Onnistumisen tunne on sanoin kuvaamaton! Tein aamulla elämäni ensimmäisen muotoformulla paistetun sokerikakku-lampaan. Se mokoma onnistui. Olen pyöritellyt ja ihmetellyt sitä koko aamupäivän ja nyt äsken vasta raaskin leikata siitä siivun kahvihetkeen. Hyvin paistunut sisältä ja kauniin keltaista kaiken lisäksi. Tomusokerilla en raaskinut lammastani tavan mukaisesti peitellä, mutta toki hieman sirotin oikeaoppisuuden nimissä.

Kaikki alkoi siitä, että näin eilen kaupan ikkunassa tämän pystyasennossa paistettavan lammas-formun. Tavallisia formuja on muutama ja jokunen kakkukin on tullut vuosien varrella paistettua. Miten paistuisi lammas pää alaspäin kahden kappaleen väliin ilman, että mustaksi paistuneen taikinan löytäisi uunipelliltä käryämästä? Se piti testata ja senkin uhalla, että joutuu sen ihan itse syömään.

Kakku sinällään ei ollut  ennen näkemätön, saati uusi idea, sillä 'pupu' ja 'lammas' kuuluvat saksan- ja englanninkielisten alueiden Pääsiäisen pöytiin makeana leipomuksena. Olen syönyt kahta lajia, normaalia kakkuversiota, sekä kakkua, jonka taikinaan on lisätty hieman mantelimassaa. Kokeilin ensin sitä tavallista. Pakkauksessa oli molemmat reseptit. - Kuvassa pidikkeet ovat päinvastoin kuvauksen takia. Uunissa lammasformu on tietenkin ylösalaisin, jota pidemmät sulkijat/pidikkeet pitävät pystyssä.

Yksinkertainen Pääsiäislammas-kakku

- 3 munaa

- 1 keltuainen

- 125 g sokeria

- 1/2 tl vaniliinia

- 125 g kakkujauhoja

- 25 g maissitärkkelystä

- 75 g voita + vuoan voiteluun

-  puuterisokeria koristeluun

1. Sulata voi ja anna jäähtyä

2. Laita uunipellille alumiinipaperia,  pelti alimmalle tasolla ja uuni 175°C

3. Voitele vuoka ja kiinnitä pidikkeet (4 kpl) paikoilleen

4. Vatkaa munat, keltuainen ja sokeri vaahdoksi

5. Lisää jauho-tärkkelys seos varovaisesti  joukkoon, sekä jäähtynyt voi

6. Täytä vuoka taikinalla

7. Paista kakku alimmalla tasolla, 30-35 min. 175°C

8. Anna kakun jäähtyä, käännä vuoka oikeinpäin, irroita pidikkeet  

9.  Halutessa voi koristella tomusokerilla ja leikata lautaselle valmiita siivuja

Ihana aurinko paistoi luoden keväistä tunnelmaa. Pääsiäiseen on vielä aikaa, vaikka kevätesikot kukkivat. Valmistelut ja etenkin kokeilut on hyvä aloittaa ajoissa. Suorakaiteen muotoiset valkoiset kakkupaperit olivat loppu, joten käänsin kultaisen nurinpäin. Käytän kultaisia, jos on kyse tarjoomuksesta vieraille, koska niiden 'folion' tapainen pinta ei tuhraannu kutsuilla, kuten valkoisen paperin. Valkoinen on aina kaunis leipomusten alla, eikä kulta aina edes sovi kattaukseen. Kaitaliinaa rullailin lampaan taakse kuvauksen ajaksi, aurinkogon karkeloidessa pöydän pinnalla.

En vielä odottele varmuudella kevättä saapuvaksi, sillä sää  on tunnetusti oikukas ja yllättävä. Muistan muutaman vuoden takaa tammikuun, jolloin kirsikkapuut kukkivat kauniisti. Helmikuussa tuli sitten metri lunta ja talven pakkaset, jotka hillitsivät parilla kuukaudella kevään varhaisia ajatuksia. Kevät alkaa maaliskuussa, mutta Alpeilla voi lasketella heinäkuussakin; aamupäivät!

On 6. päivä tammikuuta. On Loppiainen, joka sana tulee latinan sanasta Epiphany. Nimi saattaa hieman vaihdella, joista yleisimpiä ovat 'Kolmen kuninkaan päivä', 'Twelfth Night', 'Tree Kings'...mutta se on se päivä, jolloin Kuninkaat Caspar, Meichior ja Balthasar toivat kultaa, mirhaa  ja suitsukkeita  vastasyntyneelle Jeesus-lapselle. - Kulta oli kultaa, mutta mirha oli öljystä, viinistä ja hyväntuoksuisista yrteistä keitetty paksu neste. Ortodoksisissa kirkoissa sitä käytetään mirhavoiteluun sakramenteissa. Patriarkka ja hänen apulaisensa piispat eivät kokkaile joka viikko, joten mirhaa valmistetaankin koko vuoden tarve kerralla suureen lasipulloon. Mainittakoon vielä, että valmistus on moni vaiheinen rituaali, joka kestää 5-7 päivää ja  tarvittavat astiat ovat perinteisesti aina hopeaa.

Tänään siis syödään 'Kolmen kuninkaan pullaa' ja perheen tai vierasjoukon onnekkain saa olla päivän kuninkaana. Se mahdollisuus toteutuu, sillä jostain pikku-pullasta ilmestyy aina yllätys, hieman samaan tapaan, kuin joulupuurosta manteli. Pullaleipomuksen yllätys on  pienen pieni paiston kestävä 'muovinen' kuningas. Saaja saa laittaa kultaisesta kartongista tehdyn kruunun päähänsä, toisten ollessa alamaisia ja kuningas-leikki voi alkaa.

Hieman erilaisia ovat nämä leipomukset ulkoisesti eri maissa. Sveitsissä pulla on leivottu tavallisesta taikinasta ja pyöräytetty pieniksi pulliksi, joista keskelle tuleva on usein muita hieman suurempi. Yllätys on piilotettu pieniin pulliin, joita koristaa joko mantelilastut, rusinat, raesokeri tai suklaapalat. Espanjassa leipomus on perinteisesti värikäs pullakranssi ja Ranskassa mantelinen kakku. Mutta olipa leipomus koristeltu tai ei, kranssi, pitko tai mantelikakku, niin yllätyksen ne sisältävät ja kruunu odottaa ruokapöydässä paistoksen vieressä. Kruunu on yleensä itse tehty. Sellainen annetaan aina pyytämättä  leipomoiden leipomusten mukaan.

Loppiainen 2009

Tammikuu 2010, tämä kuuma ja tuoksuva pulla on vielä syömättä !

P.S.

Toisen lohkaistun pikkupullan jälkeen, olen 'kunkku' omassa keittiössäni ! Mahtava tunne !

Aikoinaan ensimmäisen Uuden Vuoden jälkeen astuessani markettiin ajattelin nukkuneeni nalle-karhun tavoin talviunta, kun pyörittelin karnevaaliasuista rasiaa kädessäni, jossa oli iloinen pelle ja serpentiinejä. Oliko jo Vappu? Aamun lehdessä oli kyllä selvästi lukenut tammikuu. Niinpä tietenkin -  kauppias oli tehnyt tosi tarkan vuodenvaihteen inventaarion ja löytänyt varastostaan edelliseltä keväältä jääneitä tuotteita, joita nyt yritti kaupata! Ale-lappua ei kyllä näkynyt. Tämäkin ajatus romuuntui, kun huomasin pakkauksen päiväyksen. Ihan tuoretta tuotetta - 'Karnevaali keksejä' eli 'Fasnachtschüechli', 'Merveilles', 'Frittelle di carnevale', 'Carnival Cookies'......

Laaduntarkkailun jälkeen tiesin, että tuote oli rapea, sopivan makea ja miltein puhaltamalla rikkoutuva keksi, jossa oli kauttaaltaan ilmakuplia ja joka on päällystetty tomusokerilla. Myöhemmin olen nähnyt niitä syötävän myös kermavaahdon kera. Mutta himo niihin tule ilmankin. 

Resepti oli pakko silloin etsiä ja hieman lisätietoa tästä leipomuksesta. Nimelle ei ole suoraan käännettävää vastiketta ja Sveitsissä ja Saksassakin nimi hieman muuttuu, riippuen missä tai millä alueella niitä syödään.

Ilmavat Karnevaali rapeat:

5 munaa, 1 dl kermaa, 60 g voita, 1 tl suolaa, 2 rl sokeria, vaniljasokeria maun mukaan

Ainekset sekoitetaan hyvin ja joukkoon lisätään 1 tl leivinpulveria ja 500 g jauhoja vähitellen, hyvin sekoittaen.

Taikinan annetaan nousta 1h, senjälkeen siitä leikataan pieniä nokareita, jotka kaulitaan mahdollisimman ohueksi kaulimella - viimeistelyyn voi käyttää pyyhkeellä päällystettyä polveaan vanhaan malliin, ken haluaa!

Friteeraus öljyn lämpötila 170-180°C. Kaulitut  läpyskät nostetaan varovasti öljyyn ja paistetaan kullan keltaisiksi.

Annetaan levähtää, kuivahtaa öljystä ja koristellaan tomusokerilla. Nautitaan sellaisenaan tai kermavaahdon kera.

100g = 569 kcal, 7 g proteiinia, hiilihydraattia 52 g ja rasvaa 37 g.

Kuvan 'Karnevaali rapeat' olen ostanut eilen kaupasta ja asetin ne ensin nätisti pinoon ruokalautaselle ja sitten vielä toisiin kuviin hieman 'järjestelin' niitä, jotta nykyy paremmin, mistä on kysymys. Nämä ovat niitä pienempiä, halkaisija 12 cm (suuremmat olisivat 20 cm) pakkauksessa on 6 kappaletta, paino 90 g, hinta 2.10 Sveitsin frangia. 

Kuumassa auringonkukkaöljyssä uiskenneltuaan, kuka tahansa olisi rakkuloilla ! Näin on käynyt myös 'Karnevaali rapeiden'. Näitä syövät kaikki, lapset ja aikuiset, seuraavat kuukaudet antaumuksella ja keväällä taas uudestaan!

Joulukuun 13. päivä on Pyhän Lucian muistopäivä ruotsinkielisissä kulttuureissa. Suomessa Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja Hufvudstadsbladetin yhteistyössä. Ne valitsevat ehdokkaat ja yleisö äänestää suosikkinsa. Äänestykseen liittyy keräys hyväntekeväisyyteen tai ainakin ennen asia oli näin. Koko Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949 lähtien eli 60 vuotta.. Äänestyksellä valittu Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa ja hän osallistuu useisiin tapahtumiin tuoden hetkellistä valoa vanhainkoteihin, sairaaloihin.....Tänä vuonna Suomen Lucia-neito on vantaalainen Ellen Husberg.  Monilla paikkakunnilla ja kouluissa valitaan omia Lucia-neitoja. 

Lucia-neito tai häneen liittyvät perinteet ovat kotoisin hänen kotimaastaan Italiasta, ei siis Ruotsista. Mutta nykyisessä muodossaan perinne sai alkunsa Länsi-Göötanmaalla 1700-luvulla ja levisi koko Ruotsiin, 1900-luvulla myös Ahvenanmaalle ja muille Suomen ruotsinkielisille alueille.

'Santa Lucia' -laulu, joka nykyään liittyy oleellisesti pohjoismaiseen perinteeseen ja  jota itsekin soitan tarttuvan melodiansa vuoksi mielelläni, on peräisin Napolista. Sen alkuperäiset italiankieliset sanat eivät mitenkään liity Lucian päivän viettoon, vaan ne kuvaa merimaiseman kauneutta Napolin Santa Lucia -nimisen kaupunginosan edustalla.

Ruotsissa on ihan 'must'-perinne leipoa Lussekatt'eja eli Lucia-pullia tähän päivään. Uskokaa tai älkää, minäkin leivon niitä ja vieläpä useammin, kuin kerran vuodessa. Rakastan saframin antamaa makua ja kaunista väriä. Syön saframi-pastaa ja värjään riisitkin miltein poikkeuksetta keltaiseksi saframilla. - En ole syvällisemmin tutkinut asiaa mistä johtuu, että pullat ovat nopeasti kuivahkoja. Olenkin ottanut tavakseni sujauttaa pienen mantelimassa nokareen jokaiseen pieneen taikinan palaan, josta sitten yritän pyöritellä Lussekatin.

Olen käyttänyt aika usein alla olevaa reseptiä,josta tulee peräti 72 pullaa! Puolitan määrät, milloin en halua laittaa niitä pakkaseen.

Lucia-pullat

1 l kädenlämpöistä maitoa

2 palaa hiivaa

1/2 +1/2 tl suolaa

1+2 dl sokeria

2 pss a' 0,5 g saframia ( tai 1 rkl kardemummaa)

1,5 dl ruokaöljyä (ei oliiviöljyä)

150 g sulatettua voita ( Huom ! ei margariinia )

n. 2,200 kg vehnäjauhoja

2 kananmunaa kevyesti vispattuna voiteluun

1.5 dl rusinoita,  liotetaan kuumassa mehussa sen aikaa, kun taikina nousee, etteivät pala uunissa, kuten kuivat tekisivät.

1 pötkö kaupan mantelimassaa, nami-hiiren lisäys puolikkaaseen reseptiin

Valitaan suuri kattila, jotta taikina mahtuu kunnolla nousemaan. Maitoon liotetaan 1/2  tl suolaa ja 1 dl sokeria, sekä hiivat ja saframi. Lisätään jauhoja sen verran, että syntyy PUUROmainen seos, joka saa nousta kaksinkertaiseksi ja alkaa kuplia.

Tämän jälkeen lisäilen vähitellen loput suolat, sokerit, jauhoja, öljyn ja voisulan. Jauhoja lisätään hitaasti ja hyvin sekoittaen.

Taikinaa vaivailen 10 min (koneella 5 min ?), että siitä tulee elastinen, sitkeä ja käsistä irtoava. Nostatetaan huoneen lämmössä, pyyhkeen alla kaksinkertaiseksi, reilu 30 min. 

Oman 1/2 l taikinani jaan kolmeen osaan ja sitten kunkin 12 osaan, nyt sujautan sisään nokareen mantelimassaa ja leivon sormen paksuiseksi , noin 25 cm pitkäksi pötköksi. Molemmat päät rullataan toisiaan vasten. Paistan 12 kpl yhdellä pellillä,  Nostatan noin 1 tunnin ja paistan  noin 6-7 min /225°C 

"Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki, ja maa on valkean verhonsa vanki. Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo, Pyhä Lucia, Pyhä Lucia.

Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun,kätköstä talviyön luoksemme saapuu Lucia seppelpää, juhlista hetki tää, saavuthan luoksemme, Pyhä Lucia."      sanat ovat Erkki Ainamon

P.S.   Kivat pullat löytyy myös täältä !

Ikivanhat ranskalaiset ohjeet neuvovat, että munanvalkuaiset on vispattava tinaamattomassa kupariastiassa. Nykyaikainen tiede on puoltanut ajatusta sillä, että astiasta liukenevat muutamat kuparihiukkaset todella parantavat marengin ominaisuuksia samaan tapaan, kuin viinikivi, estäen kokkaroitumisen. Leivinjauheet sisältävät viinikiveä (kaliumbitartraatti) ja vanhoissa suomalaisissakin resepteissä se mainitaan miltein aina. - Enkä minäkään pääse kokkaroitumaan, kun vihertävä vitamiinipillerini sisältää tärkeiden mineraalien joukossa myös kuparia. 

Sana marenki tulee ranskankielen sanasta meringue. Historia kertoo, että marengin isä olisi sveitsiläinen sokerileipuri Gasparin, joka  sen kehitteli vuonna 1720. Todennäköistä on kuitenkin, että munanvalkuaisvaahtoa on osattu käyttää marengin tapaan jo ennen 1700-lukua kuninkaiden keittiöissä ja aivan tavallisissa keittiöissäkin.

Ranskalaiset ja italialaisetkin ovat jo tavallaan tunnustaneet sveitsiläisen Gasparin ansiot, vaikka puhuvatkin  omista marengeistaan. Tästä syystä kakkublogeistakin löytyy Ranskan marenki, Italian marenki ja Sveitsin marenki, joskin harvemmin. Hienoisia eroja löytyy mm. sveitsiläinen on lujempi rakenteeltaan ja soveltuu sen vuoksi koristeluun ja jälkiruokien perustaksi. Italialainen on yleensä hyvin kookas ja usein marengin 'reijät' täytetään suklaalla. Sen tekeminen on muita konstikkaampi ja vaatii kiehuvaa sokeria ja vettä.

Tein marenkini jonkun vanhan päähän jääneen reseptin mukaan ja käytin erivärisiä tomusokereita.  Keittiön valkoista mattoa katsellen, ne voisivat olla vaikka ranskalaisia tyypiltään, murenevaisia ! En ole koskaan ollut mikään innokas marengin ystävä, en edes ystävä. Mutta joskus on hyvä kyllä 'kokkailla', että tietää mistä kirjoittaa.

Tämä sai alkunsa siitä, että muutama vuosi sitten satuin lukemaan hauskan artikkelin elintarvikekemian vinkkelistä, koskien juuri marenkia ja sen valmistusta. Elintarvikekemian dosentti, Anu Hopia,  kirjoitti  pääpiirteittäin tähän tyyliin :

"Marenki onnistuu vain kananmunista, ei muiden lintujen munista. Vaahdottaminen on tasapainoilua liiallisen ja vähemmän liiallisen välillä. Vaahto on joko liian heikko tai kokkaroituu, jolloin se romahtaa kasaan. Vaahdon muodostumiseen auttaa varovainen kuumennus. Sokerin pitää liueta valkuaiseen täydellisesti, jotta se paistamisen aikana muodostaisi oikeanlaisen kalvon kuplien ympärille....." Juttunsa hän lopettaa aika pessimistisesti:"Mutta todennäköisesti se ei onnistu koskaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun otat täydelliset marengit ulos uunista, huomaat, että onkin sadepäivä. Jos haluat takuutuloksen tästä jälkiruoasta, osta se valmiina kaupasta."

Terveisin 

   Mainittaessa sana 'kastanja' tulee monelle mieleen varmasti ensimmäisenä syksyn hiipivä kylmyys tai talven luita ja ytimiä pureva pakkanen, johon liittyy saumattomasti, ihana kaduilla leijaileva paahdetun kastanjan tuoksu. Sormia lämmittävä paperituutti tai paperinen pussi täynnä polttavan kuumia paahtuneita kastanjoita, joiden hieman raollaan olevat kuoret kutsuvat maistamaan vaaleaa sisältöä. Vaikka aistiikin palleron olevan kieltä poltava, sitä on puraistava. Sen makeus on muistissa edellisistä kerroista. 

    Ei tarvitse matkustaa Toscanaan, ei Pariisiin, ei edes Zürichiin - voi jäädä Helsinkiin löytääkseen tämän elämyksen ja ostaa tummia, miltei mustan ruskeiksi paahtuneita kastanjoita katukojusta. Tuulisella ilmalla jo kaukaa Mannerheimintieltä, vanhan Lasipalatsin nurkilta askeleet ohjautuvat mitään kysymättä tutun tuoksun perässä, 'Kolmen sepän' patsaalle, suuren höyryävän kastanjapannun luo!

  Sveitsistä löytyi  erikoisuus, jota en ole muualla huomannut, tuubiin sullottu sileä kastanjatahna. Se työntyy ulos reijitetystä korkista tuubia puristettaessa. Tällä ulkoisesti vermicelliä muistuttavalla tahnalla koristellaan jäätelö tai täytetään tartaletti, joka saa kermavaahtoruusukkeen kaverikseen ja vaihtelevasti kirsikan vaahtohuipulle antamaan väriä. Se on mielenkiintoinen ja kaloririkas makuelämys! On hyvin tavallista tilata vain 'puolikas annos' kahvilassa yksin istuttaessa. Tätä en ole oikein ymmärtänyt tai ollut ymmärtävinäni, sillä ei se annos nyt niin hirmuisen iso ole.  

    Lähiseudun hiljattain avattu italialainen  'Il Gelatto' -jäätelöketjun baari on keksinyt laittaa listalleen 'Spagetti'-annoksen. Siinä ei tosin ole pasta lähellä käynytkään, eikä edes tämä sveitsiläisten suuresti rakastama kastanja-vermicellikään. Mutta idea on sama, jäätelö annostellaan keoksi matalareunaiselle lautaselle kuusi reikäisellä suuttimella.

   Kastanjapyrettä naturel ja vaniliinilla maustettua, samoin kokonaisia vedessä uiskentelevia kastanjoita purkitetaan Ranskassa ympärivuotiseen käyttöön. Molemmissa on kastanjan murusia. Mutta Toscanaan on ehkä sittenkin matkustettava, jos mielii saada leipomuksiinsa kastanjajauhoja, Farina di Castagna. Pussin kyljessä on yleensä hyviä reseptejä. On kuitenkin hyvä tietää, että jauhot ovat herkästi pilaantuvia, joten aiotut leimopukset on syytä tehdä pienellä aikavälillä ja  pakastaa vaikka tarvittaessa.

   Kreikassa  kastanjaa sekoitetaan usein rahkaan tai paistetaan jälkiruuiksi. Sokeroidut tai suklaaseen kastetut kastanjat huolehtivat yltäkylläisesti kaloreistamme.  Hirvenlihan kanssa maistuu hyvin glaseeratut kastanjat ja samaan tapaan makeutetut pienet porkkanat. 

    Toki kastanjoita voi kotonakin paahtaa takkatulen mukavassa lämmössä. Niin on tehty vuosisadat varsinkin jouluna ja talven pakkuvilla pakkasilla. Mutta siitä puuttuu silloin se alkuperäinen ajatus - sään purevuus, jota lieventää käsiä polttavat, kuumat kastanjat.

Amerikasta halloween juhla ei ole lähtöisin, kuten virheellisesti uskotaan. Se on kulkeutunut sinne Euroopasta, irlantilaisten, walessilaisten ja skotlantilaisten, sekä Ranskan Bretagnen siirtolaisten matkassa.

Alkujaan sadonkorjuun ja vainajien muistojuhlat, ovat Suomessa sulautuneet yhteen pyhäinpäiväksi, jota vietetään  hartaudella. Amerikan, tarkemmin Latinalaisen Amerikan vastine halloweenille on kuolleiden päivä, joka nimestään huolimatta on iloinen ja hauska juhla.

Väritykseltään halloween on raikkaan oranssi, jota korostaa synkkä musta ja aavemaisen valkoinen.

Kaupallisten ajatusten myötä amerikkalainen halloween on palannut Eurooppaan ja juurtunut  pysyvästi Suomeenkin, ystävänpäivän tavoin. Sen sijaan itse kurpitsalla on ollut vaikeuksia - ja vasta nyt, miltei 50 vuoden uurastuksen jälkeen, on alettu onnistua hyvässä sadossa.

Kurkun heimoon kuuluva kurpitsa on kotoisin Keski-Amerikasta. Halloweenkurpitsat, 'Cometicut Field' sekä 'Jack O'Latern',  tarvitsevat kasvuaikana sadetta saadakseen oranssisen värinsä. Ja ellei maa saa riittävästi 'taivaan suudelmia', niin kalpeat kurpitsat värjätään aina koristelua varten. Niin tärkeä on niiden voimakas oranssinen väri. - Kurpitsapiirakka on todella hyvää, jos se on tehty 'Halloween Pumpkin pie'-lajikkeesta. Se on tarpeeksi tummamaltoista ja maukasta piiraaseen.

Kurpitsaa, kuten ruusuakaan ei pääse pakoon keittiössä!  En tiedä haluaisinko oikeasti kurpitsasta eroon, sillä yllä olevien kuvien kaltaiset herkkut saavat hyvälle ja hassuttelevalle tuulelle tahtomattaankin! Juuri nyt ne virnuilevat maanteiden varsilla, joko maassa suurina röykkiöinä kesä- ja koristekurpitsojen seasta tai keppien nokkaan kohotettuina, saadakseen huomion kääntymään itseensä. Illan hämärtyessä ne muuttuvat tuikkukynttilöiden avulla nauraviksi lyhdyiksi, luoden aavemaisuutta ympäristöönsä aivan päinvastoin, kuin myöhemmin tulevat joulun koristeet. Päivisin oranssi kurpitsa nauraa erilaisissa näyteikkunoiden ja pihapiirien hauskoissa tai taidokkaissa koristeluissa syksyn lehtien päällä, toisinaan niiden alta kurkistellen.

Liha maustuu  kurpitsapikkelsistä. Se maistuu syksyn keitoissa, ja piiraissa. Kurpitsaruukku on herkullinen kokemus ja samoin kurpitsalaatikko, joka on lanttulaatikkoa paljon vatsaystävällisempi. Salaattiin kurpitsa ei sovellu. Eikä kukaan ole lanseerannut siitä valmistettua viiniäkään markkinoille. 

En myöskään ole muistaakseni tavannut kurpitsan makuista suklaalevyä - lähdenkin sitä etsimään.

Tässä kurpitsakakkua............... 

Halloweenkakkua kermajuustolla

                         1,5 dl margariinia  1 dl fariinisokeria  1,5 dl sokeria  2 munaa                                                                                                                           

sekoita nämä keskenään. Sitten lisää......5 dl vehnäjauhoja  

1 1/2 tl leivinjauhoa  1 tl suolaa  1 tl kanelia   1 tl inkivääriä  

                         1,5 dl maitoa  2 tl ruokasoodaa  2,5 dl keitettyä kurpitsaa                            

Sekoita kaikki aineet yleiskoneessa ja kaada reunalliselle uunipellille tai matalaan  kakkuvuokaan.                                                                

Paista 180-asteisessa uunissa 30-40 min. tai kunnes hammastikku jää kuivaksi keskeltä koitettaessa.  

Kermajuustokuorrutus:   

                             1 rasia Philadelphia Creme Cheese   3,5 dl tomusokeria                                                                                                                                  

                                  1 tl vaniljaa tai viniliinisokeria  1 dl margariinia                                                                                                                                                

                       Sekoita kaikki aineet kuohkeaksi. Levitä jäähtyneen kakun päälle.                                                                                                                

Tarjoile kahvin tai teen kera. Suklaata voi halutessaan käyttää kakun

               pohjaan ja koristeluun, mutta yksinkertaisuus on perinteisempää tyyliä.              

ja ne kurpitsaherkut, jotka ovat jääneet mieleen......

Terveisin 

                       Key lime (Citrus aurantiifolia)

ei ole mikä tahansa sitrushedelmä. Se on hienon makuinen limetti paremmassa tuttavuudessa. Se on kotoisin eteläisestä Aasiasta ja muuttanut Pohjois-Amerikkaan mutkitellen ja lopulta asettunut vapaakauppasopimuksen myötävaikutuksella Californiaankin. Se, joka marketin hyllyillä pyörivä vihreä limetti on Persian lime (Citrus x latifolia) ja vanha tuttavuus jo kasviopista. Key limen tarkempi selvitys piti etsiä kirjoista: se on pienempi ja kauniin keltainen kypsänä. Kaupallisiin tarkoituksiin ne poimitaan tietenkin raakoina, vihreinä. Amerikassa tavallista, Persian limettiä kutsutaan yksinkertaisesti vain 'lime', vaikka sillä oikeasti on montakin eri kutsumanimeä eri puolilla maapalloa. Onko tällä haluttu korostaa Key limen erinomaista makua, vai mitä?

Kun tämä lajike-asia oli nyt jotenkin ymmärretty, niin seurasi uusi askarruttava kysymys. Se ei ole oikein selvinnyt vieläkään, kun niin moni resepti väittää olevansa aito ja alkuperäinen. Näihin tuli törmättyä moneen kertaan Macaronsien yhteydessä. 

Tämä viime vuonna kuvaamani 'Key Lime Pie' Miamissa, oli ensi kosketukseni koko limettiseen piirakkaan, josta olin paljon kuullut, mutta josta en osannut sen kummemmin unelmoida. Olinko maistamassa uutta unelmaa ? Tämän palasen päälle oli laitettu nokare kermavaahtoa - ja lisää olisi ollut erillisessä kauniissa astiassa, kauniilla lusikalla ammennettavaksi. Siihen en koskenut. Tiesin vanhastaan, miltä vatkattu kerma maistui. Nyt piti keskittyä edessä olevaan herkkuun ja ottaa siitä selvää. Se oli kaikkien sääntöjen mukaan kylmää, ehkä hieman jäistäkin, ainakin parit ensimmäiset kakkuhaarukalliset. Se lepäsi tutun Digestive-keksipohjan päällä, vaatimattomana ja raikkaana, koristeena vain ohut raa'an Key limen kuoren vihreä kiehkura. Erittäin raikasta ja   oivallinen herkkuelämys, joka suli suussa, hyppien makuhermolta toiselle, ulko-ilman ollessa +30°C ja jotain. Haarukka haarukalta maku viehätti aina edellistä suupalaa hieman enemmän. Pienestä piiraspalasta voisi sanoa tulleensa vain kiukkuiseksi! Se loppui juuri, kun sen makuun oli hullaantunut. Mietin, että huomenna lounaalla, viimeistään illallisella, olisi maisteltava lisää.....

Oli aika hassua huomata, että nyt vain vajaa viikko sitten oli Emerald City valmistanut 'Key Lime Pie'n. Hän mainitsee reseptinsä alkuperäksi Uneliaan kokin , jonka reseptin havaitsin olevan niin samankaltainen, kuin se jonka,  olin saanut Miamista, että jätän nyt reseptin kirjoittamatta. Mutta linkitän Joe's Stone Crab -ravintolan, joka on mainitsemisen arvoinen  hyvästä palvelusta, sekä nostalgisena gourmet-paikkana. Tämän ravintolan 'Key Lime Pie' vei sydämeni!

Vielä en tiedä sitä seikkaa, josko 'aito' makuhermoja kutkuttava limettipiiras kuuluisi sittenkin hunnuttaa marengilla!?

Uskon vakaasti siihen, että muutamat eri kulttuurien erikoisuudet olisi parasta jättää rauhaan omille kotiseuduilleen. Pehmeä, mutta rapea pintainen ja täydellinen Macarons on vaikea tekoinen. Jos olet sattunut maistamaan croisantteja Amerikassa, niin tiedät mitä tarkoitan!

Perinteinen ranskalainen Macarons valmistetaan munanvalkuaisesta, mantelijauheesta, tomusokerista ja sokerista. Jos resepti on oikea tai lähes oikean kaltainen ja ohjeita on tarkoin noudatettu, voi tuloksena olla pieni, pyöreä kakku, rapea päältä, sisällä sileä ja pehmeä ganache täyte.  Onnistuminen ei ole mikään itsestään selvyys.

Mutta miten on syntynyt 'aidot ja oikeat' Macaronsit, joiden resepteistä väännetään kättä. Todennäköisimmin aidot syntyivät Ranskassa 1800-luvulla ja Versaillesin tuomioistuimen jäsenen Monsieur Dalloyaun perheessä tehtiin ensimmäiset pikku-kakkuset. Perheenpään ollessa pitkillä käräjämatkoilla rouva leipoi apulaisineen kotona herkkuja,  aikansa kulukkeeksi, kokeillen myös omia sovelletuksiaan. - Belgiassa on oma tarinansa, samoin Luxemburgissa ja Sveitsissä omansa.

Resepteissä on hienoisia eroja. Ne ovat olleet kopioinnin kohteena ja seikkailleet maasta toiseen sokerileipurien oppipoikien matkassa. Kun huomioi 1800-luvun luku- ja kirjoitustaidon, niin ymmärtää hyvin suusta suuhun kulkeneiden reseptien eroavaisuudet. Niinpä Sveitsin Confiserie Sprüngli myy omaansa nimellä 'Luxemburgeli', ja siitä voi päätellä heidän resptinsä alkuperää. Se on ranskalaista sisartaan pienempi ja kuohkeampi.

Japanin Sendai on reilusti muuttanut reseptiä. He  valmistavat omat kakkuset pähkinäjauheesta mantelin sijaan. 

Ranskalaisen vuonna 1862 perustetun Laduréen Macaronsit ovat kirkkaan värisiä ja makuja on todella paljon. Joka kuukausi ilmestyy uusi maku, kuten Sprünglillekin. Ja koska kaikki yksittäiset maut ovat jo käytetty, niin uutuudet ovat mitä ihmeellisimpiä makujen sinfonioita. Macaronsien ulko-asussa ollaan pysytty lähes alkuperäisessä ja koristelemattomassa muodossa. Mainittakoon, että Laduréenin pikku-kakkuset ovat edenneet herkku-urallaan filmitähdeiksi asti. Niillä oli huomattava osa Sofia Coppolan vuonna 2006 valmistuneessa elokuvassa 'Marie Antoinette'. Yksistään Laduréen luxus-liikkeet myyvät Macaronseja päivittäin 12.000 kappaletta, vuositasolla reilut neljä miljoonaa.

Pieni 100g rasia sisältää ostajansa valitsemat 12 Macaronsia. Hintaa rasialle tulee noin 6€. Ja olipa rasia mistä tahansa ostettu, hienot elementit omaava tai konditorian asiallisempi ja arkisempi rasia, niin kaikille on yhteistä se, että yhden Macarons kakun maistettuaan, on maistettava vielä toinenkin, kolmas..... Kahdeksannen jälkeen on jo hieman yli makea olo, mutta mitä niitä loppujakaan säästämään! Tyhjä rasia kädessä huomaa jo miettivänsä, josko ensi kerralla maistaisin Champagne, laventeli, lakritsa, pistazia makuja - vai törsäisinkö oikein kunnolla muutamaan caviar ja foie gras täytteiseen. Kahden jälkimmäisen kappale hinta on reilusti kolmin kertainen. 

Olettaisin, että aikoinaan valinta on tehty puhtaasti mielimakujen puitteissa. Tänään voisi hyvin kuvitella Macarons myymälään astuessaan soinnuttavansa ostoksensa kahvipöydän muuhun väritykseen. Onkohan menty hienokseltaan yli äyräiden makujen kimarassa, kun on poikettu yhden maun selkeästä linjasta? Ostamisen ilo häviää, kun pitää miettiä ainakin kolme tuntia Macarons-listan edessä! 

Huvittavinta asiassa on kuitenkin se, että ne alkuperäiset Macaronsit, ne, jotka kerran Ranskassa keksittiin, olivat ihan ilman täytteitä! Kaksi paistettua puolikasta yksinkertaisesti vain paineltiin lämpiminä yhteen. 

 "Miten olen voinut elää tähän saakka tietämättä, että on maailmaassa olemassa SUKLAAKIEKKO? Seuraako tästä nyt enää mitään hyvää?"  

Näin tuumaili minulle tuntematon Anna, joka oli nähnyt taidokkaakkaat pyöräytykset suklaakiekosta, Eben,  Kirsikka-suklaahyydykekakussa (ja leivoksia) Tuo oli niin hauskasti sanottu, että halusin ehdottomasti aloittaa tämän osion juuri tuolla lainauksella. Arvelen monen muunkin ajattelevan samoin. Kakkukimaran hauskaakin hauskempi  raidallinen, suklaakiekon pyöräytyksillä täytetty kakku, saa katsojansa hyvälle mielelle. Sille voisi antaa nimeksi  'Salaattia, olkaa hyvä!' Ja hänen kakku hieman tavallisenpaan tyyliin.   Hanna puolestaan,  Hannan keittiössä,    taikoi kauniin kukkakoristeen hyydyke-kakkuunsa suklaakiekosta höylättyjen kapeiden lastujen ja nomparellien, sekä marsipaanin avulla; koristeesta kuva myös alempana.

Suklaakiekko on sveitsiläisen Chocolatier Gysin, valmistama suklaa, Swiss Choco-Roulette. Se on laatusuklaan aatelia omassa luokassaan. Raaka-aineet ovat tarkoin ja huolella, tiheällä seulalla valikoituja, eikä valmistuksessa ole käytetty lisäaineita, myöskään raaka-aineen muutoksia ei ole  tehty. Kiekolle on kehitelty ihan oma suklaahöylä, jolla saadaan upeita kiehkuroita kakkujen ja jälkiruokien koristamiseen. - Voihan suklaa olla kaunis kiehkura, vaikka se menisi suoraan suuhunkin ilman sitä kakkua, eikö vain voikkin? - Hieman suklaan lämpötilasta riippuen, ruusukkeet ovat runsaita lieriöitä/ruusukkeita tai avonaisempia 'töttöröitä', kuten kuvista näkyy. Pienellä, lyhyellä kiepautuksella tulee taas ihan eri näköinen koristus kiisselin tai vanukkaan päälle, Hannan koristeen tapaan.

Suklaakiekon ympärille on hauskaa kerääntyä perheen tai ystävien kanssa. Jokainen voi silloin pyöräytellä omat koristeensa jälkiruoka-annoksiin. Ja mikä estäisi höylättyjä kiehkuroita leikkimielisesti arvostelemaankin! Mutta sen on tapahduttava aika nopeaa tahtia, sillä kiehkurat ovat hauskan ulkonäkönsä lisäksi myös todella maistuvaa suklaata.              

Mansikka-suklaa raitainen on uusin, tämän tuoteperheen jäsen ja juuri markkinoille tullut yhdistelmä. Muita makuja ovat mm. marmoroitu tumma/valkoinen, pistazia/tummasuklaa, tumma suklaakiekko, vuoden loppuun asti tumma/valkoinen ns. puolet ja puolet. Sveitsiläisiä suklaakiekkoja voi tilata Suomeen toistaiseksi ainoastaan  Kakkukimaran kautta! 

Ja ettei makeaa mahan täydeltä, niin suklaakiekon höylä on suunniteltu siten, että se soveltuu oikein hyvin myös Tête de Moine eli Monk's Head, juustoruusukkeiden tekoon. Keski-Euroopassa juustokoristeet kuuluvat arkipäivään, niin eväisiin kuin  arkisiin   välipalavoileipiinkin kotona. Silmäruokaa makuhermoja kutkuttamaan.               

"Voisin  lopettaa suklaan syömisen, jos haluaisin, mutta en ole luovuttajatyyppiä."