin. 'Officina' nimittäin tarkoittaa apteekin takahuonetta, jossa apteekkari lääkkeensä valmisti.
 
- kirjoista ja netistä koottua tietoa - 
14.10.2010 - 22:53

"Olemme iloisia voidessamme hemmotella sinua jokapäiväisillä leipomomme tuotteilla, leivoksilla ja makeisilla, antaen sinulle syyn hymyilyyn, hyväntuuliseen nauruun! Meille on tärkeää, että olet tyytyväinen." Hassu sattuma, 'Knobel' leipomo-konditorian yksi toimipiste on postiosoitteessa CH-8853 Lachen! 'Lachen' =  nauru, 'lachen' = nauraa. Voisiko olla osuvampi?

Positiivisesti ajatellen pieni synti, joka on taivaallisen hyvä, makea ja vaaleanpunainen, ei voisi mitenkään olla suuren suuri ja negatiivinen.

Sydämin koristeltu pieni rasia oli jätetty mukavan koiran hoitajalle kahvikoneen viereen. Rasia sisälsi 20 pyöreää, suussa sulavaa suklaamakeista. Taisi olla jo 8. makeinen menossa, ilman maistelu-avustajia, kun hiiri vasta havahtui tutkimaan rasiaa lähemmin.  

Kaupallisesti on hieno oivallus tuo 'Sünde', se kiehtoo. Se tekee uteliaaksi!

10.10.2010 - 16:22

Sunnuntai on ‘pienellä’ auringolla varustettu. Rheinin rannalla, pihoilla, sekä metsissä on ihana ruska. Kaunista, mutta paljon värittömämpää, kuin Lapissa!

Sunnuntaileipuri ei pahemmin tarkastele ennakkoon kaappejaan, joten usein käy niin, että mielitekoja ei voikaan valmistaa. Jokin oleellisen tärkeä aineosa puuttuu.

Erään toisen asian yhteydessä nami-hiiri oli ostanut itselleenkin jännittävän näköisen ja raidallisen Brinkersin purkin. Pohjasta katsottuna purkki on täytetty ’hyrrämäisesti’. Se oli avaamaton. Hiiri pyrkii aina tyhjentämään edelliset purkit tai paketit pois uusien tieltä. Ei ole järkevää pitää montaa pakkausta kerralla avattuna. - Suklaapurkin etiketti lupailee, että  kannen alla on  ’’Chocolate Symphony’- suklaista cappuccino –crèmeä. Toisessa kaapissa oli ’After Eight’ tikkuja ja jääkaapissa loput eilisistä, torilta ostetuista mansikoista.

 

Sunnuntaileipurin vapaudella nami-hiiri loihti niistä 'tikkareita' itselleen. Pehmeitä suussa sulavia.  – Cappuccinon aromi maistuu, mansikkakin maistuu vielä mansikalta, vaikka hieman pirteämmälle, kuin keskikesällä, siis lievää hapokkuutta. Pieni osuus, jossa minttutikkua on mansikan sisällä maistui mukavalta ja lopuksi vielä raikasta  'After Eightiä' jälkimakuna. Sopii viileän ilman herkutteluun !

Ette ikinä kyllä arvaa, mikä määrä kaloreita on ahdettu pieneen 270g purkkiin? 

 

18.05.2010 - 12:34

Ihan tavattoman vanhasta vuonna 1924 ilmestyneestä Lauri Hendellin, Sivistyssanakirjasta saa lukea, että gourmandi = herkkusuu, herkuttelija, tulee ranskan kielen sanasta gourmand. Pari sivua aiemmin on sana gourmet merkityksineen = alkuaan viinikellarin tarjoilija; viinintuntija; herkkusuu. - Kirjassa on myös hauskaa nippelitietoa, joka on tullut arvatenkin kirjailijan mieleen, joistain historiankirjoitusten tiedoista.

Joillekin sanan gourmet sävy korostaa elitismiä (elitism) tai keikarointia (snobbery), mutta useimmille tulee mieleen keittiöissä hääräävien ammattilaisten lautaselle synnyttämät kalliit, mutta kauniit ja herkulliset annokset, taideteokset! Taide, josta puhutaan lounailla, illallisilla tai joista haaveillaan joskus omissa keittiöissä toteutettaviksi. Mutta kuten mikä tahansa taide, paraskin keittiöiden gourmet jakaa mielipiteitä, vaikka ilmassa leijuu hienostunut ja hallitsematon rakkaus hyvään ruokaan!

 

Kuvan herkku ei ole nähnyt gourmettia, eikä se ole käynyt uunissa. Vuoka oli vain sopivan pieni ja laidallinen. Pohjalle mahtuu ranskalaisia lusikkapikkuleipiä tasan viisi kappaletta.

Niiden päälle levitetään maustettua rahkaa tai värisokerin kanssa vispattua paksua kermavaahtoa ja vaikka banaanin tai mansikan siivuja kaksi vierekkäin keksiä kohden.

Päälle toinen pikkuleipäkerros ja tällä kertaa uudestaan pieni mansikkasiivu.

Astia laitetaan jääkaappiin pariksi tunniksi, jotta pikkuleivät voi helposti puolittaa ja tikuttaa rapeuden häivyttyä kylmyyteen. Kerman kuuluu välistä hieman pursuilla, mutta ei valua ! 

Herkuttelu voi alkaa. Helppoa ja makeaa vierasvaraakin. Nami-hiiren ovikello ei soinut tällä kertaa, koska keittiöstä ei levinnyt kauas kantavaa tuoksua. On tiedossa rauhallinen, herkullinen ilta! 

Maukasta ja makeaa saa siis loihdittua ihan tavallisessa aurinkoisessa keittiössäkin askeettisin elementein. Keittiötä ei hallitse koneet, vaan aurinko ja nami-hiiri! Ei ole  mikroa, ei siivuttajaa, saati jäätelökonetta. Ei löydy jätemyllyä, eikä paljon muutakaan napista painettavaa modernia vempainta; vesikin keitetään kiehuvaksi vanhanaikaisesti kattilassa. Mutta nappien ja piiloteltujen kaapeleiden sijaan, löytyy useita pieniä kattiloita, kulhoja, pieniä  tavallisia piirasvuokia, että erikoisvuokia - ja niillä syntyy  m e l k e i n  mitä vain.

"Refined and uncontrolled love of good food !"

Locations of visitors to this page

1st year 20'741 

2nd year 28'000

 Kommentti ilahduttaa!

 You can write a comment in Swedish, English or German. 

Fans on the page

MATKAILUA, HARRASTUKSIA, AJATUKSIA...
 ...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin    
-  suuri suklaaputous -     

Käytännöllinen suklaakiekko leivontaan ja perheen yhteisiin hetkiin! Suomeen tilauksia vastaanotetaan toistaiseksi täällä. 

  Elephant Parade 2011 - lisää tietoa tästä.

 

TULOSSA/NYT
originaali SLY - 4 vuotta.
Juhlakierros jatkuu!  

EMONA on MINNA T/"Makiaa Minnalta"
 
 


Vuoden 2012  1. numero on ilmestynyt ! 
 

Lehden seuraava uusi makea numero ilmestyy nyt helmikuussa 2012