Viime marraskuussa oli  Pariisissa monella tapaa mielenkiintoinen Salon du Chocolat katselmus, josta silloin muutamat rivit kirjoittelinkin. Ja siitä ihmeellisestä kapistuksesta, jonka Havardin arvostetut professorit ja Le Laboratoire oli yhteistyössä kehitellyt. Yhteistyö on valttia, saavutukset jäävät sitten nähtäviksi.

Ilmeisesti 'sukkela' henkäys on muitakin askarruttanut, kuin nami-hiirtä, sillä lähetystä piti odotella aika monta viikkoa. Joku toinen blogilainen (?) esitteli pari viikkoa sitten myös omaansa.  - Hetken aikaa olen odotellut jo SLY11 kesäkuun pakettiakin saapuvaksi, mutta ihana SLYni tuntuu olevan leikkisä jekkuilija, koska antaa pikku-hiiren odotella ja pyöriä jännityksessä! Terveisiä vain, ei minulla ole mitään hoppua!  

Suklaata 500g,  20g  ja vaivaiset 8 'henkäystä' ei sen enempää !

Mutta tuo huulipunaa muistuttava ruskea kapine saapui vihdoin tänään. Valmistaja oli kyllä ilmoittanut asiallisesti viiveistä ja aikataulusta. Aika mielenkiintoinen, joskin tylsän näköinen puikko Sen mukana oli kehittelyhistoria ja tietenkin kuvallinen opastus. Pienellä veto liikkeellä puikko avataan, mutta mitään ei mistään irroteta. Puikko asetetaan puoliksi suuhun. Mistään ei myöskään paineta, mutta henkäistään nopeasti. Ja se on siinä. Suklaan makua on hetkessä hieman kielellä ja aistittavana koko suussa, pienen hetken!

Sanoisin keksinnön olevan hienon, mutta mitään tosi hienoutta siitä ei löydy nautiskelijalle. En muuten usko, että edes laihduttajallekaan. Helpompi tapa on puraista rohkeasti suklaasta ja lähteä sitten lenkkipolulle kuluttamaan ne suklaan mukana puraistut kalorit   . Hyvä keino on myös olla käyttämättä hissejä.

Suklaa 'Le Whif' sai tilaisuutensa, mutta nami-hiiren suosikiksi se ei yllä, ei edes kesän helteellä. Se olisi pienempi kantaa pienessä laukussa, kuin DaCapo, mutta maku voittaa 'henkäyksen'.  

Lisää tarinaa löytyy sivulta: www.lewhif.com

Aurinko paistaa ja ensimmäinen ruusu hymyilee säteilevästi, aivan nimensä mukaisesti "Bright Smile". Niitä on tulossa jatkuvalla syötöllä parisenkymmentä, jos kaikki nuput jaksavat aueta, eikä tuivertava tuuli niitä vaurioita.

'Säteilevä Hymy' on nuori tulokas mahtavaan puutarhojen ruusukokoelmaan. Sen kukka on niin sanotusti yksinkertainen. Se on esitelty ensimmäisen kerran vasta vuonna 1980. Muistan kuinka puutarhuri selitteli innoissaan lajikkeesta ummet ja lammet ostaessani sitä. Minä valitsin lajikkeen vain kukan värin vuoksi. Se oli paketoitu tavalliseen tapaan mustaan muoviin, jossa se olisi pitänyt istuttaa maahan ja ratkoa sitten seuraavana vuonna vasta se muovi pois.

Nami-hiiri oli hankkinut parvekkeelleen suuren turkoosin värisen ruukun ja aikoi myös siihen ruusunsa istuttaa, puutarhurin jäädessä pyöritelemään päätään. Ruusu on kukkinut uskollisesti joka kesä. Vaikka alku vuosina saatoin olla kuukausia matkoilla, niin ruusu sinnitteli talvetkin peitotta ja oli näin kesän alussa aina yhtä hymyä. Kutsuisin sitä uskollisuudeksi. Lehdet ovat ehjiä ja kauniita. Niitä eivät ole edes luonnon pienet mönkijäiset  halunneet reijittää tai pureskella. Omalla kokemuksellani sanoisin lajikkeen olevan vahvan ja sietokykyisen.

Ja tässä on hymyilyn aihetta lisää! Nami-hiiren kaapissa on pitkään, helmikuustä lähtien, ollut suklaatransferiarkki ja nyt sitä tuli rohkeasti testattua. Mitään ajatusta ei leipomuksesta ollut, vaan piti kokeilla onnistuuko eli ei. Olen katsellut ja tarkkaan lukenut muun muassa Eben sivuilta ohjeita. Hieman ihmetytti, että miten se kalvon poistaminen oikein lopuksi onnistuu. Nami-hiiri ei ole koskaan laittanut käteensä purkkapakettien Aku Ankka 'tatuointeja', joten mitään aavistusta ei ollut. Ja lääkekaapin Mikki Hiiri -laastarien kokeiluista ei ollut mitään hyötyä tai samankaltaisuutta tähän kokeiluun.  

Tulos oli ihan siedettävä pienellä kaistaleella. Sydämen leikkasi etukäteen. Pohjana on Fazerin tummaa suklaata, jota sain viimeisimmässä, toukokuun SLY paketissa. Sen sulatin muovipussissa ja tein sitten reijän, kuten Ebe oli neuvonut sivuillaan. Transferin muistaakseni ostin Englannista.

Hyvä mieli on niin pienestä kiinni !

23.06. -10: Kamera on seurannut 'Säteilevän hymyn' elämää parvekkeella. Tällä hetkellä se näyttää tällaiselta. Kaksi ensimmäistä kukkaa onnistui tuuli riepottamaan leijaileviksi terälehdiksi. Muut aiemmin auenneet kukat ovat saaneet tyypillistä punaisuutta terälehtiinsä, ennenkuin vapaehtoisesti tipahtelevat. Nuppuja on, joten kukkia aukeaa vielä pitkän aikaa. Nami-hiiri leikkaa uloskukkineen  varresta maagiset 20 cm ja jää odottelemaan.....

 Pääsiäinen osa VI

Pelkästään sanalla 'pääsiäinen' on monta versiota merkityksineen. Monissa kielissä sana on johdettu juhlan hepreankielisestä nimestä Pesah. 'Easter'-nimen alkuperä on vanhasta englannin kielestä, kuten vastaavasti saksan kielinen sanakin 'Oster'. Näillä sanoilla on hieman 'pakanallinen' tausta. Eostra eli Ostara oli vanha anglosaksinen kevään ja aamunnousun jumalatar. Vanhassa englannin kielessä se tarkoittaa myös 'itää', luonnon heräämistä ja ilmansuuntaa, auringon nousua. Tästä johtuen ortodoksit Yhdysvalloissa käyttävät kristilliselle juhlalle sen kreikan kielen 'paskha' tai venäjänkielistä  'pasha'nimitystä. - Suomen kielen sana 'pääsiäinen' on Mikael Agricolan keksimä sana 'päsieinen' tarkoittaen paastosta 'pääsemistä' eli neljänkymmenen päivän paaston päättymistä.

Pääsiäismuna tai paremminkin vain muna, on vanha hedelmällisyyden vertauskuva - kuolleen kuoren alla sykkii uusi elämä, joka voimallaan rikkoo kuoret. Saksasta kotoisin oleva suklainen idea oli jo Venäjän tsaariperheen pääsiäisherkku, jonka Karl Fazer toi  Saksasta valikoimiinsa vuonna 1896 ja se on siitä asti kuulunut suomalaiseen pääsiäisperinteeseen. Se on Fazerin toiseksi vanhin edelleen listalla oleva makea tuote. 

Tarkoitan tietenkin suklaatäytteistä Mignon-munaa. Lähes alkuperäistä reseptiä noudattaen tätä erikoista herkkua valmistetaan Suomessa yksistään liki kaksi miljoonaa kappaletta. Makupalat valmistetaan käsityönä Fazerilla. Prosessi alkaa kuitenkin Piispanristissä, Munakunnan pakkaamossa, jossa tyhjennetään mignoneihin tarvittavia kananmunankuoria ympäri vuoden. Munat rei'itetään, puhalletaan tyhjiksi, pestään ja kuivataan. Yhden kuoren pesuun kuluu vettä 30 litraa. Fazerilla sitten hygienisesti testatut puhtaat kuoret täytetään suklaamassalla nykyään hanasta ja täyttöaukko suljetaan sokerista valmistetulla tulpalla.  Tämä suklainen muna on ollut nami-hiiren elämässä koko naismuistin. Ja sen vuoksi olikin pienoinen 'shokki' löytää viime vuonna Saksasta aitoon kananmunankuoreen pakattuja gianduja-suklaalla (suklaata + hasselpähkinäpastaa 30%) täytettyjä munia. Se ärsytti ja harmitti niin paljon, että ryhdyin tutkimaan asiaa tarkemmin - ja yllä kirjoitettu oli tutkimukseni tulos.

Pakkauksen julkisivu

Kuvassa kaverina jääkaapista 'lainattu' vielä keittämätön, raaka muna.

Annetaan kunnia sinne minne se kuuluu ja kirjoitellaan muutama lisärivi. Saksassa on valmistettu tätä pääsiäisen herkkua jo vuodesta 1886 ja edelleen, joskin suhteellisesti pienemmässä tuotantovolyymissa, kuin Suomessa. Siitä en löytänyt painettua mainintaa, milloin tämä tuote on alettu markkinoida 'väritettynä'tai onko sitä valmistettu yhtäjaksoisesti, kuten Fazer kaikki nämä vuodet. Kuviointiin ilmeisesti panostetaan kaupallisista syistä, sillä viime vuonna munat olivat koristeltu värikkäillä, pienillä palloilla. Koko (50g) on päivittäisten kanamunien 65-75g kokoa huomattavasti pienempi, samoin kuin Fazerinkin tuotteet. - Ja sitten pientä nami-hiiren markkinatutkimusta puhtaasta uteliaisuudesta. Zürichin kokoisessa kaupungissa, jossa on asukkaita pyöreesti 350.000 eli vähemmän, kuin Helsingissä, löytyy näitä suklaisia tuotteita tasan kolmesta liikkeestä ja tarkoilla silmillä suurten pupu-vuorien pikku-laaksoista suurilta esittely pöydiltä! Eli ellei tiedä mitä etsii, ei niitä normaalisti huomaisi. Fazerin Mignon-munaa ei tarvinnut muistini mukaan Suomessa suurennuslasilla etsiä, niitä oli ihan joka pikku-kioskissakin myytävänä läpi koko maan. Ja silti uskon yllätysten sisältävien suklaamunien voittavan myyntiluvuissa.

Suklaa gianduja keitettyjen ja värjättyjen kaupasta ostamieni viiriäisten munien seurassa.

En missään mielessä koe matkustavani ulkomaille, kun piipahdan Suomessa. Se on ikuinen kotimaa. Kotikaupungin muutokset havaitsee, ehkä paremmin ja selkeämmin, kun käy harvemmin. Mutta se ihana tunne astella tuttuja katuja ei katoa minnekkään Euroopan vilinään, joka on oikeasti osa arkipäivääni. Suomi kansainvälistyy, Helsinki etunenässä. Riemastun aina, kun näen suomalaisia tuotteita, suomalaista osaamista, käden taitoa - tai niin kauan, kuin tuotanto on pienimuotoista ja pysyttelee rajojemme sisäpuolella.

Viime käyntini jälkeen oli keskustaan tupsahtanut suklaata myyviä ulkomaisia konsepteja. Kilpailu on aina tervettä, mutta silläkin on rajansa, sillä vaikka suomalainen maku ehkä EU:n tai muiden ilmiöiden mukana tai seurauksena muuttuu, niin suurin osa pysyy entisellään kokeilujen jälkeen.

Vaikka suklaata on Rovaniemeltä, Helsingin kautta Timbuktuun ja takaisin, ei kaikesta pidetä. On tähdenlentoja, syntyy evergreenejä.....trendien lailla mautkin muuttuvat. Uusi puoti on aina kohtaamisen arvoinen, mutta joukossa on vain harvoja helmiä! Kluuvikadulla, sattumoisin niitä on nyt kaksi, ihana jalokivinenTillander ja suklainen Chjoko. Viime mainittu, miltei suuren Fazerin kainalossa on ihan uusi, pieni suklaapuoti, jonne astutaan pari askelmaa ylös kadulta - ja varotaan hupsua kynnystä! Puoti on tuskin enempää kuin 15 m2, mutta sitä vertaa tunnelmallisempi, sisääntulijan katse kohtaa tyylikkään, tumman ruskean takaseinän. Se hallitsee, muttei dominoi niin paljon, etteikö katse kääntyisi vaivatta ihanuuksiin. Kaksi sievää myyjätärtä oli puuhissaan, mutta aivan oikea-oppisesti tervehtivät iloisesti kadulta sisään lämpimissä vaatteissaan kömpijää ja lopettivat oitis kaiken muun keskittyäkseen mahdolliseen asiakkaaseen. Eihän koskaan voi tietää, kuka on  'hyvä asiakas'. Se, tuleeko asiakkaasta 'vaki-kundi' on sitten myyjistä ja tuotteista kiinni, ja juuri tässä järjestyksessä! 

Kuvani ovat amatöörimäisiä, eivätkä tee oikeutta somalle Chjoko-suklaapuodille. Jotain tuli ostettua nytkin, kuten aikoinaan Mika Gröndahlin ensimmäisestä, vielä pienemmästä liikkeestä Korkeavuorenkadulla vuonna 1998. Liike poistui aika pian, mutta hiljaisesti ilman hälyjä. Mika Gröndahl oli muutaman askeleen edellä silloin vallinneista suklaamarkkinoista. Ajatus koettiin 'oudoksi', vaikka laatu mainittiin ylittävän Helsingin tarjonnan. Pienessä yrityksessä menestys henkilöityy vahvasti perustajaansa, omistajaansa, eikä käytännössä ole mahdollista jakaa tuota menestystä edes parhaan ystävän tai ammattitoverin kanssa, vaikka näin kuvitellaan ja vaikka pakolliset käytännön asiat hoituisivatkin kitkattomasti. Onko se jokin kirjoittamaton sääntö, en tiedä, mutta niin vain on - ja sen tiedän kokemuksesta. Mutta lisäisin siihen nyt, kun tiedän Mikan viettäneen syntymäpäivää pari päivää ennen minua, että näin Aquariuksille usein käy. He ovat toimissaan aikaansa edellä ja on sitten itsestä kiinni se menestys. Pitää olla sinnikäs ja odottaa. Toimeton Mika G. ei ole suinkaan ollut, vaan työskennellyt ja ideoinut monet vuodet omassa yrityksessään Liisankadulla, kuten edelleenkin. Ympäri Helsinkiä löytyy kahviloista ja juhlista hänen maukkaita, taidolla tehtyjä kakkuja. Piti vain löytää se oikea paikka, oikea ajankohta pienelle erikoispuodille ydinkeskustaan. Se oli mielenkiintoisa haaste ja aikaa  kului peräti kaksi vuotta, enenkuin kauppapaikka löytyi. Sen kertoivat kaupan iloiset myyjättäret. Uskon, että se etsiskely kannatti! 

Rasiasta löytyy makuina omavalintaisesti mm. Trinidad-suklaa, ruusukonvehti, konjakki, mustikka-kardemumma, kookos, passion-rusina, vadelma-laventeli, lime-basilika, kirsikka...Oikealla vaatimattoman tyylikäs rasia avaamattomana, sekä trendikkäät kaverukset, valkoinen ja tumma levy punaisilla marjoilla. Nuo pienet minilevyt asustavat niille varatussa kassalaatikon lokerossa ja jaellaan asiakkaille vaihtorahan viereen. Asiakastyytyväisyys on tärkeää!

Pieneen puotiin astui sisään nuorehko herrasmies, selvästikin pakkasta pakoon, ilman päähinettä, tietämättä ihan oikeasti minne tuli. Mutta aikansa silmäiltyään tuotteita tarkan näköisenä, hän esitti kysymyksiä, eikä jäänyt nuoren, sievän myyjättären vastauksia vaille. Kuuntelin hetken ja mietin itsekseni, olivatkohan nuoren miehen toiveet nykyisin myynnillisesti kannattavia. Hän etsi vanhaa, iso-isän aikaista herkkua, riisisuklaata. Usein asiakkaat 'keksivät' kysellä juuri niitä tuotteita, joita ei ole tai ei ole 'olemassakaan'. Mutta se oli minulle selvää, että  varmasti Mika G:ltä toteutus onnistuisi. Lähdin takaisin pakkaseen omien ostosteni kanssa, joten en tiedä ostiko nuorimies mitään vai tyhjensikö pienen puodin vitriinit myyjättären sinisiä silmiä katsellessa, kuten laulussa 'Isoisän vanha olkihattu'.

Erityisesti jäi askarruttamaan vasemmalla oleva Tyrni-mansikkakakku. Makea syy palata Helsinkiin !

Pienessä Chjokossa ei ollut 'myytit tai noituus' aistittavissa, kuten Joanne Harrisin kirjassa ja kirjaan pohjautuvassa elokuvassa "Pieni Suklaapuoti", jossa kirjan Vianne Rocherin puodista tuli menestys vanhoillisessa, ranskalaisessa kylässä. Käsintehdyt makeiset, toisinaan höyryävä suklaajuoma saivat kyläläiset, yksi toisensa jälkeen purkamaan sydäntään ja nauttimaan 'kiellettyä' suklaata....

Suklainen tunnelma oli kuitenkin Chjokossa läsnä,  ja se on makean hyvä merkki menestykseen! Huomioin positiivisesti, ettei pieneen puotiin oltu sullottu pöytää, eikä tuoleja. Kahviloita Helsingin ytimessä on jo aivan liikaa.

Onnea ja menestystä !

Terveisin

Elämänilo katoaa hetkittäin jos jostakin syystä. Näin kävi lakimies John Clarkille (Richard Gere) vuonna 2004 valmistuneessa elokuvassa, jonka ohjasi englantilainen Peter Chelson (mm. Punaiset tomaatit, Hannah Montana). Elokuvan Clark innostui uudesta harrastuksesta, kun kotimatkalla junan ikkunasta näki Jennifer Lopezin tuijottelevan tanssistudion ikkunasta Chicagon iltaan. Clark ei kerro rytmitanssistaan vaimolle (Susan Sarandon), joten tämä alkaa epäillä miestä uskottomuudesta. Sivuosien tyypit varastavat shown. Elokuvalla on oikein onnellinen loppu. Niistä minä pidän. Elokuvat ovat tietenkin kaupallisia, mutta hyvää tuulta tämä  filmi ainakin levittää. Katselen sen aina silloin tällöin uudelleen. Osaan varmaan vuorosanatkin jo ulkoa.  - Moni kakkublogilainen tanssahtelee ja steppailee hellan ja työpöydän väliä ihan huomaamattaan. Itse tanssin mielelläni pölynimuri-tangoa.

Syyskuussa oli Pariisin Salon du Chocolat tapahtuman teemana 'Haute couture'. Samalla maailman suklaayrittäjät esittelivät alan trendejä 14.000 neliömetrin alueella. Nyt on muodikasta lisäillä suklaaseen vihreää teetä, antioksidanteja ja omega 3:a. Onko ne enää suklaata? Eihän nyt vain kaloreita viedä  seuraavaksi? - Ja mitä ihmettä ovat ajatelleet Havardin yliopiston arvostettu professori David Edwars ja Le Laboratorie-yritys, jotka ovat yhdessä kehittäneet sormen kokoisen tuubin, josta henkäistään suklaan makua? Ilon pilaajat sanon minä! Mitä ihmeen iloa ja nautintoa on nuuhkia suklaata, jos sitä ei saa haukata tai taittaa pala palalta suuhunsa, jossa se sulaa, tuoden aidon suklaisen makunautinnon ! 

Pariisin, Salon du Chocolat-tapahtuman muotinäytöksessa kuuli kysyttävän: "Onko tuo todella suklaata?", kun kimalteleva, koristeltu, laajahelmainen tanssiaispuku keinahteli lavalla mallin yllä. Suklaan ruskean 'La Traviata' -oopperan innoittaman puvun yläosa oli kauttaaltaan koristeltu suklaalla ja koko helmaa peitti ohuet suklaapaneelit. Tämä oli Salon du Chocolat- kilpailukutsun saaneen suomalaisen, muotisuunnittelija Jasmin Santasen näkemys suklaisesta 'mekosta'. Apuna hänellä oli Michelin tähdillä palkitun ranskalaisen ravintola Tailleventin konditori, Armand Vodounoun. - 'Haute couturessa' ja 'haute cuisinessa' on paljon yhteistä. Elementtien käsittely on vaativaa ja molemmissa pohja ja traditiot pitää hallita. Jasmin Santasen luomuksesta voisi vielä sanoa sen, että se oli suklaan käytössä yksi tilaisuuden kunnianhimoisimmista. Mutta silti tästä suuresta iltapuvusta olisi voinut syödä vain miehustan, sillä helmaa peittäneet suklaapaneelit olivat liimailtu kiinni pohjana olleeseen vaaterunkoon.

Samaan aikaan syyskuussa pyöri Kakkukimaran blogissa 'Suklaakakkua syksyn hämäryyteen'-kilpailu. Varovaisesti oli kaavailtu 20-30 kakun osallistumista. Lopputulos oli huimat 81 kaunista, enemmän tai vähemmän suklaista kakkua. Niitä katseli ja ihmetteli 6 henkinen kansainvälinen raati kilpailun päätyttyä. Kekseliäisyyttä, viitseliäisyyttä, taitoa ja rohkeutta oli tekijät käyttäneet reseptiensä lisäksi. Moni oli selvästikin kilpailuun panostanut, joku ehkä hieman liikaakin, mutta positiivisesti. Se oli enemmän kuin iloinen asia. Kaikki kakut ansaitsevat kiitosta ja huomiota. Tästä johtuen päätettiin myös palkintojen määrää kohottaa ja niitä jaettiin muistaakseni lähes 30 kappaletta. Kirjoitan vielä myöhemmin lisää muutamista kakuista.

Kilpailun voittoisan kakun oli suunnitellut ja valmistanut Mansikkamäen Ebe. Ideointi oli hieno ja toteutus taidokas. Siihen ei oltu tarvittu minkäänlaisia 'micheliinin tähtiä', eikä liioin ranskalaista apuvoimaa. Kaunis ja hurmaava, veden kielelle tuova  Barbie-kakku oli syntynyt tekijänsä iki-omassa keittiössä. Värien valinta oli myös erittäin onnistunut ja sitä kehuttiin. Osa tuomaristoa huomioi myös sen positiivisena tekijänä, että kakkua ei oltu kauttaaltaan katettu marsipaanilla tai sokerikuorrutteella.  Ei siis ihme, että arvostelijat haukkoivat henkeään sen nähdessään. Tämän 'tanssiaispuku-kakun' olisi voinut hyvinkin asettaa näytille Salon du Chocolat tapahtumaan. Ja mikä ihaninta, tätä kakkua olisi voinut nauttia monta kakkupalaa. Siinä olisi ollut enemmän syömistä, kuin Santasen tanssiaispuvun miehustassa. 

 "Saanko luvan ?", näin kysyi myös Anna Leonowens (Deporah Kerr ja Yul Brynner) vuonna 1956 tehdyssä elokuvassa "The King and I", joka pohjautui Margaret Landonin kirjaan. Ja samoin filmin uudemmassa versiossa "Anna and the King" 1999, Siamin Kuningas (Yun-Fat Chow) vaihteeksi Annalta (Jodie Foster).

Mansikkamäen Eben ihaniin kakkuihin ja pipareihin voi tutustua täällä.

Kakkukimara ottaa tilauksia vastaan sveitsiläisistä suklaakiekoista täällä. Hänen sivuillaan voi tutustua muihinkin jo kevään ja kesän aikana toteutettuihin  kakkuihin,  sekä leivonnaisiin, joihin on käytetty suklaakiekon pyöräytyksiä.