En missään mielessä koe matkustavani ulkomaille, kun piipahdan Suomessa. Se on ikuinen kotimaa. Kotikaupungin muutokset havaitsee, ehkä paremmin ja selkeämmin, kun käy harvemmin. Mutta se ihana tunne astella tuttuja katuja ei katoa minnekkään Euroopan vilinään, joka on oikeasti osa arkipäivääni. Suomi kansainvälistyy, Helsinki etunenässä. Riemastun aina, kun näen suomalaisia tuotteita, suomalaista osaamista, käden taitoa - tai niin kauan, kuin tuotanto on pienimuotoista ja pysyttelee rajojemme sisäpuolella.

Viime käyntini jälkeen oli keskustaan tupsahtanut suklaata myyviä ulkomaisia konsepteja. Kilpailu on aina tervettä, mutta silläkin on rajansa, sillä vaikka suomalainen maku ehkä EU:n tai muiden ilmiöiden mukana tai seurauksena muuttuu, niin suurin osa pysyy entisellään kokeilujen jälkeen.

Vaikka suklaata on Rovaniemeltä, Helsingin kautta Timbuktuun ja takaisin, ei kaikesta pidetä. On tähdenlentoja, syntyy evergreenejä.....trendien lailla mautkin muuttuvat. Uusi puoti on aina kohtaamisen arvoinen, mutta joukossa on vain harvoja helmiä! Kluuvikadulla, sattumoisin niitä on nyt kaksi, ihana jalokivinenTillander ja suklainen Chjoko. Viime mainittu, miltei suuren Fazerin kainalossa on ihan uusi, pieni suklaapuoti, jonne astutaan pari askelmaa ylös kadulta - ja varotaan hupsua kynnystä! Puoti on tuskin enempää kuin 15 m2, mutta sitä vertaa tunnelmallisempi, sisääntulijan katse kohtaa tyylikkään, tumman ruskean takaseinän. Se hallitsee, muttei dominoi niin paljon, etteikö katse kääntyisi vaivatta ihanuuksiin. Kaksi sievää myyjätärtä oli puuhissaan, mutta aivan oikea-oppisesti tervehtivät iloisesti kadulta sisään lämpimissä vaatteissaan kömpijää ja lopettivat oitis kaiken muun keskittyäkseen mahdolliseen asiakkaaseen. Eihän koskaan voi tietää, kuka on  'hyvä asiakas'. Se, tuleeko asiakkaasta 'vaki-kundi' on sitten myyjistä ja tuotteista kiinni, ja juuri tässä järjestyksessä! 

Kuvani ovat amatöörimäisiä, eivätkä tee oikeutta somalle Chjoko-suklaapuodille. Jotain tuli ostettua nytkin, kuten aikoinaan Mika Gröndahlin ensimmäisestä, vielä pienemmästä liikkeestä Korkeavuorenkadulla vuonna 1998. Liike poistui aika pian, mutta hiljaisesti ilman hälyjä. Mika Gröndahl oli muutaman askeleen edellä silloin vallinneista suklaamarkkinoista. Ajatus koettiin 'oudoksi', vaikka laatu mainittiin ylittävän Helsingin tarjonnan. Pienessä yrityksessä menestys henkilöityy vahvasti perustajaansa, omistajaansa, eikä käytännössä ole mahdollista jakaa tuota menestystä edes parhaan ystävän tai ammattitoverin kanssa, vaikka näin kuvitellaan ja vaikka pakolliset käytännön asiat hoituisivatkin kitkattomasti. Onko se jokin kirjoittamaton sääntö, en tiedä, mutta niin vain on - ja sen tiedän kokemuksesta. Mutta lisäisin siihen nyt, kun tiedän Mikan viettäneen syntymäpäivää pari päivää ennen minua, että näin Aquariuksille usein käy. He ovat toimissaan aikaansa edellä ja on sitten itsestä kiinni se menestys. Pitää olla sinnikäs ja odottaa. Toimeton Mika G. ei ole suinkaan ollut, vaan työskennellyt ja ideoinut monet vuodet omassa yrityksessään Liisankadulla, kuten edelleenkin. Ympäri Helsinkiä löytyy kahviloista ja juhlista hänen maukkaita, taidolla tehtyjä kakkuja. Piti vain löytää se oikea paikka, oikea ajankohta pienelle erikoispuodille ydinkeskustaan. Se oli mielenkiintoisa haaste ja aikaa  kului peräti kaksi vuotta, enenkuin kauppapaikka löytyi. Sen kertoivat kaupan iloiset myyjättäret. Uskon, että se etsiskely kannatti! 

Rasiasta löytyy makuina omavalintaisesti mm. Trinidad-suklaa, ruusukonvehti, konjakki, mustikka-kardemumma, kookos, passion-rusina, vadelma-laventeli, lime-basilika, kirsikka...Oikealla vaatimattoman tyylikäs rasia avaamattomana, sekä trendikkäät kaverukset, valkoinen ja tumma levy punaisilla marjoilla. Nuo pienet minilevyt asustavat niille varatussa kassalaatikon lokerossa ja jaellaan asiakkaille vaihtorahan viereen. Asiakastyytyväisyys on tärkeää!

Pieneen puotiin astui sisään nuorehko herrasmies, selvästikin pakkasta pakoon, ilman päähinettä, tietämättä ihan oikeasti minne tuli. Mutta aikansa silmäiltyään tuotteita tarkan näköisenä, hän esitti kysymyksiä, eikä jäänyt nuoren, sievän myyjättären vastauksia vaille. Kuuntelin hetken ja mietin itsekseni, olivatkohan nuoren miehen toiveet nykyisin myynnillisesti kannattavia. Hän etsi vanhaa, iso-isän aikaista herkkua, riisisuklaata. Usein asiakkaat 'keksivät' kysellä juuri niitä tuotteita, joita ei ole tai ei ole 'olemassakaan'. Mutta se oli minulle selvää, että  varmasti Mika G:ltä toteutus onnistuisi. Lähdin takaisin pakkaseen omien ostosteni kanssa, joten en tiedä ostiko nuorimies mitään vai tyhjensikö pienen puodin vitriinit myyjättären sinisiä silmiä katsellessa, kuten laulussa 'Isoisän vanha olkihattu'.

Erityisesti jäi askarruttamaan vasemmalla oleva Tyrni-mansikkakakku. Makea syy palata Helsinkiin !

Pienessä Chjokossa ei ollut 'myytit tai noituus' aistittavissa, kuten Joanne Harrisin kirjassa ja kirjaan pohjautuvassa elokuvassa "Pieni Suklaapuoti", jossa kirjan Vianne Rocherin puodista tuli menestys vanhoillisessa, ranskalaisessa kylässä. Käsintehdyt makeiset, toisinaan höyryävä suklaajuoma saivat kyläläiset, yksi toisensa jälkeen purkamaan sydäntään ja nauttimaan 'kiellettyä' suklaata....

Suklainen tunnelma oli kuitenkin Chjokossa läsnä,  ja se on makean hyvä merkki menestykseen! Huomioin positiivisesti, ettei pieneen puotiin oltu sullottu pöytää, eikä tuoleja. Kahviloita Helsingin ytimessä on jo aivan liikaa.

Onnea ja menestystä !

Terveisin

Elämänilo katoaa hetkittäin jos jostakin syystä. Näin kävi lakimies John Clarkille (Richard Gere) vuonna 2004 valmistuneessa elokuvassa, jonka ohjasi englantilainen Peter Chelson (mm. Punaiset tomaatit, Hannah Montana). Elokuvan Clark innostui uudesta harrastuksesta, kun kotimatkalla junan ikkunasta näki Jennifer Lopezin tuijottelevan tanssistudion ikkunasta Chicagon iltaan. Clark ei kerro rytmitanssistaan vaimolle (Susan Sarandon), joten tämä alkaa epäillä miestä uskottomuudesta. Sivuosien tyypit varastavat shown. Elokuvalla on oikein onnellinen loppu. Niistä minä pidän. Elokuvat ovat tietenkin kaupallisia, mutta hyvää tuulta tämä  filmi ainakin levittää. Katselen sen aina silloin tällöin uudelleen. Osaan varmaan vuorosanatkin jo ulkoa.  - Moni kakkublogilainen tanssahtelee ja steppailee hellan ja työpöydän väliä ihan huomaamattaan. Itse tanssin mielelläni pölynimuri-tangoa.

Syyskuussa oli Pariisin Salon du Chocolat tapahtuman teemana 'Haute couture'. Samalla maailman suklaayrittäjät esittelivät alan trendejä 14.000 neliömetrin alueella. Nyt on muodikasta lisäillä suklaaseen vihreää teetä, antioksidanteja ja omega 3:a. Onko ne enää suklaata? Eihän nyt vain kaloreita viedä  seuraavaksi? - Ja mitä ihmettä ovat ajatelleet Havardin yliopiston arvostettu professori David Edwars ja Le Laboratorie-yritys, jotka ovat yhdessä kehittäneet sormen kokoisen tuubin, josta henkäistään suklaan makua? Ilon pilaajat sanon minä! Mitä ihmeen iloa ja nautintoa on nuuhkia suklaata, jos sitä ei saa haukata tai taittaa pala palalta suuhunsa, jossa se sulaa, tuoden aidon suklaisen makunautinnon ! 

Pariisin, Salon du Chocolat-tapahtuman muotinäytöksessa kuuli kysyttävän: "Onko tuo todella suklaata?", kun kimalteleva, koristeltu, laajahelmainen tanssiaispuku keinahteli lavalla mallin yllä. Suklaan ruskean 'La Traviata' -oopperan innoittaman puvun yläosa oli kauttaaltaan koristeltu suklaalla ja koko helmaa peitti ohuet suklaapaneelit. Tämä oli Salon du Chocolat- kilpailukutsun saaneen suomalaisen, muotisuunnittelija Jasmin Santasen näkemys suklaisesta 'mekosta'. Apuna hänellä oli Michelin tähdillä palkitun ranskalaisen ravintola Tailleventin konditori, Armand Vodounoun. - 'Haute couturessa' ja 'haute cuisinessa' on paljon yhteistä. Elementtien käsittely on vaativaa ja molemmissa pohja ja traditiot pitää hallita. Jasmin Santasen luomuksesta voisi vielä sanoa sen, että se oli suklaan käytössä yksi tilaisuuden kunnianhimoisimmista. Mutta silti tästä suuresta iltapuvusta olisi voinut syödä vain miehustan, sillä helmaa peittäneet suklaapaneelit olivat liimailtu kiinni pohjana olleeseen vaaterunkoon.

Samaan aikaan syyskuussa pyöri Kakkukimaran blogissa 'Suklaakakkua syksyn hämäryyteen'-kilpailu. Varovaisesti oli kaavailtu 20-30 kakun osallistumista. Lopputulos oli huimat 81 kaunista, enemmän tai vähemmän suklaista kakkua. Niitä katseli ja ihmetteli 6 henkinen kansainvälinen raati kilpailun päätyttyä. Kekseliäisyyttä, viitseliäisyyttä, taitoa ja rohkeutta oli tekijät käyttäneet reseptiensä lisäksi. Moni oli selvästikin kilpailuun panostanut, joku ehkä hieman liikaakin, mutta positiivisesti. Se oli enemmän kuin iloinen asia. Kaikki kakut ansaitsevat kiitosta ja huomiota. Tästä johtuen päätettiin myös palkintojen määrää kohottaa ja niitä jaettiin muistaakseni lähes 30 kappaletta. Kirjoitan vielä myöhemmin lisää muutamista kakuista.

Kilpailun voittoisan kakun oli suunnitellut ja valmistanut Mansikkamäen Ebe. Ideointi oli hieno ja toteutus taidokas. Siihen ei oltu tarvittu minkäänlaisia 'micheliinin tähtiä', eikä liioin ranskalaista apuvoimaa. Kaunis ja hurmaava, veden kielelle tuova  Barbie-kakku oli syntynyt tekijänsä iki-omassa keittiössä. Värien valinta oli myös erittäin onnistunut ja sitä kehuttiin. Osa tuomaristoa huomioi myös sen positiivisena tekijänä, että kakkua ei oltu kauttaaltaan katettu marsipaanilla tai sokerikuorrutteella.  Ei siis ihme, että arvostelijat haukkoivat henkeään sen nähdessään. Tämän 'tanssiaispuku-kakun' olisi voinut hyvinkin asettaa näytille Salon du Chocolat tapahtumaan. Ja mikä ihaninta, tätä kakkua olisi voinut nauttia monta kakkupalaa. Siinä olisi ollut enemmän syömistä, kuin Santasen tanssiaispuvun miehustassa. 

 "Saanko luvan ?", näin kysyi myös Anna Leonowens (Deporah Kerr ja Yul Brynner) vuonna 1956 tehdyssä elokuvassa "The King and I", joka pohjautui Margaret Landonin kirjaan. Ja samoin filmin uudemmassa versiossa "Anna and the King" 1999, Siamin Kuningas (Yun-Fat Chow) vaihteeksi Annalta (Jodie Foster).

Mansikkamäen Eben ihaniin kakkuihin ja pipareihin voi tutustua täällä.

Kakkukimara ottaa tilauksia vastaan sveitsiläisistä suklaakiekoista täällä. Hänen sivuillaan voi tutustua muihinkin jo kevään ja kesän aikana toteutettuihin  kakkuihin,  sekä leivonnaisiin, joihin on käytetty suklaakiekon pyöräytyksiä. 

Musiikissa italialainen termi da capo tarkoitaa 'alusta uudelleen'. Sen löytää usein oopperoiden aarioista.

Tämän päivän lööppeihin tämä ihana suklaa on päässyt humalluttavan vaikutuksensa ansiosta. Autoa ei saa ajaa humalassa, ei tietenkään. Töihinkään ei pidä mennä alkoholin vaikutuksen alaisena. Fazerin suklaapatukkako minustakin on tehnyt 'kaappijuopon' tietämättäni ? Itse varsinaiset alkoholijuomat eivät ole vielä tähän pystyneet. Da-Capo suussa olen kyllä ajellut. Pitäisikö rangaistukseksi repiä ajokortti ? Kortillahan autoa ei kyllä ajeta, mutta se taskussa on oikeutettu siihen.

Säilytän suklaata suuressa kaapissa, jonka ovi avautuu vain avainta kierrettäessä. Ne humalluttavat pullot, jotka ovat samaisen kaapin alemmilla hyllyillä ovat olleet siellä vuosia, joku varmaan kymmenenkin. En ihmettelisi lainkaan, vaikka olisivat homeessa. Mutta suklaa, useimmiten joukossa myös Da-Capo, viivähtää vain hetken ylimmällä hyllyllä. Ihan aina eivät edes ehdi kaappiin asti.

On olemassa DaCapo-pikkutuolikin. Sen on suunnitellut arkkitehti-designer, Yrjö Wiherheimo, vuonna 2008. Se ei ole minun makuuni. Siinä en haluaisi istua, kun nautin Fazerin Da-Capoa. Mutta hyvin mieluusti, da capo aaria, jostain oopperasta saa soida taustalla ! Mikä hieno termi 'alusta uudelleen' !

26.10.09  Tämän hämärtyneen maanantain ehdoton yllätysuutinen: "Eben tummat tuulihatut on bongattu Mansikkamäellä Fazerin Da-Capon kanssa."

Näin voisi todellakin sanoa. Edessäni on kymmenen erilaista suklaalevyä, jotka odottavat maistamistani. Ne hankin eilen matkalla Zürichin Laduréen avajaisiin. Sillä hetkellä liike oli täynnä japanilaisia turisteja. Laskin heitä olevan tusinan verran. Se kuvaa kauniin uuden liikkeen kokoa. Kun liike on pieni ja täynnä herkkuja, siellä on aina joku kadulta poikennut asiakas. Kassakone kilkattaa tasaiseen tahtiin - ja sehän on kaupankäynnin perimmäinen tarkoitus. Harvoin tällaisesta makeasta liikkeestä lähdetään ilman ostoksia. Vuoden paras sesonki on myös alkamassa. Minä ostin  vain 'kissankielet'. Uskokaa tai älkää, mutta ne eivät ole suklaisia perinteiseen tapaan, vaan ohuita pikkuleipiä.  Ihan samanlaisia muodoltaan, kuin Fazerin tummat tai saksalaisten maitosuklaiset kissankielet. Pikkuleivät ovat toisesta päästä kuorrutettu vielä pastellivärein. Ainoa poikkeus on tumma ruskea. 

 Ajattelin kirjoittaa noista kissankieli-pikkuleivistä, mutta ei niissä mitään ihmeenpää kirjoitettavaa ole. Itse Laduréelle annoin jo monta ylistävää riviä aiemmassa 'novellissani'. Maku on erittäin hyvä, sopivan makea, sekä koossa pysyvän rapea, toisin kuin ihanat ja ohuet Mercier vadelma pikkuleivät. Ja rasia, vaalean sininen mustalla kissakuvalla varustettuna. Kaunis vaalean sininen väri taisi muuten jäädä kameraan ! Ihan sievä lahjarasiaksi, jota en itse piilottaisi  lahjapaperiin. Hintakin pyörii siinä haarukassa, että lahjana tai pienenä tuliaisena se toimisi. Niiden maistamisesta tuli käteeni se tuttu reaktio, joka loppui vasta kun rasia oli tyhjä. Ilman suurenpaa moitetta, olisi 'kielien' koon olettanut olevan tasalaatuisemman. Muutamat olivat jopa tuplasti isompia - tismalleen kahta saman kokoista ei rasiassa ollut. Mikä mahtaa olla selitys? Kaikki heidän Macaronsit ovat kuitenkin millilleen saman kokoisia.

Lisään tähän kommenttejani levyä paremmin tutkittuani. Mutta sen voin jo todeta, että yli 80% tummiin levyihin en saa millään makuhermojani ihastumaan. Väittävät suklaan olevan kitkerää - ja paksujen levyjen jopa rakeista. Kohtuus kaikessa olisi tässäkin kai parasta. Kaakaopitoisuuden määrää kohotettaessa, laatu harvoin kohoaa. Trendit yrittävät muuttaa markkinoita tälläkin sektorilla. Toisinaan onnistuvat hetkellisesti....

Aloitin kuvan keskellä olevasta sienisuklaasta. Se askarrutti eniten.  Sieniä suklaassa, sitä ei tahtonut Tanjakaan Ahonlaidalla uskoa, kun oli saanut pikkuisena palkintona sienisuklaalevyn. En vielä tiedä onko hän uskaltanut sitä edes maistaa - minä olen. ( On maistanut, mutta tummasta suklaasta hän ei pidä yleensäkään. )

- Tryffeleissä, siis niissä sienissä, on herkullinen maku. Sitä ei kerran maistettuaan unohda, ei unohda myöskään makumuistimme. Tryffeli on maailman kallein sieni. Runsaan kilon painoinen valkoinen tryffeli maksoi joku vuosi sitten, Toscanan hyväntekeväisyyshuutokaupassa 39.000 euroa. Valkoinen tryffeli on mustaa kalliimpi ja mustakin on 'kultaa purkissa'. Tämä arvokas sieni kasvaa täysin maan alla ja niiden löytämiseen aiemmin käytettiin pitkä kärsäisiä 'tryffelisikoja', mutta nykyään niitä etsivät koulutetut tryffelikoirat. Olen tavannut herkkukaupoista tryffeliä kolmessa muodossa: kokonaisia tryffeleitä pienessä lasipurkissa, tryffelimehua ja tryffeliöljyä. Tryffeli on luxusta - ja pitää sitäkin kaiketi olla. Mausteena tryffelisieni on aromirikas, joten sitä tulee käyttää todella säästeliäästi. Maku on parhaimmillaan yksinkertaisten, rasvaa sisältävien raaka-aineiden kanssa. Kanamunat ja tryffeli saavat toistensa parhaat puolet esiin -  kahden munan munakkaaseen tarvitaan mausteeksi vain pari mantelilastun kokoista siivua tryffelistä. Kermainen pasta, jonka päälle höylätään tryffelihöylällä muutamat lastut, on suurta herkkua ! Tämän operaation suorittavat yleensä valkoiset hansikkaat kädessään hovimestarit! Ja kun tryffeliä käytetään, voidaan unohtaa kaikki muut vahvat mausteet.

Minua varten jääkaapin hyllylle jätetyn lohenpalan paistoin muutamassa tipassa tryffeliöljyä ja ripottelin hieman lehtevää, maustamatonta  gourmet-suolaa sormieni välistä, siitäkin huolimatta, että reseptissä huomautettiin:"...ripaus ruususuolaa." Aitoja ruusuja on lauantain kunniaksi tuoksumassa kolmessa Aalto -maljakossa, se saa luvan riittää ! 

Suklaan valmistajana, Bachhalm (1928) Itävallasta, on perinteikäs Keski-Eurooppalaiseen tapaan. Mutta perinteistä en puhuisi heidän mitä ihmeellisimmillä suklaan maustamiskokeiluillaan. Oikeilla sienen kappaleilla maustettu suklaa  on kaakaopitoisuudeltaan noin 54%. Sen seassa on silmiinpistävän suuria kuivatun siitakesienen (toiseksi yleisin ruokasieni) kappaleita, sekä  hellästi paahdettua Grand Cru papumurua - ja sitä valkoista tryffeliä, mutta vain öljynä tuoksua antamassa. Se tietenkin oli pääteltävissä 82g painavan levyn hinnasta. Pettymys se ei ollut. Mutta mielikuva, joka luodaan kaupan mainoksessa - antaa väärän kuvan. Ilmaisu 'valkoista tryffeliä' tai 'valkoista tryffeliä öljynä' eivät ole yksi yhteen. Siitakesienen murunen lohkaistuna levyn pinnalta maistuu kuivalta pahvilta. Mutta hetken pyörittyään suussa, pehmentyneenä se tuntuu ja maistuu  sieneltä. Kandeerattuja ne eivät ole, vaikka sellainen tieto osui silmiini jostain artikkelista. Tummasta suklaasta pidin.

Juuri nyt on muodissa suolan yhdistäminen suklaaseen. Ja kun sen on tehnyt yksi suklaatehdas, niin markkinoilla on kymmeniä alta aikayksikön. Tuossa levypinossahan on sitäkin sorttia. Maistoin, mutta jätän kommentoimatta. Mielessä pyörii nyt vain Aleksin (viva ciabatta) tekemät kauniin syvän keltaiset Halloween konvehdit suolakiteellä decoreerattuna, jotka bongasin  Leivontafoorumin kilvasta. Mutta mitä hän mainitsikaan keltaisesta väristä ! Arveliko ihan 'myrkkyä' sisältävän ? Eihän toki, olen  rakastanut keltaista koko elämäni. Mutta kyllä Aleksi harvinaisen oikeassa on, että jo pienemmistäkin määristä  saattaa tulla iho-oireita, yliherkille ihmisille ja lapsille, elintarvike- ja makeisteollisuuden käyttämistä synteettisistä väriaineista. Olemme aikamoisessa pyörityksessä päivästä toiseen, sillä herkistäviä värejä on tavallisessa kosmetiikassa, jopa vaatteiden trendiväreissä. Suomessa ollan onneksi tarkkana. Jo 1970-luvulla kiellettiin tutkimustuloksien perusteella Eduskunnan säätämällä lailla synteettiset atsovärit mm. E110 paraoranssi ja E102 tartrantsiini. Mutta sitten tuli EU ja sen myötä ne 'piti' taas sallia, ettei kaupalliset asiat kärsi !? Tässä taas yksi esimerkki siitä, etten pidä koko EU-ajatusta hyvänä. Yhteistyön merkitystä korostan, mutta...hups ! Jatkan taas suklaista, kun olen niitä maistellut!

En laittanut Bachhalmin mintunlehtisuklaata roskakoriin, vaikka ne sokeroidut lehdet krahisivat ikävästi hampaissa. Minttua on käytetty myös öljynä ja se aiheutti hienostuneen tuoksun pakettia avatessa. Jos olisimme edelleen 1970-luvulla ja Suomessa, niin tätäkään suklaata ei tullin laboratoria päästäisi kauppoihin. Se E102 kummittelee tässäkin. Äkkiä en edes huomannut miksi, mutta toki sitruunan keltaa tarvitaan kuivattujen lehtien sokerikuorrutukseen. Ylimakean sokerin sulattua, jää kielelle kuiva lehti, joka myös maistuu kuivalle lehdelle. Joku on vienyt sen ominaisen minttuaromin ! Suklaalevy ei ole kauttaaltaan mintunlehdissä, joten paikoin voi maistaa myös tummaa suklaata. Laitoin silmät kiinni - ei mitään aistimusta mintun mausta siinäkään ! Voimakas vihreä väri sokeroidulla lehdellä ja minttuöljyn tuoksu saa mielikuvat liikkeelle. Mutta makumuisti on pettämätön, se muistaa meitä paremmin.

Inkivääri on mielimakujani hillona paahtoleivällä tai riisietikassa uineet inkiväärilastut shusien seurana. Sveitsiläinen Chocolat Stella tekee puolitummaa (41,8%) inkiväärillä maustettua suklaata. Hillotut palaset(12%) ovat sen verran isoja, että ne näkee ja ne maistaa. Inkiväärin himossani voisin ostaa jopa toisenkin levyn.

Mistä moinen sanayhteys on edes syntynyt? Suklaa valuu kyllä helposti leukaa pitkin, mutta ei kai sentään tätä tarkoiteta. Ei todellakaan! 

Ranskan sana ganache tarkoittaa, paitsi hevosen alaleukaa, myös typerystä - ihmistä, joka roikottaa alaleukaansa tyhmän näköisenä. Italiassa sana on ganascia tarkoittaen leukaa ja auton jarrukenkää. Sanan alkuperä on kreikan kielestä gnathos = leuka. 

Palataanpa Ranskaan ja Pariisiin. Siellä joku 1800-luvun sokerileipurin kisälli kaatoi vahingossa kuumaa maitoa sulaan suklaaseen, jolloin pomo tietenkin moitti poikaa typerykseksi. Uteliaisuus on usein läsnä ja niin tälläkin kertaa. Uutta vahingossa syntynyttä sekoitusta päätettiin kaikesta huolimatta maistaa.  Kaikkien suureksi yllätykseksi, se oli erittäin hyvän makuista. Toinen tarina samoihin aikoihin kertoo ganachen syntyneen Sveitsissä, tryffelien täytteksi. - Ensimmäinen tarina miellyttää minua enemmän, ehkä se johtuu sanasta Pariisi! 

Millään kielellä menu ei tarjoa leukaa tai jarrukenkää kahden tähden ruokapaikoissa, saati viiden tähden gourmet-ravintoloissa. Tämän päivän ravintolakielessä ganache tarkoittaa enemmän tai vähemmän pehmeää suklaamassaa. Sitä voidaan ohentaa miltein millä tahansa nesteellä, kuten kermalla, hedelmäsoseella, viinillä, liköörillä ja käyttää erilaisiin kakkuihin ja leivonnaisiin. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että 1 osa kermaa + 3 osaa suklaata, niin saadaan hieno suklaapäällinen. Miinustamalla yksi osa. suklaata, syntyy hyvää tryffelin täytettä ja kun kulhossa on 50/50 kermaa ja suklaata niin se on se kevyt, sileä ganache täyte.  Lopputulokseen vaikuttaa aina itse suklaan laatu - ja kakkusten menestykseen ne käytetyt mausteet.

 "Miten olen voinut elää tähän saakka tietämättä, että on maailmaassa olemassa SUKLAAKIEKKO? Seuraako tästä nyt enää mitään hyvää?"  

Näin tuumaili minulle tuntematon Anna, joka oli nähnyt taidokkaakkaat pyöräytykset suklaakiekosta, Eben,  Kirsikka-suklaahyydykekakussa (ja leivoksia) Tuo oli niin hauskasti sanottu, että halusin ehdottomasti aloittaa tämän osion juuri tuolla lainauksella. Arvelen monen muunkin ajattelevan samoin. Kakkukimaran hauskaakin hauskempi  raidallinen, suklaakiekon pyöräytyksillä täytetty kakku, saa katsojansa hyvälle mielelle. Sille voisi antaa nimeksi  'Salaattia, olkaa hyvä!' Ja hänen kakku hieman tavallisenpaan tyyliin.   Hanna puolestaan,  Hannan keittiössä,    taikoi kauniin kukkakoristeen hyydyke-kakkuunsa suklaakiekosta höylättyjen kapeiden lastujen ja nomparellien, sekä marsipaanin avulla; koristeesta kuva myös alempana.

Suklaakiekko on sveitsiläisen Chocolatier Gysin, valmistama suklaa, Swiss Choco-Roulette. Se on laatusuklaan aatelia omassa luokassaan. Raaka-aineet ovat tarkoin ja huolella, tiheällä seulalla valikoituja, eikä valmistuksessa ole käytetty lisäaineita, myöskään raaka-aineen muutoksia ei ole  tehty. Kiekolle on kehitelty ihan oma suklaahöylä, jolla saadaan upeita kiehkuroita kakkujen ja jälkiruokien koristamiseen. - Voihan suklaa olla kaunis kiehkura, vaikka se menisi suoraan suuhunkin ilman sitä kakkua, eikö vain voikkin? - Hieman suklaan lämpötilasta riippuen, ruusukkeet ovat runsaita lieriöitä/ruusukkeita tai avonaisempia 'töttöröitä', kuten kuvista näkyy. Pienellä, lyhyellä kiepautuksella tulee taas ihan eri näköinen koristus kiisselin tai vanukkaan päälle, Hannan koristeen tapaan.

Suklaakiekon ympärille on hauskaa kerääntyä perheen tai ystävien kanssa. Jokainen voi silloin pyöräytellä omat koristeensa jälkiruoka-annoksiin. Ja mikä estäisi höylättyjä kiehkuroita leikkimielisesti arvostelemaankin! Mutta sen on tapahduttava aika nopeaa tahtia, sillä kiehkurat ovat hauskan ulkonäkönsä lisäksi myös todella maistuvaa suklaata.              

Mansikka-suklaa raitainen on uusin, tämän tuoteperheen jäsen ja juuri markkinoille tullut yhdistelmä. Muita makuja ovat mm. marmoroitu tumma/valkoinen, pistazia/tummasuklaa, tumma suklaakiekko, vuoden loppuun asti tumma/valkoinen ns. puolet ja puolet. Sveitsiläisiä suklaakiekkoja voi tilata Suomeen toistaiseksi ainoastaan  Kakkukimaran kautta! 

Ja ettei makeaa mahan täydeltä, niin suklaakiekon höylä on suunniteltu siten, että se soveltuu oikein hyvin myös Tête de Moine eli Monk's Head, juustoruusukkeiden tekoon. Keski-Euroopassa juustokoristeet kuuluvat arkipäivään, niin eväisiin kuin  arkisiin   välipalavoileipiinkin kotona. Silmäruokaa makuhermoja kutkuttamaan.               

"Voisin  lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä." 

Suklaa on yksi maailman herkullisimmista ruoka-aineista. - Olen lukenut tämän "Ihana suklaa" -kirjasta. Edelleen, että suklaa on aine, joka tyydyttää makeanhimomme parhaiten. Sen täyteläisestä mausta voi loihtia mitä herkullisimpia kakkuja, pikkuleipiä, jäätelöitä ja muita jälkiruokia ja jopa lämpimiä ruokia. Makunautinnon aika on suklaan aika. 

Suklaalla on pitkä historia. Kaakaopuut ovat peräisin Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisilta alueilta ja ennen kuin suklaa saapui Eurooppaan oli sitä jo uhrattu jumalille, sekä käytetty eri valtioissa jopa maksuvälineenä. - Hei, olisiko tässä apu nykyhetkeen ? Valtiomme pohjaton pussi täytettäisiin kaakaopavuilla Eurojen sijaan ! - Eurooppaan kaakao saapui komeasti. Espanjalainen Cortez toi sen laivoillaan ryövättyjen kulta-aarteiden joukossa. Katollisissa maissa mietittiin rikkoiko suklaan nauttiminen kirkollista paastoa. Oliko suklaa ruumista ruokkivaa ravintoa vai janoa sammuttavaa juomaa? Espanjan ja Ranskan hovit nauttivat kuumasta, sekä kylmästä, pehmeästä 'jumalten' suklaajuomasta . Suklaa oli kallista luxusta ja korkeasti verotettua. Salakuljetus tietenkin kukoisti. Mutta suklaan maailman valloitusta ei voitu enää - eikä varmaan haluttukaan - estää.  

Maailman makeanhimon lisääntyessä - ja se lisääntyy edelleen - valmistusmenetelmät paranivat vastaamaan kasvanutta kysyntää. Matka kaakaopavuista syötäväksi suklaaksi on pitkä ja monimutkainen. Vuoteen 1880 asti syötävän suklaan koostumus oli karkea ja rakeinen. Suklaan pehmeän koostumuksen keksi sveitsiläinen Rodolphe Lindt "conching" menetelmällään. Hän lisäsi kaakaovoin osuutta ja seosta hämmennettiin monta päivää pitempään kotilon muotoisissa koneissa, kuin aiemmin. Keksinnön tulos oli pehmeä ja täyteläinen nykyään tuntemamme suklaa.

Suklaan terveydellisistä vaikutuksista on keskusteltu pitkään. Liian sokerin haitat tiedetään. Hienolaatuisessa tummassa suklaassa sokeria on vähän, mutta ravintoaineita kuten kalsiumia, kaliumia, riboflaviinia, niasiinia ja jopa A-vitamiinia on runsaasti. - Minä pyrin lukemaan vain suklaan nauttimista kannustavia, positiivisia tutkimusten tuloksia. Uskon täten vakaasti suklaan apuun sydämen hellimisessä ja hoivaamisessa, sekä auttavan sydän suruun! 

Joillekin suklaa on pakkomielle ja toisten on vaikea sitä vastustaa. - Minäkään en juuri koskaan sano suklaisten herkkujen edessä 'kiitos ei'. - Suklaan kasvitieteellinen nimi, Theobrama, cacao merkitsee 'jumalten ravinto', mutta tavalliset kuolevaiset näyttävät mieltyvän suklaaseen aivan yhtä helposti.

Pitää vielä mainita anekdoottina silmiini osuneet tarinat, kuinka Ranskassa, Madame Pompadour, aikoinaan suositteli suklaata ystävilleen sen kiihottavuuden vuoksi. Italialainen Giacomo Casanova puolestaan taas arvosti sen viettelevyyttä samppanjaakin enemmän.   

Sileä- ja kiiltäväpintainen kuorrutus  voi tehdä yksinkertaisestakin kakusta elegantin jälkiruoan täydelliselle aterialle tai houkuttelevan herkkupalan iltapäiväkahville.

Suklaan historia on mielenkiintoinen. Monelle ihmiselle ja moneen eri maahan, monien vuosikymmenten aikana lankeaa kiitos siitä että, saamme ostaa suklaata kaikkialta, ihan tuiki tavallisesta marketista, kioskista tai valmistajiensa nimikkoliikkeistä, joissa hyllyt notkuvat suklaata, kääreellä ja ilman. Niistä liikkeistä ei puutu konditorinsa mielikuvitus.

Maitosuklaa on useimmille suomalaisille se yksi ja ainoa oikea, mutta kiinnostus tummaa suklaata kohtaan kasvaa jatkuvasti. Ollakseen tummasuklaa sen tulee sisältää kaakaota 45% ja 100% välillä. Tietenkään suuri kaakaoprosentti ei yksin ole tae laadusta, eikä hyvästä suklaan mausta.    

Suuren suosion saavuttanut valkoinen suklaa ei ole suklaata sanan varsinaisessa merkityksessä, koska siitä puuttuu suklaamassa, joka tekisi siitä suklaata. - Mutta eihän se silloin olisi enää valkoinen!   

 "Yhdeksän ihmistä kymmenestä pitää suklaasta. Se kymmenes valehtelee!"  (J.Q. Tullius)

Valkoiset napit ylempänä ovat Eben taidokasta työtä ! Ja kirja saksankielinen 'Schocolade' täynnä ihanaakin ihanampia reseptejä kakuista ja niiden työvaiheista.