Kirjoittaja
nami-hiiri ® makeita ajatuksia
Blogin nami-hiiri pitää kaikesta makeasta, erityisesti suklaasta. Suklaa ei tunnu jättävän nami-hiirtä rauhaan, ei kesällä, ei talvella. Mahdollisesti, mutta ei aivan varmasti, asia saattaa kyllä olla toisinkin päin!
Työpöytä on toisinaan niin täynnä laadukkaita, hyödyllisiä ja käytännöllisiä esineitä, ettei pöydän pintaväristä ole aavistustakaan, eikä kahvikuppikaan löydä sijaa itselleen. Suklaalle on oma, sille varattu paikkansa. Niille, joiden kanssa työskennellään ja niille toisille, joita työn kimurantit vaiheet vaativat energiaksi.
Pieni nami-hiiri ei ole ylpeä, eikä ylimielinen. "Hän on hieman vanha, mutta ihan ok."
"Nyt on juuri se oikea hetki muurahaisten lentää kuuhun ja tehdä siellä sellainen taika, että namusia lentää suuhun." K.Kunnas
HUOMIOI !
Kuvat ovat nami-hiiri © , joko ihan ikiomia tai luvalla lainattuja!
Ole kiltti, ÄLÄKÄ kopioi luvatta.
|
19.02.2012 - 16:00
Nami-hiiri käväisi aiemmin 'Mansikkamäellä' ja on edelleen pökerryksissä nimipäiväsankarin uskomattomista taidoista. Siellä kakkua päällysti 'nahkatakin selkämys'. Aito vai ei ? Se olisi pitänyt puraisemalla ratkaista. - Hiirenkolossa ei itketä, vaikkei vielä synnykään aidon oloisia mansikoita, vaan on käytettävä niitä ihan oikeita. Ei itketä sitäkään, ettei hiiri voinut osallistua Leivontafoorumin helmikuun punaiseen leipomushaasteeseen. Hiiri on näet ’jäävi’ osallistumaan tähän kisailuun. Mutta huomaattehan, että mieli olisi tehnyt ja tosi kovasti.
Kahdeksaa eilen leivottua laskiaispullaa ei hiiri ole ehtinyt vielä syödä. Iso ihme, ehkä jonkun lukijan mielestä ! Osa on pakkasessa odottelemassa käyttöään.
Joukon pienimmästä tuli nyt raikasta, aidosti punaista herkkua ilman kermavaahtoa ja mantelimassaa. Pullan nami-hiiri leikkasi kolmeen osaan horisontaalisesti.
Kahdelle siivulle viinirypälemoussea ja mansikoiden siivuja. Toinen siivu sai lisäksi lakin päähänsä. Niitähän oli kokonaisesta pullasta mahdollista siivuttaa vain yksi . – Pullansiivu on yleensäkin tosi kätevä nopean leivoksen pohja. - Kuvan lautanen on sen verran syvä, että voisi laittaa kostukkeeksi ohutta mansikkakastiketta, toki lämmintä maitoakin Laskiaisen henkeen.
Tomusokeria varovasti lautaselle. Ne on siinä!

10.07.2011 - 19:55
Aamu oli tyyni. Päivästä tuli aurinkoisen kesäinen, sekä kuurottain sateinen ja hiostava.
Pullaa ei tehnyt mieli leipoa, vaikka pullahammasta kolotti ihan hirmuisesti. Se alkoi aamulla, kun nami-hiiri lueskeli saamiaan kommentteja .
Aikoinaan se oli välipala koulun jälkeen, sunnuntaisin makea jälkiruoka. Se oli ’Pullamössö’, joka on arkikielen ilmaisu, tarkoittaen kahvin tai maidon sekaan pienennettyä tavallista pitkopullaa. - Valmistus on tosi helppo. Pullasiivuja pienitään isoon kahvikuppiin tai mukiin, lisätään sokeria ja kaadetaan kuuma kahvia päälle, sekä maitoa. Nestettä tähän herkkuun tulee laittaa kaikkiaan vain sen verran, että pullapalat peittyvät juuri ja juuri. Sekoitetaan varovasti tasaiseksi. – Alle kouluikäisten ’pullamössöstä eli pullahutusta’ otettiin siivuista reunat aina pois.
Nami-hiiren lähialueilla vanhemmat ihmiset muistavat myös lapsuudestaan 'Pullamössön' oikein hyvin!
Oi, ja se maku ! Se on säilynyt, vaikka pulla, kahvi, maito ja kuppikin ovat ihan erilaiset, kuin lapsuudenkodissa. Osa makua saattaa olla 'muistikuvista' tallennettua .
MUTTA sanaa 'pullamössösukupolvi' sen sijaan on 1980-luvulta lähtien käytetty kuvaamaan nykynuorisoa. Se tarkoittaa sellaista nuorta sukupolvea, joka on saanut elämässään kaiken helposti eteensä ilman suurempia ponnisteluja verrattuna aikaisempiin sukupolviin.
12.06.2011 - 15:14

Aamun auringossa oli tarkoitus kuvailla 'taivaan taidetta', mutta häntiään heilutteleva kolmikko oli aika hellyttävä näky. Koira juoksenteli pallonsa perässä.

Muutamaa tuntia myöhemmin eksyttiin 'sunnuntaikauppaan' ja ostettiin nami-hiirelle kahviin maitoa. 'American Dreams' rinkulat houkuttelivat. - Hauskan näköisiä, mutta tosi äkkimakeita. Sokerikuorrutteen alle oli näet tuikattu rinkulapullan koko matkalle hilloa hillotunneliksi. Idea sinällään kiva, mutta liika on aina liika eli kuorrute tai hillo pois !
'Hyviä uimarenkaita' tuumivat nallet. Nallet on paistettu aiemmin mantelisen kahvikakun taikinan lopusta pikku-muoteissa.

16.02.2011 - 22:57
Saksankielisillä alueilla syödään perinteisesti Uutena Vuotena sekä loma- että karnevaaliaikaan (=Mardi Gras) Berliinin munkkeja. Ne ovat sokerissa kieriskelleitä tai saanet koristeekseen tomusokeria. Vaalean punainen sokerikuorrutus on hyvin harvinainen.
Tyypillinen saksalainen kepponen liittyy kotitekoisiin herkullisiin munkkeihin. Siitä ei tietenkään hiiskuta etukäteen, eihän siitä silloin syntyisi mitään hauskaa . Hieman määrästä riippuen yksi tai pari munkkia täytetään hillon asemasta si-na-pil-la ! Sellaista munkkia nami-hiiri ei ole haukannut, eikä haluaisi kohdalleen, vaikka huumorintajua kyllä riittäisi moiseen jekkuun.


Normaalisti eurooppalaisen Berliinin munkin sisältä löytyy vadelmahyytelöä, hyvin usein vaniljakreemiä, toisinaan kirsikka- tai aprikoosihyytelöä. Omenahillolle on muuta käyttöä.
Berliinin munkki, 8 kappaletta:
250 g jauhoja
20 g hiivaa
50 g sokeria
1 dl hieman lämmintä maitoa
20 g pehmeää voita
1 ripaus suolaa
2 kananmunan keltuaista
friteeraukseen maapähkinäöljyä
200 g vadelmahyytelöä
sirote- tai tomusokeria
Huomasin Kinuskikissan tehneen ystävilleen sydänmunkkeja. Herkullisia! Siitä sain tällä kertaa idean kirjoittaa muutaman sanan näistä herkuista, joita nautitaan täällä ‘muu maa mustikka’ alueella. Berliini munkki on tunnettu monessa maassa carne vale -ajan leipomuksena. Siitä käytetään hieman muunneltuja nimityksiä. Ulkoisesti ne tunnistaa miltei poikkeuksetta ja saksalaiset tekevät onneksi vain sitä keppos-munkkia.
Nami-hiiri jää miettimään, josko edes kerran kokeilisi yllättää, vaikka nuo maisteluavustajansa !
08.11.2010 - 17:11
Ranskalaiset ovat omineet historian saatossa itselleen voisarvet eli croissantit. Ne kuuluvat eurooppalaisen elämän aamuihin ja pieneen, kiireiseen nälkään iltapäivisin. Miten se on tapahtunut? Ei löytynyt seikkaperäistä vahvistetta. Ensimmäisen croissantin kuitenkin väitetään oikeasti syntyneen Budapestissä vuonna 1686.
Nami-hiiri ei sille voi mitään, että tekee pullaa kuitenkin enemmän mieli, kuin lehtevää voisarvea, jonka sisustan kuuluisi olla hieman sitkas 'venyvä'. Pullasarvi ei leijaile syöjänsä ympärille, kuten 'sisarensa' voisarvi. Eikä se tee myöskään ikäviä rasvapilkkuja vaatteisiin.
Ilmassa on pientä kaappien tyhjentelyä, koska koira taas odottaa jo hiirtä seurakseen! Siispä pullaa! Tein sarvia hieman löysästä pullataikinasta.
Pullaiselle sarvelle normaali resepti
25 gr hiivaa
125 gr voita
2 dl maitoa
ripaus suolaa
1 dl sokeria
4 kanamunan keltuaista
8 dl vehnäjauhoja
(täytteeksi hieman hilloa)
tai rusinoiden asemesta kuivattuja karpaloita, kuten hiiren sarvissa. Taikinaan niitä en tällä kertaa sekoittanut, mutta ripottelin rullausvaiheessa. Järkevää olisi hieman saksia niitä, koska ovat aika suuria.
Tuota reseptiä hiiri mitoitteli uudelleen, itselleen sopivaksi. Karpalo on mukava vaihtelu rusinapullassa tai muffinssissa. Nami-hiiri suosittelee !
|

1st year 20'741
2nd year 28'000
Kommentti ilahduttaa!
You can write a comment in Swedish, English or German.
Fans on the page
MATKAILUA, HARRASTUKSIA, AJATUKSIA...
...ja tarpeellisia tuotteita suurempiin keittiöihin
- suuri suklaaputous -

Käytännöllinen suklaakiekko leivontaan ja perheen yhteisiin hetkiin! Suomeen tilauksia vastaanotetaan toistaiseksi täällä.
Elephant Parade 2011 - lisää tietoa tästä.
TULOSSA/NYT
originaali SLY - 4 vuotta.
Juhlakierros jatkuu!

EMONA on MINNA T/"Makiaa Minnalta"
Vuoden 2012 1. numero on ilmestynyt !

Lehden seuraava uusi makea numero ilmestyy nyt helmikuussa 2012
|