Sen vielä jotenkin sulattaa, että ruusun terälehti hypähtää leivokselle, sokerisen kastepisaran kera, kuten aivan ihastuttavassa, perinteitä vaalivassa, vanhassa konditoria-kahvilassa, Péclardissa, Zürichissä, jossa selvästikin oli panostettu leivosten taiteelliseen ulkonäköön. Leivoksista saa ruusunlehdet pois halutessaan - ja minä haluan tai ainakin luulen niin toistaiseksi. Mutta jos tarjottavaan annokseen on jo keittiössä hämmennetty ruusuöljyä, ruusumajoneesia tai ruususuolaa, niin siellä se on ja pysyy.

Tuo alku on kieltämättä hieman ristiriidassa sen asian kanssa, että kokeilen hyvin mielelläni uutuuksia, antaen niille mahdollisuuden liittyä suosikkilistalleni. Jo vuosia sitten, ehkä 1990 olin Juhannusviikolla lukenut Me Naiset -lehdestä juustokakun reseptiä. Kakku oli koristeltu elävillä orvokeilla. Stockmann Herkku oli mainittu kukkien ostopaikaksi, ja sieltähän niitä kakkuihin soveltuvia pieniä kukkia löytyi. Kakku syntyi helposti ja koristelu tapahtui hymysuin. Mitä mahtaisivat tuumia vieraat kakun kukkasista? Kakusta ei jäänyt murustakaan jäljelle ja orvokkejakin vain parille leivoslautaselle, kakkuhaarukan seuraksi sievästi aseteltuina, ikäänkuin anteeksi pyydellen!

Se oli toukokuussa, kun istuin kutsuttuna arvostetussa gourmet-ravintola Stuckissä, Baselissa. Ravintola koostui hienon Villan muutamasta erillisestä huoneesta, sekä puutarhasta. Ja vaikka niissä oli toisistaan poikkeavat sisustukset ja värisävyt, ne olivat tyylikäs, aistikas ja erityisen viihtyisä kokonaisuus. Ei liian koristeellista, eikä liian vaatimatonta. Sveitsiläinen sanoisi: "Excellent!" Naapuripöytiin salaa silmäillen annokset näyttivät upeilta taideteoksilta.  Tulossa olisi herkkujen kavalkaadi. - Oli tarjolla mm. kalaa ja ruusulla maustettua couscousta. Tässä vaiheessa jo oli pakko vilkaista jälkiruokalistaa, ja sielläkin sattui silmiini ensimmäisenä mansikka-ruusu-sorbetti, mutta seuraava pelasti tilanteen, suklaatakin löytyi ja ihan ilman ruusua. Siispä kalaa ja ruusua......

Ruusulla maustettu couscous:

100 g couscousta

100 ml vettä

suolaa, pippuria myllystä

1 rl ruusunkukkavettä (elintarv.)

1 rl punajuuren lientä

1 rl mietoa oliviöljyä

Kala oli maukasta, vähärasvaista ja hellästi paistettua. - Kalan nimelle en myöhemminkään löytänyt oikein suomalaista vastinetta. Ranskaksi se oli Rouget Barbet, joka on noin 30 cm pituinen ja 500g painoinen arvostettu ruokakala Euroopassa. Se uiskentelee parvissa mm. Välimeressä. -  Alkuun oli jo tarjoiltu ties kuinka ja monta pientä maukasta 'taideteosta' ja loppua kohden, vain parani. Siitä huolimatta, että ruusuinen kokemus oli yllättänyt minut positiivisesti, kruunasin illallisen suklaalla ja saframi sorbetilla. - Vaikka oli toukokuun loppu, niin ulkona satoi hetken luumunkiven kokoisia rakeita. -  Muistoksi tuosta ihanasta ja nautinnollisesta illallisesta, hankin itselleni yhden Tanja Granditsin keittokirjoista kokoelmiini. Sen, josta löytyivät  nämä nauttimani uudet tuttavuudet ja niitä, joita en maistanut, mutta salaa olin silmäillyt. 

Sorbetti:

300 g kypsiä mansikoita

300 ml ruususiirappia

puolikkaan sitruunan mehu

60 g ruusuvettä (elintarv.)

Aineosat sekoitetaan ja jäädytetään.

Ruusuinen Lassi:

180 g luonnonjogurttia

100 g mansikoita

100 ml ruusuvettä (elintarvike)

3 rl ruususiirappia

Aineosat sekoitetaan ja kaadetaan pieniin laseihin.

Mikkelissä, Tertin kartanossa, tehdään ruusunterälehdistä ihanaa hyytelöä . Ranskalaiset päällystävät sokerilla kuivatun ruusun , samoin orvokin  terälehtiä ja nauttivat niitä makeisina tai käyttävät herkkujen somisteina.

Ruusulla on hyvin pitkä yhteinen historia syötävän ruuan kanssa. Siitä on kirjoitettu jo 900-luvulla Persiassa. Ja 1300-luvulla  ruusu oli tärkeä kalan ja riistaruuan mauste. Kuninkaallisille, se on ollut tuttu mauste vuosisadat. 

Tänään  en aikonut kirjoittaa riviäkään. Asetellessani ruusuja 'pussiin', tuli mieleeni vanha Hellaksen 'Ruususuklaa'. Pussi on Tapio Wirkkalan suunnittelema posliininen kukkamaljakko. Sain sen kerran Kummitädiltäni ja siitä lähtien siinä on ollut aina ruusuja, yksi useimmiten.  Ruususuklaa, se on kadonnut markkinoilta jo aikaa sitten. Miksi kaikki hyvät asiat katoavat? Sen cremetäyte-kääreessä oli keltainen ruusu ja se oli ehdoton suosikkini. Mansikkatäytteessä oli punainen. Sarjan krokantti-levyn sininen ruusu, oli siihen aikaan aivan outo ruusun väri. Ruususuklaata ei enää ole, vain muistot makunautinnoista. Sininen ruusu on ilmestynyt kukkakauppoihin!

Ruusulla on ihana tuoksu, joka lajikkeella omansa. Parfyymiteollisuus hyödyntää niitä kukkaistuoksuihinsa. Kaupoista löytyy lisäksi ruusukylpyä, ruusuvettä, sekä tuoksuvaa hyllypaperia, että kirjoja! Viime mainittu on kirjahyllyssäni. Vuonna 1988 ilmestyneen Sheila Pickles'in "Love" kirjan saksan kielinen käännös vuodelta 1997 "Über die Liebe". Kirja on täynnä ihania kuvia ja tarinoita - ja se tuoksuu edelleenkin aidolle ruusulle! Vuosia sitten sai Serlaakin ruusuntuoksuisena. Ruusuntuoksuista tekstiä kirjoittava mustekynäni on aikaa sitten kirjoitettu loppuun. Nykyään vienon tuoksun voi aistia pahtoleivältään, jos siihen on levittänyt ruusumarmelaatia. Siitä, eikä ruusumehusta tule koskaan suosikkiani. Pienen myönnytyksen saa tumma, Spünglin tryffelipallo, jonka sisältä leviää kielelle aivan siedettävän makuinen ruusu-ganache.

Taiteessa ruusu on evergreen. Samoin kakkujen ja leivonnaisten kauniit ruusukoristeet, jotka ovat tehty suklaasta, kermasta, manteli- tai sokerimassasta.

Vasemmalla on Eben tekemä taideteos 'Peace ruusu' sokerimassasta.

Ruusutarhoissa se tunnetaan myös nimillä 'Tea Rose' ja 'Gloria  Dei'. Kukan halkaisija on 15cm, tuoksu kevyt, lajike on talven kestävä. Lajikkeen on kehittänyt ranskalainen Francis Meilland vuonna 1935. - Eliel Saarisen sunnittelemalle (1904) Helsingin Rautatieasemalle suunnitteli 'Lyhdynkantajat' kuvanveistäjä, Emil Wikström. Ne vartioivat monet vuosikymmenet pääsisäänkäynnin molemmin puolin olevia 'Peace'-ruusupenkkejä.   

Keskellä on Eben kermaruusuja tyllaa käyttäen.

Oikealla on brasilialaisen, Sveitsissä työskentelevän, sokerileipuri Fabricio Cordeiron näkemys täytekakun ruususta.